Iskos.

"Vain itseoppineet ovat oppineita. Muut ovat opetettuja."
(Erno Paasilinna)

"Oppineet ovat oppineet itse, muut ovat opetettuja."
(feat. Pyhimys, Lasse K & Asa).

Indoktrinaatio eli iskostus on tiedonsiirtoa, joka tehdään mekaanisesti. Immanuel Kantin mukaan tämä oli lapseksi alistamista; Koska Kantin mukaan valistumaton ihminen on alaikäisyyden tilassa, eli hän on kyvytön ajattelemaan ilman toisten johdatusta, indoktrinaatio on valistumattomuuteen asettamista.

Indoktrinaatiossa kyse ei ole opin sisällöstä, vaan opettamisen metodista. Ei siis voida sanoa että vain epätieteitä iskostetaan päähän. Voidaan siis sanoa että opettamallakin voi tulla valistumattomia ihmisiä, koska kyse ei ole niinkään tiedon määrästä vaan siitä miten tätä tietoa käsitellään. (Iskostamalla opetetut matemaatikot ovat mekaanisia laskukoneita). Valistus ei ole vain kaikille jaettu kasa dataa, vaan kenties tätäkin enemmän asenne- ja prosessointitapa, jolla tätä dataa käsitellään. Lukeneisuus ja valistuneisuus ovat siis eri asioita. Jos vain luet kirjoja ja opit asiat, osaat. Mutta ymmärtäminen onkin jo aivan toinen asia.

Kun siis puhutaan indoktrinaatiosta, tulee muistaa, että tiedon käsittelyä katsotaan aivan muulla tavalla, kuin mitä esimerkiksi Popper tai Hempel tekivät. Se, että jotain indoktrinoidaan ei kerro mitään käsiteltävän asian totuusarvosta, se kertoo ainoastaan siitä, käsitelläänkö aihetta kriittisesti vai ei.

Indoktrinaatio näkyy voimakkaasti yhteiskunnassamme. Dawkins-Harris-Hitchenismin kannattajat korostavat sitä kuinka uskonnot indoktrinoivat. Tämä onkin aivan totta. Sillä aivan kuten mikä tahansa kulttuurillinen ilmiö, se periyttää itseään. (Tämä näkyy erityisen voimakkaasti siinä, että se, mitä uskontoa edustat korreloi syntymä ja asuinpaikkasi kanssa. Ja etenkin sen kanssa, mitä uskontoa vanhempasi edustavat. Suomeen muuttavat Somalit ovat yleensä islaminuskoisia. Samoin Somaliassa ollaan useammin islaminuskoisia ja euroopassa kristittyjä ja intiassa hinduja. Korrelaatiot ovat vahvoja.) Tämä tarkoittaa sitä, että uskonnot opettavat arvonsa, jotka sitten sulautuvat ihmisten näkemyksiin. Ja kun elämme demokratiassa, nämä siirtyvät lainsäädäntöön.

Siksi ihmettelen ateisteja, jotka toisaalta kertovat että uskonto indoktrinoi ja että tämän on loputtava, mutta jotka silti väittävät että lainsäädännössä ei ole em. uskonnon vaikutuksia. Tässä tapauksessa on aika erikoista indoktrinaatiota. Samoin kuin ihmettelen kristittyjä, joiden mielestä kristinusko on vaikuttanut arvoihin ja lainsäädäntöön, mutta kiistää kaiken indoktrinaation ja esittää että kristitty jos joku ajattelee omilla aivoillaan.

Jean-Paul Sartre sanoi, että "Me kaikki olemme kristittyjä, tänäänkin. Radikaaleinkin epäusko on kristillistä ateismia. Se säilyttää kielteisestä voimastaan huolimatta ne johtavat ajatuskuviot, joiden juuret ovat löydettävissä kristillisyyden vuosisadoista, joiden perillisiä me joka tapauksessa olemme." Tähän on yksinkertainen syy: Ateistit, kuten muutkaan ihmiset, eivät elä kulttuurityhjiössä vain muiden keskellä. Heidän ympärillään on tietty kulttuuri ja tietyt arvot. Ne, mistä he ovat samaa mieltä, ovat hiljaisia asioita. Niihin ei oteta kantaa, niiden kanssa ei tarvitse kiistellä. Ateistejen kannat tulevat esiin keskustelunaiheiksi vain niissä kohden, jossa he ovat erimielisiä. Yhtenevien mielipiteiden kohdalla taas ei ole mitään erimielisyyttä tai eroa joiden keskinäisä hyvyyttä tulisi arvioida.

Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että vaikka ateisti uskoo yhtä vähän Jehovaan, Ganeshaan, Isikseen, Osirikseen ja Jeesukseen, hänen ei tarvitse korostaa Isisateismiaan missään. Jos ateistit kokoontuisivat Helsingin keskustaan valittamaan sitä kuinka lapsille opetetaan Osiriksesta vastoin heidän oppiaan, heitä katsotaan pitkään ja nauretaan. Pidetään turhana touhuina. Jos he taas valittavat kristinuskosta, heille suuttuu ainakin tietty porukka kristityistä. Syy on se, että täällä on kristittyjä, mutta ei Osiriksen palvojia. (Samasta syystä vielä noin kymmenisen vuotta sitten, minun teini -iässä, oli ihan normaalia kuulla uskovilta valitusta siitä kuinka ateistit eivät vastusta islaminuskoa vaan pelkästään kristinuskoa. Nyt kun islaminuskoisia on enemmän, heitä myös kritisoidaan enemmän. Islamiakin siis kritisoidaan heti, kun se vaikuttaa.)

Tämä tarkoittaa sitä, että se, jonka mielestä kristinuskossa on jotain niin erikoista ja hyvää, että ateisti joutuu suhtautumaan siihen eri tavalla, kuin muihin uskontoihin, on aika lailla puhtaasti hakoteillä. Minä en nimittäin kykene sanomaan mitä argumenttivirhettä se on eniten:
1: Argumentum ad populum (suosituimmuuteen vetoaminen. Kun niin moni uskoo)
2: Argumentum ad traditionem (perinteisiin vetoaminen)
3: Argumentum ad verecundiam (arvovaltaan vetoaminen)

Kristinuskoon indoktrinoidussa maailmassa kristinuskon ja sen arvojen suosio ei ole tavatonta. Ja niiden olettaakin esiintyvän joka tasolla, aina elokuvien juonista lainsäädäntöön. Tämä ei tarkoita että kaikki indoktrinaatiossa tullut olisi väärää ja moraalitonta, tai että tämä todistaisi Jumalan olemassaolemattomaksi ja kristinuskon vääräksi uskonnoksi. Mutta jos näistä väittää että kristinusko on hyvä siksi että löytää siitä jotain hyviä seurauksia, syyllistyy myös aivan vastaavaan "non sequituriin".