"Älä pyydä mitään, älä ole tyytymätön, älä loukkaannu, älä näytä kiukkua, älä aina ole vaivaksi. Ole hyvä lapsi."
(Tuija Välipakka & Arja Lehtosaari: "sata tapaa tappaa sielu".)
Eräänä päivänä olin kotonani, minulle oli tulossa vieraita. Puhelimeni soi, ja lähiomaiseni, henkilö X, soitti kännykkääni. Hän ilmoitti että hän oli juuri saanut ajokortin, ja uuden auton ja olevansa juuri tulossa käymään, olevansa perillä puolen tunnin kuluttua. Kerroin, että minulle oli tulossa vieraita. Sovimme, että hän toki voisi tulla käymään tästä huolimatta. Hän tulikin. Näytti autoa ja lähti pois.
Myöhemmin sain tietää, että hän oli heti lähtönsä jälkeen soittanut tuohtuneen puhelun siitä, kuinka minä en kunnioita häntä ihmisenä, koska "kun hän kerran vuodessa tulee", en edes viitsi valmistautua ja ottaa kunnolla vastaan. Toki harvakseltaan tapahtuva vieraileminen on fakta. Mutta jostain syystä myös varoitusajankohdan lyhyys mielestäni painaa vaa-assa. Ja siihen yhdistettynä tilanne on jopa pahempi; Kun vierailut ovat harvinaisia, ei ole mitään syytä olettaa että vietän elämääni vain odottaen että jos juuri kyseinen ihminen sattuisi olemaan tulossa yllättäen. Mutta tiedän, että tätä on turha selittää.
Tämä ei ole ainutkertaista. Ainutlaatuista ei myöskään ole se, että tästä syytetään sitä että minä en kunnioita häntä ihmisenä. Yllätyspikavisiitti epäsopivaan aikaan yllättäen johtaa päätelmiin siitä kuinka häntä ei arvosteta. Sillä siitähän tässä on aina kyse. Hän. Hänen ajokorttinsa. Hänen autonsa. Ja arvostus.
Toisen kerran hän soitti minulle ja käski että heidän luokseen tulisi käydä, ja jos vierailuaikaa ei löydy, "ei kannata pitää yhteyttä ollenkaan". Valitettavasti häntä ei kiinnostanut pätkääkään, mikä on minulle rahallisesti ja ajallisesti mahdollista. Hän muun muassa viittasi siien, että olimme käyneet avopuolisoni sukulaisten luona useammin. Tähän syynä on tosin se, että em. sukulaiset maksavat matkamme ja sattuvat asumaan satoja kilometrejä lähempänä. (Tosin ajallisten ongelmiemme vuoksi emme olleet käyneet sielläkään niin kuin oli alunperin sovittu, mutta tätä soittajakaan ei voinut tietää.) Kerroin tilannetta, mutta sillä ei ollut vaikutusta. Suutuin , ja sanoin että hän "ei ole koskaan elämänsä aikana kuunnellut ketään", hän käänsi sen lauseeksi "Vaikka minä en sinusta ole elämänsä aikana kokenut mitään..." Tilanne on aika kuvaava, koska tämä lausemuoto esiintyy usein. Kommentoin reagointina em. henkilölle, että "En sanonut että et ole kokenut mitään. Sanoin että et kuuntele muita. Nämä ovat eri asioita", vaikka tiesin jo sanoessani että se on turhaa. Sillä aina pohjimmiltaan kyse on hänen kunnioittamisestaan. Mikään muu vaihtoehto ei voi tulla kysymykseen. Tilanne ratkesi tapansa mukaan vasta, kun käänsin sen vastahyökkäykseksi. "Jos kerran näin on, että jos ei käydä tietyssä aikataulussa, laitetaan juttu poikki, so to be it. Jos ei ole mahdollista, voin sitten lopettaa saman tien. Sovitaan näin. Laitan puhelimen poikki, ja jos soitat uudestaan, taon kännykän palasiksi ja heitän ne ikkunasta". Löin luuria korvaan, Jonka jälkeen hän soitti uudestaan ja oli erityisen sovitteleva. Hänen äänensä ei ollut lainkaan suuttunut ja vihamielissävyinen, kuten soiton alussa, vaan korostetun rauhallinen. Hän oli valmis neuvottelemaan. Sävy oli vaihtunut.
