maanantai 22. joulukuuta 2014

Oispa joulu että vois yölläkin käydä jääkaapilla

Valkeaa joulua Tonttu Godwinilta!
Nykyaikana joulu on koko ajan uhattuna. Joulua uhkaavat niin vapaa-ajattelijat, animalian tehotuotantotiloihin iskijät ja sianlihan MRSA -testaajat. Joulun uhkaaminen on tullut maahamme uusateistien mukana amerikoista ; Siellä on pitkään sensuroitu Jeesus joulusta. Christmas on ensin sensuroitu muotoon Xmas. Ja sitten aikuisviihdeteollisuus on yrittänyt laittaa alkuun kaksi rastia lisää. Maallistuneet ovat sielläkin sentään tehneet joulusta koko perheelle soveliaan, mutta ilman kristusta (Christ) joulusta (christmas) jää vain massa (mass). Ja tämän läskin kuljettamiseen tarvitaan kokonaista porovaljakkoa.

On kauhistuttavaa miten nykyään joillekuille ei enää mikään ole pyhää. Toisaalta juuri tämän vuoksi onkin entistä merkityksellisempää nojautua joulun perinteisiin, ne tuovat siihen pysyvää tarkoitusta.

Joulun aikana on syytä muistaa puitteet. Talossa suoritetaan joulusiivous. Tai vähintään ripustetaan mäntysuopaan kastettu joulusukka seinälle. Joulusukka joka köyhissä perheissä voi olla Lenita Airiston kauhistelema tennissukka. Ja ahneemmissa talouksissa se muistuttaa enemmänkin säkkiä joka on venynyt mutkalle tavaranpaljoudessa.

Ja ennen kaikkea on muistettava joulun ruoka. On rosollia, lanttulaatikkoa ja porkkanalaatikkoa. Pöydällä on keitettyjä herneitä, riisipuuroa jossa on manteli, unohtamatta tietenkään luumusoppaa. Särpimeksi on tarjolla kotikaljaa. Ja toki joulupöytää voi juhlistaa myös vahvempi alkoholi. Ketään ei vahingoita jos joulupöydässä tarjotaan hieman sherryä tai viinaa, tietenkin kohtuudella, kenties pullo tai pari. Eikä joulupöytä tietenkään olisi mitään ilman kaiken kruunaavaa lihaisaa huippua joka on asetettu pöytään juhlapaikalle. Ruokalaji joka sopivasti suolattuna ja mureaksi uunissa paistettuna kruunaa perinteisen jouluaterian. Höyryävä vauva-Jeesus muistuttaa joulun perimmäisestä sanomasta.

8 kommenttia:

Antonyymi kirjoitti...

Hauska kirjoitus. Xmas ei muuten ole sensuroitu muoto, vaan ikivanha lyhenne sanasta Christmas (X = Χριστός = Kristus). (Tajusin kyllä, että juttu on kieli poskessa kirjoitettu, mutten ollut varma, oliko tuo vitsi vai erehdys.)

Hyvää joulua.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Kyllä tuo oli itsetarkoituksellista. Pakanat haluavat riisua "seasons creetings". (Yritä tästä vääntää sanaleikkiä.) Ja Walt Disneyn monissa piirretyissä on juuri muodossa Xmas. Ja hän ei kai kuitenkaan ole, ainakaan tuotannoltaan, mitenkään antikristillinen. Tosin sanan syvempi etymologia oli minulle arvoitus. En tullut ajatelleeksi että lyhenteilläkin on sellaiset.

Maija Mäkelä kirjoitti...

AIka moni on valmis viettämään kaikki vapaapäivät, mitä tarjotaan, taustaa kysymättä.

Thaimaassa juhlittiin "farangien" = länsimaalaisten juhlia sekä kiinalaisten ja thaimaalaisten perinteisiä juhlia, samoin hindulaisperäisiä juhlia. Uutta vuottakin vietettiin aina eri vuodenaikaan, mieluummin tietysti aina vapaapäivinä. Kaikki eivät saaneet vapaata kaikkeen, mutta ainakin useamman perinteen juhlaan. Ai niin, muslimit tietysti juhlivat paastonsa loppumista jne.

Hyvää tämän seuraavan viikon juhla-ajan päiviä sinunkin kotiisi, vietätte niitä sitten minkä perinteen mukaan tai ei-minkään perinteen mukaan. Tehkää kuitenkin jotain mukavaa...

Ai niin Thaimaahan vielä, siellä ei ole lain mukaan luvallista pilkata minkään uskonnon perinteitä - eikä edes pukeutua "väärän" uskonnon tavalla, esim käyttämällä buddhalaisen munkin kaapua.. Se on maailmassa muutenkin suurempi trendi kuin meikäläisittäin usein toteutuva agressiivinen uskonnonvapaus.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Aika moni, minä en. Vietin vielä eilisen päivän asentelemalla tietokonejuttuja töissä. Välipäivinä menen mahdollisesti satunnaistamaan Suomen. (Ei, tämä ei ole vitsi.) Otan minimimäärän vapaita. Enkä siksi että olisin ahne, jos olisin tekisin jotain muuta työtä kuin teen. Tarvitsen jonkinlaista rytmiä ja rutiinia jotta pysyy elämä kurissa millään tasolla.

