keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Jouluinen poroveitsi

Tulin hankkineeksi Marttiinin pisimmän lapinleu'un. Käytännössä se on 56 sentin mittainen esine jossa on 45 senttiä pitkä terä. Toisin sanoen se on tottumaani nähden melko lyhyt. Esineenä tämä on hyvää tekoa ja Suomalainen perinne. Tein hankinnan matkamuistoliikkeestä, jossa sen hinta sattui olemaan sama kuin verkkokaupassakin. (Ja kuten usein on, ensimmäinen asia jonka jouduin tekemään oli täydellinen puhdistus. Ihmisillä on käsittämätön tapa näveltää teräaseita rasvaisin sormin. Ja olla sen jälkeen ostamatta.)

Tämä on hyvä esimerkki siitä miten vaikeaa on luokitella miekkoja ja veitsiä eri kategorioihin. Jos mietimme japanilaisia lyhyitä wakizasheja, molemmissa on yhden käden esine jossa on kaareva terä. Ja tehdäkseni eurooppalaisen vertailun voisin ottaa vertailuun lyhyen ehdottomasti-ei-käyttömiekkani.
Leu'un kohdalla on kuitenkin hyvä huomata että se on selvästi tehty työkaluksi. Aseena leuku tuntuu kevyeltä, jopa heppoiselta. Syynä on osittain paino. Mutta myös lyhyet miekat ovat yleensä hämmentävän keveitä. Heppoisuuden tunne syntyy kuitenkin siitä miten "valmis" leuku on kädessä. Sen painotuksessa on kamppailullisesti "jotain omituista". (Mikä ei tietenkään ole yllättävää koska sitä ei ole suunniteltu tämänlaatuiseen toimintaan.) Myös tupen kohdalla on huomiotaherättävää se, että leu'un tuppi on tehty nimenomaan varmiastamaan se, että työkalu ei missään olosuhteissa putoa. Miekkojen kohdalla huotrasta vedettävyyteen on kiinnitetty enemmän huomiota. Siksi leuku tuntuu "juuttuvan" kahvaan melko helposti. (Mikä johtuu jälleen siitä että se on suunniteltu eri tarkoitukseen.)

Tämä ei kuitenkaan haittaa sillä leuku on jopa hämmästyttävän keveä. 440 grammaisena se painaa vajaan kilon vähemmän kuin tuo kuvassa oleva miekaksi ylipainoinen koriste -esine. (Se tuntuu kevyeltä myös verrattuna melko vakioon yhden käden miekkaani nähden. Tämä kun painaa 1.2 kiloa. Tosin tämä ase on 105 senttiä kahvan kanssa, ja sen terä on 86 senttiä. Leuku tuntuu tämän rinnalla todella, siis todella, lyhyeltä. Mutta myös painottomalta.) Tosin se on myös pala suoraa ja kestävää terästä joten tosiasiassa sillä pystyy tekemään paljon juuri samoja asioita kuin miekallakin pystyisi. (Tosin väisti ja vastaavat auttavat yllättävän paljon joten ei aivan samoja asioita.)

Leu'ulla on myös miekkaa pienempi potentiaali ns. kompensaatiovitseille. Mutta tästä pettyneille voin kertoa lohduksi että vaimoni valitsema mikroskooppi -joululahjani tuli postissa. Tässä on pullollaan potentiaalia löysille kikkelivitseille.

2 kommenttia:

Jklak kirjoitti...

Leuku helposti vaikuttaa "groteskilta" kalulta. Mutta metsässä leuku on yllättävän monipuolinen. Puukon kaltainen työväline se ei tietenkään ole. Vieläkin olen katkera niille "nihilisteille" jotka estivät leuku/puukko yhdistelmän valinnan kurssipuukoksi... :/

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Työkalujen ongelmana vaan on sellainen että kaltaiseni murto-osa -mustalainen heittää aina työkalut mahdollisimman kauas itsestään. And throwing knife leuku is not.