Piispa, oikeus uskoon ja uskonnottomien ylivalta

"Tuo ero on nyt poistettu lakitekstistä, mutta ajatus on oikea. Solvaus tarkoitti sellaista tietoa, joka on omiaan saattamaan henkilön halveksimisen alaiseksi. Sellaisia tietoja julkaistaan mm. minusta jatkuvasti. Herjaus tarkoitti henkilön väittämistä syylliseksi rangaistavaan tekoon, siis esim. ”Teosta tuomitun X:n sijasta murhan teki todellisuudessa Y, joka on edelleen vapaalla jalalla.”"
(Jukka Kemppinen, "lähdesuoja")

Perinteisessä ajattelussa on esitetty, että ihmiset olisivat rationaalisia olentoja joilla on vapaa tahto. Tälle perustalle on rakennettu esimerkiksi valistusihanne. Ihanteena on Sapere Aude. Ja jos jokin asia on Totta niin sitten tasapuolisessa ja neutraalissa keskustelussa tämä asia hyväksytään useammin. Ja näin ei tarvita erillistä valvontakoneistoa. Tosin valistukseen kuuluu pluralistisia ellei peräti relativistisia sävyjä siinä mielessä että siinä tiedostetaan että jos ihmisten annetaan vapaasti päättää asioita niin sitten he eivät päätä samalla tavalla. Tässä mallissa jos jokin joutuu erikseen painostamaan, indoktrinoimaan tai dogmatisoimaan, niin se vihjaa vapaan ajattelun rajoittamiseen.

Tästä ajatustavasta voidaan vetää juuria vaikka siihen miten Aristoteles esitti että puhetaidossa on kysymys siitä että sanomisen muotoilu kohtaa järjen ; Hyvässä viestissä logos (järki), pathos (yleisön tunteiden hakeminen) ja ethos (sanojan karismaattisuus ja hyveellisyys) ovat yhteistyössä.

Myöhemmin tämä on kääntynyt karkeasti ottaen siihen suuntaan että retoriikka nähdään huijaamisen ja manipuloinnin taitona kun taas logiikka ja järki ovat jotain joka kuitenkin paistaa ihmisissä. Luottamus järkeen on kuitenkin säilynyt monilla.

Oma pessimismi.

Itse olen niitä pessimistejä jotka mukailevat enemmän Arthur Schopenhauerin maailmaa. Siinä missä moni logiikan ja päättelyvirheiden kirja esittää olevansa järjen puolustaja, Schopenhauer näki että vänkäämisessä on usein siinäkin kysymys siitä että halutaan mahdollisimman vakuuttavasti oikeuttaa oma mielipide, vängätä ja puolustaa omia näkemyksiä mahdollisimman hyvin. Kysymys on siis siitä että jos perinteinen retoriikka tuomitaan usein tarpeettoman kategorisesti niin sama toimii kääntäen myös logiikan kohdalla: Loogisuus ei ole aina niin ihanteellista kuin se esitetään vaikkapa erilaisissa argumentointioppaissa. Schopenhauerin jäämistöstä löydettiinkin "Taito olla ja pysyä oikeassa" -teos, joka lähestyy väittelyä kisana jossa tavoitellaan voittamisena.

Tästä huolimatta minulla on jonkinlainen suhde vapaaseen tahtoon. ; Se vain ei ole kovin tavanomainen. Koska en pidä ihmisiä useinkaan kovin sisäisesti vapaina - he ovat kaavamaisia rutinoituneissa toiminnoissaan ja esimerkiksi heidän keksimänsä vitsit ovat varsin ennustettavissa, toisaalta myös ideologiaan heittäytyminen kaavamaistaa heidän ajatuksiaan hämmentävän ankarastikin. Mutta tällä ei ole merkitystä koska olen kompatibilisti. Toisin sanoen jaan vapaan tahdon sitä kautta onko lähde itse vai onko lähde painostava. Näin ollen esimerkiksi kasvatus on aina ideoiden siirtämistä ihmisiltä toisille. Mutta tätä voidaan tehdä indoktrinoivassa hengessä jolloin kyseessä on vapaan tahdon rajoittaminen. Tai se voidaan tehdä neuvottelullisesti ja neutraalisti jolloin ihminen päätyy valitsemaan kaavamaisesti sen mikä on hänelle itselleen luontevaa. Tämä on toki dogmaattista ja lukkiutuvaa ja ennustettavaa ulkopuoliselle. Mutta oleellista meille kompatibilisteille onkin tämän kaavamaisuuden lähde.

