sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

9HY9HY-H1C6N7O8P15-KT61L5-PKT6H9HY8F3

Radio on ollut avaruusolentojen kanssa kommunikoinnin väline lähes niin kauan kuin se on ollut mahdollista. Syynä on radiotekniikassa(kin) suuresti vaikuttanut Nikola Tesla. Hän yritti kommunikoida avaruusolentojen kanssa. Ja itse asiassa hän kertoi vuonna 1899 saaneensa yhteyden marsilaisiin. Kaikki ei jäänyt nerokkaan mutta mielenterveydeltään järkkyneen Teslan varaan ; Elokuussa 1924 marsin ollessa harvinaisen lähellä maata oli Amerikoissa toteutettu erityinen marsiin tähtäävä radionkuunteluprojekti, joka vaati muun muassa radiohiljaisuutta.

Sittemmin kuuntelua on tietenkin tehty etupäässä muualle kuin marsiin.

Blogauksen otsikko on tähän liittyen relevantti. Se viittaa Kalifornian yliopiston uutisoimaan radiosignaaliin. Heillä on tutkimusohjelma jonka tarkoituksena on tarkkailla avaruuden radioaaltoja. Se törmäsi kapeakaistaleiseen signaaliin, joka on hyvä ehdokas ulkoavaruuden älylle. "Some segments of the signal are recurrent, and we believe they could be words or letters” says Professor Werthimer." Uutinen oli tietenkin kiinnostava mahdollisuus.

Toisaalta juuri kiinnostavuus voi olla ongelma. Se nimittäin johtaa siihen, että media tarttuu uutisiin. Markus Hotakaisen "Onko siellä ketään" -kirjassa luetellaankin erilaisia tapahtumia jossa tiedemiehet ovat kuvanneet viestin varovaisesti mutta media on kohkautunut. Toisaalta aiheen kiinnostavuus tarkoittaa usein merkitystä identiteetille. Ja tähän liittyvä "aiheen suuruus" voi ajaa ihmisiä maailmankuvallisuuteen.

Siksi onkin hyvä katsoa moderneja mysteerisiä radiosignaaleja. National Geographicissa on pieni artikkeli mikroaaltouunien käytöstä. Ne kun kykenevät tuottamaan monia askarruttaneita signaaleita, joille on ollut jopa oma nimikin "peryton". Signaali syntyy jos jotain lämmittää mikroaaltouunissa ja avaa luukun kun lämmitys on vielä käynnissä. Ja näiden tunnistamisessa Australiassa toimiva projekti on saanut paljon signaaleja. Tälle selitykselle on toki löytynyt vastustajia. Mutta heille on kohtuu helppo kuittailla ihan sitä kautta että katsoo kokonaisuutta. "It seems unlikely, Petroff and her colleagues argue. The intricacies of the fast radio burst signals still suggest an extragalactic origin. And there are clear differences in the time distributions of the two types of signals. As one might expect from a cosmological signal, fast radio bursts tend to show up rather randomly around the clock. But, perhaps unsurprisingly in retrospect, the peryton data show those signals “clustering near the lunchtime hour.” Aha! A clue, Sherlock."

On erikoista että maassa oleva heikko mikroaalto sotkee supertekniikan. On jossain määrin irvokasta että mikroaaltouunissa paistuu uutis-ankkaa. Sillä teknologia on hienoa ja tarkkaa. Voisi ajatella että tämä vihjaisi että laitteet olisivat huonoja. Mutta tosiasiassa tämänlaisiin häiriöihin syynä nimenomaan se, että teleskoopit ovat käsittämättömän tarkkoja. Avaruuden radiokanavia kuunnellaan sellaisella tarkkuudella että pienikin häiriö on hieman kuten roska kameran linssissä tai puun lehti lähellä kuvanottoa. Vaikka se on hyvin pieni, se sotkee suuresti kaikkea. Kun pitää rakentaa herkkä laite joka kykenee tunnistamaan kaukaa tulevia heikkoja signaaleja, on selvää että se ottaa helposti myös häiriöitä.

Kun teknologian lähes väistämättömät rajoitteet yhdistetään tutkijan haluun löytää avaruusolentoja ja lehdistön haluun tempaista lehti-ilmoituksia, ei ole kovin ihmeellistä että uutisointeihin tulee kaikenlaista erikoista. Siksi itselleni on kehittynyt sen tyylinen ennakkoasenne, että jos lehdet uutisoivat jotain elämän synnystä tai ulkoavaruuden älystä, on syytä varautua nauttimaan uutinen suolakourallisen kanssa.

1 kommentti:

Tom Kärnä kirjoitti...

Lienet varsin oikeassa.

Blogimerkintäsi ansiota on se, että minussa heräsi pitkästä aikaa suuri halu alkaa käyttää koneessa taas SETI@home-projektia.