Ilmiömäistä!

"Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset."
(George Orwell, "Eläinten vallankumous")

Minulla kävi viikonloppuna kylässä aloitteleve miekkamies aurinkolasiensa kanssa. Täytyy sanoa, että en ollut kovin tulessa. Olin nukkunut edellisenä yönä vain pari tuntia. Tämä ei tietenkään ollut vieraan vika, sattui vain spontaanisti valvottua myöhään. Minulla oli toki jonkinlainen suunnitelma, miten koulia henkilöä hieman. Lopputulos ei itseni mielestä ollut hirveän hyvä. Parempaankin olisin voinut. (sumimase)

Väsyneenä olin tietysti myös huono. (Tämä vaikuttaa opettaja-oppilas -suhteeseen. Jos opettaja "ei vain osaa" jostain syystä, voidaan vakavasti kysyä onko hänen oltava oppilaana.) Toisaalta nostin esiin tärkeää asiaa siitä, kuinka voittamatonta systeemiä ei ole. Ei ole mitään yksittäistä temppua tai muuta, joka yksistelitteisesti toisi voiton. Voidaan sanoa "Hiipivä tiikeri piilotettu lohikäärme" -elokuvan Li-Mu Baita: "Ei iskua ilman vastaiskua", ja näihin vastaiskuihinkin on aina tietysti vastatemppu. Tämä tarkoittaa sitä, että hyvä miekkailutekniikka ei ole "objektiivinen". Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki kävisi. Sillä toiset tekniikat ovat todellakin tasa -arvoisempia kuin toiset.

Miekkailussakin systeemiä voidaan ymmärtää. Sitä ei voida täydellisesti oppia. Musta vyö karatessa on kuitenkin ansaittu, ja se kannattaa ottaa huomioon jos on menossa snagarille tappelemaan. Sitä ei nimittäin kovin helposti mikään "punainen pipo kännisessä baariärhentelyssä" ohita.

Tästä pääsenkin viime päivien päänsärkyyni, Heideggeriin. Ja tieteeseen. (Tuohon aiheeseen, jonka jokaikinen ajattelee osaavansa ja tietävänsä mitä se on. Ihan harjoittelematta. Se on jännä että tieteenfilosofian koulukuntaa lainkaan tarvitaan mihinkään.)

Heideggerin mukaan tieteen olemus on tietäminen. Tämä taas tarkoittaa sitä, että täytyy tietää mitä tieto ylipäätään on. Tämä taas tarkoittaa sitä, että tiede on aina jonkinlaista filosofiaa. (Ei rationaalisuutta ilman rationaalista systeemiä.) Heideggerin ajatustavassa, fenomenologiassa, on pääideana se, että todellisuuden nähdään koostuvan fenomeeneista, ilmiöistä ja havainnoista, jotka ovat tulkinnanvaraisia. Karkeasti voisi sanoa että "Mielemme näkee, näkeminen on tulkintaa."

"Tiede on pysyvää pystyttäytymistä keskellä jatkuvasti itsensä kätkevää olevan kokonaisuutta."
(Heidegger, kirjan "Heidegger - ristiriitojen filosofi" siteeraamana, sivu 82)

Heideggerin mukaan oli kyse mistä tahansa käsitteestä tai kohteesta, sen on kyettävä kohtaamaan jonkinlainen tarkastelu. Se tulee voida asettaa tarkkailun kohteeksi. Ja jotta jokin voisi näyttää joltakin, sen on myös voitava näyttää joltakin: Näyttäminen taas voi tapahtua kahdella eri tavalla:
1: Jos jokin näyttäytyy, se näkyy suoraan. Tämä on erityinen kohtaamisen tapa.
2: Jos jokin ilmentyy, se ei näy vaan ilmoittautuu. Tämä taas vain viittaa itseensä.

Esimerkkinä Heidegger käytti sairautta ja sen oiretta, punaisia poskia. Punaiset posket näyttäytyvät. Sairaus taas ilmoittautuu. (Emme näe sairautta suoraan, vaan kasan oireita.)

Tähän on syynä se, että pelkkä oleminen ei ole kohde, joten sitä voida asettaa
Tämä tarkoittaa sitä, että olemassaoloa ei voida käsittää analysoimalla kieltä ; Ontologisia ongelmia voida ratkaista tiedot tai tieteen keinoin. Subjektia ei myöskään voida erottaa objektista. (Tämä sopii osittain hyvin yhteen sen kanssa, että fallibilismin eräs ongelma on se, että puhtaita olemassaoloväitteitä ei voida lainkaan falsifioida.)

Heideggerille tiede on eksistenssiä. (Olemassaolo ennen olemusta.)