Tämä rauhoittuminen on tyypillistä, ja osasin myös odottaa sitä. Ei ollu tavatonta, että em. henkilö kykeni raivoamaan lapsilleen naama punaisena, jopa päiväkausia siitä mitä joku hänen puolisonsa sukulainen oli sanonut hänelle 10 vuotta aikaisemmin. Tai jostain muusta asiasta, joskus aiheestakin. Puhelimen soidessa hän kuitenkin oli täydellisen kykenevä ottamaan viileän rauhallisen ja tasaisen äänensävyn, väliä täydellisen raivoamisen joka saattoi kulminoitua esineiden heittelyyn asti, muuttui parissa sekunnissa elegantiksi ja viileäksi asioiden selvittelyksi jonkun kanssa. (Edes minä, joka olen tunnetusti etäinen ja tunteeton sika, en kykene tähän.)
Tarkkasilmäisimmät ovat saattaneet arvata, mihin viittaan. Narsistiseen persoonallisuushäiriöön, josta mm. tämä Narsistien Tuki RY:n sivu käsittelee.
Minulla on tapanani pitää tälläiset asiat sisälläni - Etenkin, kun niin erikoista kuin se voikin olla, rakastan ihmistä, jonka sairaus on vaikuttanut elämääni hankaloittavasti paljon. Jotkin asiat vain pysyvät. Mutta asia on minulle ajankohtainen.
Nimittäin erään opiskelutoverini sukulainen paljastui narsistiksi, ja ruodittuamme asioita hän sai vihdoin nukuttua; Tämä narsistisukulainen kun oli tehnyt "pesäeron", eli rajasi puhumisen ja kontaktin ihmiseen, jota ei voinut sietää. (Omaiseni, joka kärsii narsistisesta persoonallisuushäiriöstäni kärsivä on tehnyt samaa. Hän mm. kieltäytyi vierailemasta eräiden henkilöiden luona 20 vuoteen, ja esti myös koko perhettä tekemästä samaa.) Sosiaalinen eristäminen on tehokasta mielen tuhoamista. Eristämisellä uhkailu tehoaa myös hyvin.
Luin asian tiimoilta myös tummansävyisen Tuija Välipakan sekä Arja Lehtosaaren kokoaman ja kirjoittaman kirjan "sata tapaa tappaa sielu". Kirja oli henkisesti aika raskasta luettavaa. (Satako vain?) Kirjassa on kertomuksia, ja siitä selviää narsistisen persoonallisuushäiriön (lyhyesti narsismi tässä bloggauksessa ellei toisin mainittu) oireet ja seuraukset. Oikeastaan kammottavinta oli se, että kohteeksi joutumisen huomaa vasta kun on jo liian myöhäistä.
Aluksi on syytä kertoa mistä asiassa on kyse. Pääsyynä on se, että narsistisen persoonallisuushäiriön tunnistaminen on vaikeaa, eikä tuomiota saisi lyödä liian kevein perustein. Mielestäni hyvä vaikeuden ja keveyden rinnastuksen tiivistys löytyy tunnistamisartikkelin lopusta:
"Hänen läheisyydessään olevat kokevat olonsa huonoksi ilman selvää syytä. Olipa narsisti miten hurmaava, älykäs, ajatuksia herättävä, seurallinen, mukava ja sosiaalinen hyvänsä, hän ei onnistu varmistamaan muiden sympatiaa, sympatiaa johon hän ei koskaan ole valmis, halukas tai kyvykäs vastaamaan."
tai Narsistien Tuki RY:tä lainatakseni:
"Suurin osa heistä on vapaalla jalalla: he eivät ole rikollisia, vaan voivat olla hyvännäköisiä, sosiaaliset säännöt tuntevia, älykkäitä, hurmaavia ja hyviä puhumaan. He eivät tee laittomuuksia, mutta heidän ympärillään kärsitään."