Ylläoleva oli pitkä alustus Piispan puheille.

Piispa Seppo Häkkinen sai näkyvyyttä "Verkkouutisissa". Tässä esitettiin melko tiiviitä väitteitä. Ja niiden perussääntö on se, että Häkkinen on hylännyt valistusihanteet. Ja hänen ihmiskuvansa on jopa negatiivisempi kuin minun. Ja hänen moraalinsa todennäköisesti myös. Tämänlaatuiset tilanteet ovat melko harvinaisia. Vielä erikoisemmaksi tilanteen tekee se, että piispat ovat tiettävästi oikein hyvin koulutettuja ja kirkko on sidottu eettisyyskysymyksiin aika tiukasti. Tässä mielessä ihanteen ja käytännön välillä on jännitettä joka kieltämättä ajaa kohti sellaista suuntaa että lienee parasta kyseenalaistaa valistusihanteet tai ainakin niiden toteutuminen kristillisten piirien sisällä.

"Seppo Häkkisen mukaan neutraali näkemys uskontoon johtaa uskonnottomuuden ylivaltaan." ... "Nykyään on yleistynyt näkemys, että uskontoa tai uskonnollisuutta tulisi arvioida katsomuksellisesti neutraalilta pohjalta." ... "Julkisuudessa on esitetty mielipiteitä, joissa on haluttu kieltää esimerkiksi kaikki päiväkodeissa ja kouluissa tapahtuva uskonnonharjoitus" ... "Neutraalisuus ei siten merkitsisi kaikkien katsomusten tasa-arvoa, vaan yhden katsomuksen, uskonnottomuuden, ylivaltaa. Tämä riistäisi piispa Häkkisen mukaan samalla lapselta oikeuden omaan uskontoonsa." Huomattavaa on että Häkkinen ei puhu katsomusaineiden opettamisesta vaan nimenomaan uskonnonharjoittamisesta. Tämä voidaan sitoa muuhunkin kuin jostain "Enkeli taivaan" -laulamiseen joulujuhlassa. Tämä voidaan sitoa myös siihen että koulujen uskonnonopetus - jopa silloin kun opetetaan "lapsen omaa uskontoa", (lue "lapsen vanhempien uskontoa") - olisi tunnustuksetonta. Eli uskonnonopetus ei ole uskonnonharjoittamista vaan tästä uskonnosta neutraalisti kertomista. "Hänen mukaansa lapsella ei ole välineitä myöhemmin arvioida uskontoja ja katsomuksia, jos hän jää ilman uskonnollista kasvatusta." ... "Piispa toteaa, että ”hyvään elämään kuuluu lapsen oikeus uskoon ja Jumalaan” eikä tätä oikeutta saa viedä."

Toki ensimmäinen ajatus on varmasti se, että tämä uutinen oikoo ja demagogioi. Mutta itse asiassa koko Häkkisen mielipidekirjoitus Suomen Kuvalehdessä on tätä uutista tymäkämpi. (Häkkinen toki haluaa myydä asiaansa jonain rationaalisempana ja vakavampana ja järkevämpänä, jopa akateemisen ajattelun popularisoimisella. Mutta sen kutsuminen mielipidekirjoitukseksi osuu lähemmäs totuutta.) Tässä korostetaan esimerkiksi juuri sitä että lapsen ei saao oikeasti valita. Vanhempien on valittava hänen puolestaan. "Kirkkoon kuuluvatkin vanhemmat saattavat nykyään jättää lapsensa kastamatta ja vaille uskonnollista kasvatusta. Ajatuksena on, että lapsi voi sitten aikuisena päättää, mihin uskoo vai uskooko mihinkään ja liittyykö johonkin uskonnolliseen yhteisöön vai ei. Kauniilta kuulostava ajatus on käytännössä lapsen uskonnollista heitteillejättöä."
Tässä hän viittaa jopa YK:n lastensuojeluun. "YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen 14. artiklassa taataan lapselle ajattelun, omantunnon ja uskonnon vapaus. Sopimuksen 27. artiklassa tunnustetaan lapsen oikeus hänen ruumiillisen, henkisen, hengellisen, moraalisen ja sosiaalisen kehityksensä kannalta riittävään elintasoon. Vanhemmilla on velvollisuus huolehtia tästä elintasosta. Lapsella on oikeus saada oman uskontonsa mukaista ohjausta, tukea ja kokemuksia." Tämä on niitä lausumia jotka ovat juridisesti haastavia. Koska tiettävästi YK:n lastensuojelulakia tulkitsevat eivät näe asiaa tällä tavalla. Se, että lasta ei kasteta kirkkoon tai hänelle ei opeteta iltarukousta ei nimenomaan nähdä lapsen heitteellejättönä. Häkkisen tämä kohta onkin haasteellinen. Sillä jos väittää että YK:n laki ei sano mitään tälläistä ei ole mitään järkeä sitä mainita. Mutta jos väittää että YK:n laki todella on relevantti tässä aiheessa niin valehtelee. Ja tästä päätyy helposti siihen tilanteeseen missä Päivä Räsänen oli taannoin. Hänhän puhui avioliittolain muutoksen yhteydessä siitä miten lasten oikeus isään ja äitiin on YK:n ihmisoikeuksissa. Ja sitten hän joutui selittelemään YK:n ihmisoikeusasioiden asiantuntijoiden korjausten jälkeen että ei ollut mitään sellaista tarkoittanut. Ei vaikka erikseen piti YK mainita.

