"Sinä olet vain ajatukseni."
Maailmassa on sellaisia äärisolipsisteja, joiden mielestä ainut mitä voidaan tietää on oma olemassaolo. Samoin on sellaisia joiden mielestä "kaikki käy". Ja sellaisia jotka eivät usko matematiikkaan koska siinäkin on pakosti todistamattomia aksioomia. He ovat irrationalisteja, he kieltävät tyysti logiikan mahdollisuudet käsitellä todellisuutta. He ovat tavallaan ylpeitä epäloogisuudestaan. He ovat yhden askeleen oletuksilla, kun muut olettavat systeemeitä joiden varassa he ovat rationaalisia.
He ovat erittäin harvinaisia, mutta heitä on. Tälläinen löytyy jopa historiasta:
Esisokraatikko Diogenes oli antiikin alkuaikojen kyynikko ja filosofi,joka ei välittäny mistään. Hän oli sitä mieltä,että heti kun puhe lähtee ihmisen huulilta, sen merkitys on jo muuttunut ja sen vuoksi ihmisten on mahdotonta ymmärtää toisiaan. Jos joku yritti väitellä hänen kanssaan taikka muuten virittää keskustelua, hän vaan heilutti etusormeaan. Hän asusti tyhjässä viiniruukussa ja suostui keskustelemaan vaan lasten kanssa.
Kaikki irrationalistit eivät vie tietään loppuunsa asti ja toimi täten, heistä on tärkeää kertoa kuinka todistamatonta rationalistejen logiikka pohjimmiltaan on. (Tähän he käyttävät erikoista kyllä kieltä ja logiikkaa.)
Onneksi osaan suhtautua heihin. Otan heidän oman mallinsa, irrationalismin ja käytän sitä. Kun hän aloittaa juttelunsa, otan tennismailan ja siivilöin sillä spagettia. Tanssin pienen tanssin, yritän harjoittaa petomaniaa ja pierrä sinfonian. Selitän samalla miten lomalla lähden pelkällä polkupyörällä islantiin (joka on saari).
Lopetan pian hänen kommentointinsa jälkeen ja sanon että "Kas noin, annoin oman kannanottoni ja arvokkaan panokseni tähän keskusteluun." Sillä irrationalismissa mikä tahansa perustelun, toiminnan, ääntelyn ja lausunnan muoto on aivan yhtä perusteltu.
Tuo toimii ihan yhtä hyvin kuin mikä muu tahansa systeemi. Sillä erotuksella, että tuo on hauskempaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti