maanantai 8. joulukuuta 2014

Kyllä mullakin olisi isompi, mutta kun se nakertelija...

"Pekka Töpöhäntä" on lastenkirjallisuuden klassikko. Sen päähenkilönä on Pekka Töpöhäntä. Hän on töpöhäntäinen kissa jonka hännän oli purrut poikki rotta. Tämä tosiasia muistetaan kertoa käytännössä jokaisessa kirjassa. Lyhyt häntä kuvataan häpeällisenä asiana.

Uskallan kyseenalaistaa tämän virallisen totuuden. Syynä on genetiikka. Sarjan edetessä Pekka Töpöhäntä nimittäin saa poikasia Maija Maitoparran kanssa. Ja kun jälkikasvua katsotaan niin Mailla ei ole häntää, Muhilla on keskipitkä häntä ja Murrella pitkä häntä. Tämä tarkoittaa sitä että joko rotan irtipurema häntä on jonkin omintakeisen lamarkistisen prosessin vuoksi jonkinlainen äärimmäinen epigeneettinen ominaisuus. Tai sitten maailma toimii klassisemmalla darwinismilla ja Pekka Töpöhäntä on yksinkertaisesti keksinyt tekosyyn nololle piirteelleen. Tieteen mukaan jälkimmäinen on todennäköisempää joten voimme katsoa Pekka Töpöhäntää suoraan silmiin ja kysyä että "mikä rotta on käynyt Maija Maitoparrassa"?

Asia huvittaa sillä etenkin Pekka Töpöhännästä tehdyissä piirroselokuvissa on tässä häntäasiassa leikitelty ns. freudilaishenkisellä symboliikalla. Pitkällä hännällä korskeillaan kuin se olisi penis. Ja tämän jälkeen on vaikeaa olla kovin ilkeämielinen Töpöhännälle. Monella meistä on asiat niin, että voi ikään kuin samastua tilanteeseen. Tai ainakin ystäväni tietää kertoa näin. Että käytössä kulumiseen viittaa mielellään.

4 kommenttia:

Lauri Stark kirjoitti...

Ei, kyllä Pekka on aito lysenkolainen katti.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Eikö se olisi lysenkolla mennyt siten että Pekan jälkeläisillä olisi karaistut hännät, jotenkin erityisen muhkeat. Tai kaksi kappaletta?

Lauri Stark kirjoitti...

Ei kai. Jos hankitut ominaisuudet periytyisivät, niin hännän katkaisu muuttaisi geneettistä koodia. Eli poikaset syntyisivät osa lyhythäntäisinä ja osa normaaleina.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Eikö se nimenomaan menisi noin. Mikäli olen yhtään biologian filosofiaan tutustunut niin nimenomaan lamarkismissa oli kysymys hankittujen ominaisuuksien periytymisestä. Tässä konseptissa hännättömyyden periytyminen on luontevaa.

Lysenko sen sijaan oli lähinnä ottanut vaikutteita lamarkismista. Hän ei ollut tyylipuhdas lamarkisti vaan sekoitti tähän reifikaation läpitunkemia olkiukkoisia ajatuksia varhaisesta darwinismista. Hänen pääteemansa korostivat enemmänkin kahta suurta teemaa (a) antimendelistisyys, eli genetiikkadenialismi (b) vernalisaatio jossa karaistaan. Eli kylmään laitetut siemenet kasvavat hänestä vahvemmiksi eivätkä heikommiksi vaikka lamarkismin perusperiaatteen mukaan kitukasvuinen kylmikkökasvi kitistyisi (kuten vaivaiskoivu verrattuna koivuun). Lysenkon ajatusten haitallisuus tuli pääasiassa juuri tästä. Sadot romahtivat kun tätä vernalisointiperiaatetta ylikäytettiin.