Mitä tässä tehdään?

Oikeus on hyvin mielenkiintoinen sana tässä yhteydessä. Häkkinen käyttää melko ovelasti retoriikkaa juuri siinä muodossa missä sitä usein moititaan. Häkkinen käyttää uskontoon liittyviä oikeuksia ovelasti kaksoismerkityksessä. Ja tämän tempun huomaaminen on melko haasteellista koska monet ihmiset kulkevat sanojen antamien mielikuvien eivätkä määritelmäsisältöjen maailmassa.

Kun yleensä puhutaan oikeudesta uskontoon, puhutaan vapauksista. Eli ihminen saa valita oman uskontonsa ilman indoktrinointia. Häkkinen kuitenkin käyttää tässä sanan oikeus toisenlaista vakiintunutta merkitystä. Sitä että oikeus tarkoittaa likimain samaa kuin pakotettu resurssi. Eli jos on vaikka oikeus ruokaan tai juomaveteen, se on jotain joka pakotetaan. Oikeus -sanaa käyttämällä tämä hyppy uskonnonvapauden ja siihen liittyvän oikeuden uskoon merkitys voidaan kääntää suoraan nurinperin.

Häkkisen lausunnossa paistaa toki läpi sekin, että lapsen uskonnon ja lapsen oman ajattelun tilalle tulee se että lapsen puolesta tehdään asioita. Tätä tapahtuu toki monissa paikoissa lapsen elämää. Häkkiselle lapsi onkin korostetusti vanhempien uskonnollisen vallankäytön ja indoktrinaation passiivinen ja ei-arvostettu kohde. Sellainen kyvytön ja avuton jolle ei voi antaa valtaa päättää edes uskonkysymyksiään.

Itselläni on sellainen ajatus että jos jonkun ihmisten näkee kyvyttömäksi johonkin asiaan niin sitten hänelle on aivan turhaa opettaa sitä. Toisin sanoen lasten uskonnonopetus on missään mielessä relevanttia jos ja vain jos lapsen katsotaan olevan kyvykäs sen kohdalla. Jos lapsi on kyvytön niin sitten se ei ole ongelma.

Muuten voi päätyä siihen että oikoo logiikassaan kuten Häkkinen. Eli päättelee vaikka että kastamatta jättäminen on sama kuin se että ei kerro mitään uskonnosta. Tai että jos ei aja uskonnonharjoittamista niin sitten ei oikeastaan ole väliksi opettaa edes neutraalisti ja tunnustuksettomasti uskonnosta. (Koska jos näin ei ole kauhisteluperustainen ajatusketju katkeaa ja erilaisia asioita väitetään samanlaisiksi.)

Toisaalta hauskaa on se että Häkkinen puhuu uskonnottomien ylivallasta. Mutta hänen keinonsa eivät perustu vapauteen vaan siihen että kohde indoktrinoidaan uskontoon sisälle. Joka taas voidaan nähdä nimenomaan by definition ylivallaksi. Toisin kuin neutraali uskonnonopetus joka itse asiassa meille kompatibilisteille on niin vapaata kuin käytännössä ylipäätään voi. Siinä ylivalta on näkemyskysymys josta voi olla järkevästi erimielinen. On vaikeaa olla näkemättä Häkkisen asennetta nimenomaan vallankäytöksi jossa ihmisen ei anneta itse päättää koska hän kuitenkin neutraalissa tilanteessa valitsisi väärin..