Sillä narsisti on aluksi ja pinnallisesti tarkastellen miellyttävä ja mukava ihminen. Ja niidenkin kanssa jotka hänen kanssaan elävät, huomaavat että tuska ei ole kokoaikaista. Päinvastoin, hän on halutessaan erittyisen mukava ja miellyttävä, suorastaan ihana. Sillä narsisti kaipaa ensisijassa ihmisten ihailua, ei heidän kiukkuaan. Narsisti ei siis suinkaan ole kokoaikainen kusipää joka syö lapsia. (Kuten minä.) Päin vastoin, hän voi olla mallikansalainen ja hyvä työntekijä. Hän on myös mukava seuraihminen. (Toisin kuin minä.) Tosin siitä mielenkiintoinen seuraihminen, että häntä ympäröi sekä suosikkeja että hän vihaa muita, tiettyjä, ihmisiä. On suosikkisukulaisia ja vihattuja sukulaisia. Ja roolitukset voivat tietysti myös vaihtua, nopeaankin tahtiin. Sillä narsisti on kuitenkin sairas; häneltä puuttuu normaalin ihmisen normaali, terve, narsismi.(joka nyt erikseen mainitaan.) Itsekunnioitusta ei ole, jos sitä ei koko ajan pumpata ulkoapäin. He tarvitsevat "hovin", joka kannustaa heitä. Ilman "hovia" narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä on läpeensä onneton. Hän ei tule ilman toimeen. Mutta kun hänellä on "hovi", hän haluaa ottaa siitä vallan. Narsisti koukuttaa hovinsa jäsenet imartelulla, tarjoaa näille ainutlaatuisia elämyksiä. Manipulointi voi olla hienovaraista. Kaikki voi olla kohteliasta ja "rivien välistä sanottua". Narsistin kanssa elävästä tulee pikku hiljaa uhri, mutta itse hän uskoo olevansa syyllinen pahaan oloon. Narsistin uhri kokee tarvetta hyvittää. Ja kun normaalisti riitaan tarvitaan kaksi, narsisti rakentaa konfliktin sinne, missä sitä ei ole. Vaikka väkisin.
Kirkko ja kaupunki -lehti kuvaa sairautta seuraavasti
"Koska narsisti ei näe omia ongelmiaan, hän ei yleensä hakeudu hoitoon. Jotkut saattavat suostua pariterapiaan, kun kumppani uhkaa erolla. Pariterapiassa uhri on usein halukas tutkimaan, mitä voisi itse tehdä toisin. Narsisti voi onnistua kääntämään terapian tilanteeksi, jossa sekä terapeutti että pariskunta etsivät yhdessä vikoja uhrin käytöksestä."
Tälläinen onkin tyypillistä. Kaverini, jonka suvusta tuoreesti löydettiin narsisti oli vain etsinyt syytä itsestään. Sillä kiistoille täytyy olla syy. Itse asiassa ei, jos narsisti vain kokee että hänen arvostustaan tarvitsee lisätä tai että se on vaakalaudalla tai uhattuna.
Narsistien tuki RY:n sivujen mukaan tyypillistä narsisteille on myös, että "tällainen ihminen kokee olevansa kunnossa eikä hakeudu hoitoon.
Yleensä he tulevat hoitoon aivan jonkun muun syyn johdosta. He yleensä ennemmin tai myöhemmin ajautuvat konfliktiin ihmisten kanssa, koska he loukkaavat muita, eivät osaa lukea tunteita tai tunnelmia oikein eivätkä kykene empaattiseen myötäelämiseen. Heille tulee helposti vihamiehiä. Siitä heille tulee pettymyksiä, mikä aiheuttaa masennusta. He saattavat tulla hoitoon masennuksen ja ahdistuksen vuoksi ja sanovat terapeutille, että muut ihmiset ovat niin pahoja ja vainoavat heitä, mutta taustalta paljastuukin, että he ovat se ongelma eivätkä muut."
Esimerkiksi minun omaiseni on käynyt masennuksen vuoksi terapiassa. Hän luultavasti ajatui sinne sen takia että "kaikki muut olivat häntä vastaan". (Mistä jostain syytä tuleekin narsistien kohdalla melko helposti tosiasia. Ihmiset harvemmin jaksavat pitkäaikaista, luonteeltaan "dynaamisen kaaoottista" manipulointia, jota ei pidemmän päälle pysty ymmärtämään tai hallitsemaan.) Tosin ainakaan minulle ei ole vieläkään selvää se, kärsiikö hän todella aidosti masennuksesta, vai onko hänen käyttämänsä itsemurhalla uhkailu vain hallitsemiskeino.