Thaimaa. Kas siinä maa josta en haluaisi ottaa oppia. Siellähän on maallisenkin valtiaan pilkkaaminen kriminalisoitu. On riemukasta tämä kun ottaa huomioon mitä siellä on sallittu. Pattayalla on kokonainen ... sanotaanko seksuaalialakulttuuriturismin ... buumi. Että terveet prioriteetit Teillä sielläpäin. Että onko Kustaa-Vaasan pilkkaaminen sananvapautta.

Tosin haluaisin nähdä miten menisi jos mitään perinnettä tai vakaumusta ei saataisi pilkata. Esimerkiksi Suvivirsi ilmiselvästi repii monia ihmisiä. Sitä yhteistapana kiellettäessä ei jostain syystä viuhahda itämaakortti.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Mutta näin muutoin kyllä kiitän joulutoivotuksesta. Ja toivotan takaisin. Toivottavasti ei liikaa repinyt tapaperinnettä ja loukannut. Etenkin se maininta mäntysuovasta voi olla monelle tarpeettoman provokatiivinen, repivä ja loukkaava.

Maija Mäkelä kirjoitti...

Jatkanpa kun näin nopeasti vastasit :)

Harvassa maassa "vapaus" koskee todella jokaista tasapuolisesti. "Sivistystasokin" lasketaan eri puolilla maailmaa eri kriteerein.

Tämä perisuomalainen pilkkaamisen ylistys on kaiken kaikkiaan aika harvinainen trendi. Täälläkään en ole varma, kuinka moni sitä todella toivoo, ainakaan omalle kohdalleen.

Uskontojen pilkkaaminen on loppujen lopuksi aika pienen, mutta innokkaan vähemmistön riemu. Välillä mietin sen motiiveja ja yritän katsoa, millaiset ihmiset sitä korostavat. LÄheskään kaikki eivät sitä perustele ihmisoikeuksien julistuksen sananvapauspykälällä, vaan saavat nautintoa vain omasta ilkeydestään. Se heille suotakoon. Luulen, että se johtuu siitä, että jos lukee koko julistuksen, tuo sanomisen/ivaamisen into ei välttämättä täytä muita pykäliä...
Itse pidän sitä julistusta kyllä tärkeänä ja olen liittänyt sen myös siihen, mitä uskonnonvapauspykälässä sanotaan:
"oikeus uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti"

Pilkkaamisessa on vain kaksi vakaumusta vastakkain. En näe tarpeellisena toisen väheksymistä ja tahallista loukkaamista. Jonkun huvi se näyttää olevan. Häntä myös silloin on lupa julkisesti arvioida...

JOka tapauksessa, minusta on mielenkiintoista kuulla eri tavalla ajattelevaa (ja uskovaa), ja pidän siinä mielessä tuota Thaimaan lakia suorastaan sivistyneenä :))

Seksiturismissa korostan sanaa turismi. Et kai tarkoita, että vain thainaisissa tai thaikulttuurissa on jokin "vika".

En tiedä, tiedätkö, että SUomessa Pro-tukipisteellä on myös hieromalaitosten työntekijöitä tukeva projekti Silta, Saphaan. Tunnen hyvin sen työntekijät. Ei siis tarvitse mennä Pattayalle buumia kokemaan... Kyllä SUomessakin osataan.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Kyllä osataan. Mutta Suomessa ei ole mittakaavassa tämänlaista turismia. Turisti joka tulee paikkaan nimittäin vaatii infrastruktuuria.

Eli länsimaisessa asenteessa on vika, mutta tarvitaan erikoista kulttuuria järjestämään rakenteet jotka tyydyttävät tätä vioittunutta asennetta.

Niin. Pilkkaaminen on jossain määrin kauheaa ja häijyä. Mutta niin kauan kuin yksikin minua pilkkaa, katson että vastaprovokaatio on rakentavampi tapa kuin se että nostan paljain käsin raivelista seinälle ja hakkaan naamaa tiiliskivellä niin kauan että se tulee takaraivosta ulos.

Napoleon kirjoitti...

"Uskontojen pilkkaaminen on loppujen lopuksi aika pienen, mutta innokkaan vähemmistön riemu. Välillä mietin sen motiiveja ja yritän katsoa, millaiset ihmiset sitä korostavat." Itse mietin, mitkä ovat tällaiset uskomusjärjestelmille ja ikälopuille valtiollisille keulakuville naljailu- ja kritiikkisuojaa vaativien tahojen motiivit. Useimmiten varmaankin kyyninen vallankäyttö; bandwagonilla mukaan voivat lähteä äärimmäisen konfliktihaluttomat ja ehkä hieman naiivit ihmiset. Yleensä juuri niissä aasialaisissa maissa, joissa korostetaan naivistista "yhteiskunnallisen harmonian" tms. ihannetta, on eräiden vähemmistöjen asema perin heikko. Pilkanteon ja naljailun kriminalisointi kertoo herkästä hipiästä, eikä sitä ainakaan pidä kuljettaa vapaisiin länsimaisiin yhteiskuntiin. Venäjällä näkee jo mallia siitä, mitä tapahtuu, kun Milonovin kaltaisten heppujen uskonnon kunnioittaminen sulkee pois eräiden ihmisryhmien läsnäolon julkisessa elämässä. Äärimmäistä kohteliaisuutta ja loukkaamisen ehdotonta välttämistä korostavat yhteiskunnat ovat muuten yleensä väkivaltaisempia kuin dynaamista debattia, röhönaurua ja riitelyäkin suosivat.