Tietäminen on siis aina subjektiivista. Moni pitää tätä jonkinlaisena loppuna. Tämä ei kuitenkaan vielä tarkoita, että "Kaikki käy". Tämä tarkoittaa sitä, että tieteellä ei ole väistämättä yhtä selkeää rakennetta. Mutta että voimme silti edetä tiedossamme. Tietomme on toki aina "näkijäkohtaista", kontekstisidonnaista. Voimme aina saada irti jotakin;

"Sallia nähdä itsestään käsin se, mikä näyttäytyy siten kuin se itsestään käsin näyttäytyy"
(Heidegger, kirjan "Heigegger - ristiriitojen filosofi" lainaamana, sivu 112)

Tiede on metodi, joten tärkeäksi ongelmaksi tulee deformalisointi. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että meidän täytyy pohtia metodin suhdetta sen kohteeseen. Deformalisoinnissa on aina mukana sisällölliset määrittelyt kohteelle jota tutkitaan. (Suunnitellaan järjestelmällinen kohtaamistapa, joka jonkin syyn vuoksi tulkitaan tarkoittavan jotain.) Ja suhteessa näihin saamme "metodiin kontekstisidottua tietoa". (Anteeksi puujalkainen karkeistukseni.)

Voimme selvittää todellisuutta nimenomaan sen takia, että vaikka näemmekin sen aina ja kaikkialla subjektiivisesti, se on kuitenkin itsessään objektiivinen, ja se vain näyttäytyy eri tavoin eri metodeilla; Voidaan siis sanoa että aistihavainnot ja kokemukset antavat vermuutta, joka koskevat todellisuutta; Kyseessä on toki se, että saadaan tietoa kohtaamistavasta, ei itse ilmiöstä.

Tämä taas ei tarkoita sitä, että esimerkiksi empiirinen metodi olisi väärässä. (Tosin en ymmärrä miksi jotkut postmodernistit, esimerkiksi naistutkimuksen piirissä, haluavat kieltää empiristejä ottamasta kantaa humanistisiin ongelmiin. Jos metodin valinta on subjektiivista, miksi kieltää joku metodi toisen kustannuksella? Jos kaikki ovat tasa-arvoisia, toiset eivät voi olla tasa -arvoisempia kuin toiset. Ja jos ne ovat epätasa -arvoisia, tulisi perustella miksi jotkut ovat huonoja metodeja ja toiset parempia. Ilman täydennystä subjektiivisuuteen vetoaminen tarkoittaa vain sitä että näkemykset ovat tasa-arvoisia, mikä ei suinkaan tarkoita sitä että jotkut olisivat huonompia, ja pitäisi siksi jättää diskurssin ulkopuolelle. Minusta tuntuukin että nämä kieltäjät itse asiassa salaisesti uskovat tuottavansa muita objektiivisempaa tietoa.)

Fenomenologiassa voidaan siis saavuttaa jonkinlaista tietoa. Fenomenologi tiedostaa, että hänellä ja kaikilla muilla on näkemys käsittelemistään asiakysymyksistä ja siitä miten näitä tulisi lähestyä. Hän saa tietoa ilmiön luonteesta ja tietämisensä luonteesta miettimällä sitä minkä laisia nämä näkemykset ovat. Hän voi saada lisänäkemystä hankkimalla tietoa siitä minkälaisia näkemyksiä muilla on. (Toki tämäkin hankittu tieto on subjektiivista tulkintaa, jossa jokin keskustelumetodi tuottaa jonkinlaisen kohtaamisen tutkittavan kohteen kanssa. Tämänkin tiedostaminen on hyvä asia.)

Samoin voidaan saavuttaa jotan tietoa tai ainakin yhteisymmärrystä muiden kanssa: Lääkäreillä on lääketieteen subjektiivinen ja metodisidonnainen näkemys, heillä on myös subjektiivinen näkemys siitä mikä on potilaalle hyväksi. Mutta koska heillä on ainakin osaltaan yhteinen näkemys siitä mikä on tavoitteena (potilaan parantaminen) ja tietoa siitä minkälaisia ilmiintymisiä heidän metodinsa on näyttänyt tuottavan, he voivat lähestyä potilasta parantamismielessä, ilman että sanoisivat vain että "Hei Te Potilas! Tiesitkö että me päätettiin jättää tämä länsimainen lääketiede vähemmälle, se kun on tuottanut vain subjektiivista tietoa ja sen käyttäminen täällä perustuu ajattelutavan arvovaltaan tieteessä ja ympäröivässä kulttuurissamme. Kun Kongossa et saisi tälläistä hoitoa, kun siellä uskotaan toisin ja siellä on eri kulttuuri, tilattiin sulle tälläinen kiva mies Kongosta. Sillä on coolit lävistykset. Seuraavaksi se tanssii sulle ja sitten me kokeillaan tasapuolisuuden nimessä tätä sytostaattihoitoa."

Tämä tarkoittaa sitä että myös fenomenologia on eräänlainen metodi. (Tämäkin on tärkeää painaa mieleen.)

Mutta minun mielestäni tämä ei ole enää kovin kaukana miekkailusta. Ei kenties ole voittamatonta systeemiä, eikä "pysyvän tieteellisen metodin tapaista ikuista hirviötä", olemme aina sidottuja subjektiivisuuteen. Tämä ei silti tarkoita sitä, että voisimme vain heittää harjoittelun naulaan ja kutsua itseämme suurmestareiksi.

Emme, vaikka tiedämmekin että dojojen, itsepuolustuslajien salien, omistajat ja suurmestarit tavoittelevat rahaa ja saavat näin henkilökohtaista etua ja arvovaltaa, kehittävät subjektiivisia näkemyksiä eri taistelutyyleistä jota sitten siirtävät muille minkä kykenevät.