Tästä asiasta en ole kovinkaan innokkaasti halunnut ottaa selvää. Sillä tämä uhkailu on yleistä: Esimerkiksi hänen luonaan vieraillut toinen lähisukulaiseni sai hiihtolomallaan kuulla uhkailua itsemurhasta. Tosin masennus on tässä suhteessa melko erikoista koska se ainakin minun mielestä tuntuu iskevän päälle mitä erikoisimmalla kaavalla, aina juuri silloin kun henkilöt ei toimi täsmälleen hänen tahtonsa mukaisesti. Lomalta paluun jälkeen on kuitenkin kuulemma hieman huvittavaa kuunnella muiden perhehuolia, kuten normaaleja riitoja ulkonaolemisajoista, pukeutumisesta tai siitä kuka söi juustot jääkaapista ja kenen onkaan aika viedä roskat tai tiskata.
Narsisteja on sekä miehissä että naisissa. Ja useissa narsistien perheissä lapsi joutuu näkemään tai kuulemaan vanhempiensa välistä väkivaltaa. Sillä narsisti voi ajaa väkivaltaan kahta tietä: Joko narsisti hakee valtaa lyömällä tai sitten hänen konfliktin kaivamisensa johtaa siihen että puolisolla "napsahtaa". Narsisti voi myös olla mustasukkainen lapsilleen, puolison huomion on oltava jakamatonta.
Narsisti selittelee itsensä kannalta parhain päin mitä vain. Vaikka pienen lapsen lyömisen. Sillä lapsi oli paha, aiheutti vanhemmalle masennuksen. Masentunut ja väsynyt ihminen tekee asioita, joita ei muuten tekisi. On syyntakeeton. Rangaistus kasvattaa, ennenkin on vitsalla kasvatettu ja hyvä on tullut. Anteeksipyyntöä ei tule. Sen sijaan asia halutaan piilottaa, narsistin huonoista teoista ei saa puhua. Sillä vian tulee aina olla muualla. Lapsi on syyllinen, kauhea kakara. Vaivoiksi syntynyt. Tässä tilanteessa ongelmaksi tuleekin se, että selittelujä kyllä aina löytyy. Sillä narsisti on ovela ja osaa vääntää tilannetta erittäin paljon. Kuten narsistien tuki RY:n sivu toteaa;
"usein heillä on paljon älyllistä kapasiteettia. Koska tällainen henkilö hallitsee sosiaalisen käyttäytymisen koodit, hän pystyy näyttelemään oikeita tunteita oikeissa tilanteissa."
Narsistin kohtaaminen ei ole ikävä siksi että hän olisi epälooginen, vaan nimenomaan sen vuoksi että hän on erityisen älykäs, ja on valmis käyttämään valtavasti voimavaroja hioakseen juttujaan.
Esimerkiksi minun tapauksessani narsisti on meidän perheessämme ollut sekä lyöjänä että lyötynä. (Minä taas olen ollut pelkästään lyötynä, siten että nimenomaan narsisti on lyönyt minua, eikä kukaan muu.) Kun olin hänen tuttujensa luona vierailemassa, sain kuunnella sitä kuinka häntä oltiin lyöty. Kauheaa on perheväkivalta. Siinä tilanteessa minun oli vaikeaa olla hiljaa, mutta olin kuitenkin. Sillä olen aikaisemmin yrittänyt keskustella henkilön kanssa siitä, miksi hänen oli pakko lyödä, mutta hän siirsi puheen siihen miten häntäkin on lyöty (tosin en minä, joten konteksti on erikoinen). Hän on myös sanonut asiasta suoraan että "Tästä asiasta ei sitten enää koskaan puhuta".
Pahinta narsistin kohtaamisessa on se, että siihen ei yleensä kuole. Sen jälkeen on vain pakko elää miten kykenee.
Onneksi kirjassa annettiin ohje narsisteista selviämiseen : Pakene ja puhu. Tosin huonona puolena näyttää olevan se, että pakoon ei tahdo päästä, kun toinen osaa reitin ulko -ovellesi. Eikä ole ulkopuolinen ihminen, vaan lähisukulainen. Ja lisäksi hän osaa olla halutessaan niin miellyttävä ihminen, että pitkäaikainen riitely ei vain ole käytännössä mahdollista. Sillä narsistin kodissa paha olo ei synny siitä, että narsisti olisi koko ajan kauhea. Ainakin meidän olosuhteissa etenkin ulkoiset olosuhteet olivat erinomaisesti, sillä ne olivat osa ulkokuvaa. Paha olo ainakin minun tapauksessani syntyy siitä, mitä Narsistien Tuki RY:n sivussa sanotaan
"Kodin normiksi on muodostunut kaaos ja konflikti. Näissä perheissä vallitsee korkea ennalta arvaamattomuuden ilmapiiri."
Yksittäisiä kertomuksia kertomalla ei tahdo saada selitettyä mistä on kysymys. Miten selittää tilannetta, jossa ei ole kaavaa ja jota ei itsekään tahdo ymmärtää, jossa olet hovia ja ulkohovia sen mukaan miten narsisti kokee ihmisten suhtautuvan häneen ja katsoo saavansa eniten responssia. Vielä vaikeammaksi tilanteen tekee se, että kun olet syntynyt lapseksi narsistiperheeseen, et todellakaan tiedä mitä normaali elämä on, vertailukohta puuttuu. Joten pois muuttaessa ja parisuhteeseen siirtyessä tilanne voi olla todella hämmentävä, koska ei voi ymmärtää, että tilanne voi todella olla muutenkin. Sillä koko "normaalin" käsitys on matkan varrella vääristynyt.
Ainakin minulta on kohtaamisen jäljiltä jäänyt lähinnä kyynisyys ihmisiä kohtaan, ylenmääräinen epäily siitä mitä motiiveja yksinkertaisimpaankin lausuntoon liittyy, viehtymys säännönmukaiseen, tietynlaiseen, elämään. Viehtymys siihen, että ei tarvitse "pitää julkisivua kunnossa" ja miettiä mitä muut ajattelevat. Hyviä ja huonoja puolia on molempia. Tavallaan olen vahvempi ihminen, jonka vahvuudet sopivat kohtuu hyvin nyky -yhteiskuntaan.
Samoin minulla on tullut tavaksi seuloa ihmisiä nimenomaan heidän asenteidensa perusteella. Haluan yksinkertaisesti välttää tilanteen uusimisen. Asenneseulonnassa kyseessä eivät ole pelkät kohteliaat sanat. Kyseessä on henki, jolla ne on sanottu. Sillä narsistin käyttämänä kiitos voi olla herja ja kohtelias käytös kätkeä halun manipuloida. Vältän henkilöitä, joiden sanavalinnat kertovat itseriittoisuudesta ja heidän omasta erikoislaatuisuudesta ja joissa viitataan siihen kuinka jotkut ihmiset tai tahot vainoavat heitä. Narsistien on siksi tavallaan aivan turha soveltaa temppujaan minulle, koska olen kohdannut ne kaikki. Siksi kun törmään epäilyttävään käytökseen, pyrin katkaisemaan koko keskustelun, täysin. En toki voi sanoa että he ovat narsisteja, koska sen sanominen vaatisi enemmän aikaa. Sen sijaan voin pelata varman päälle välttää heitä täysin. Ignoraatiomenetelmäni toimii sitäkin kautta, että heidän suhteensa on juuri kuten Välipakka sanoo iltahelden artikkelissa:
"Narsisti haluaa huomiota ja ihailua, jopa negatiivinenkin huomiointi riittää. Sitä, että jää vaille huomiota, narsisti ei kestä."
Tosin ignorointi saattaa olla hankalaa vaikeaa, koska (Narsistien tuki RY:n sivu)
"He manipuloivat, toimivat häikäilemättömästi, syyllistävät muita ja usein liike-elämässä persoonallisuushäiriöisistä piirteistä on vielä hyötyä. Heitä löytyy joka ammattikunnasta, ja erityisesti heitä houkuttaa vallankäyttö. Usein karismaattiset uskonnollisten liikkeiden johtajat ovat persoonallisuushäiriöisiä."
Siteerauksen viimeinen lause selittääkin osaltaan sitä, minkä takia en kovin paljoa pidä kohtaamisistani uskonnollisten tahojen kanssa. Syy ei tässä kohden ole uskonnossa, vaan sellaisissa ihmisissä, joita uskontojen valtapaikat viehättävät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti