Työkaverini kertoi pitävänsä oopperasta. Oma musiikkimakuni on banaalimpi. Tässä yhteydessä aloimme puhumaan tekijänoikeuksista. Ja siitä miten klassinen musiikki on tässä suhteessa hyvin erilaista kuin kevyempi musiikki.
Klassisessa musiikissa katsotaan usein säveltäjää ja sävellystä. Ja tätä kautta eri orkesterikokoonpano ei tee teoksesta coveria. Sitä esitetään tietty teos, ja soittajat saavat olla keitä vain kunhan soittavat nuottien ja kapellimestarin ohjeiden mukaan. ; Vastaava toiminta kevyessä musiikissa on joko plagiointia tai cover -kappaleiden soittamista. Ideaalina kevyessä musiikissa on että olisi jokin Townes van Zandt joka tarinoittaa, säveltää ja laulaa omat kappaleensa. Klassisessa musiikissa teos on jotenkin nuottitelineillä siirrettävämpää mallia ja siellä säveltäjät, kapellimestarit ja muusikot ovat usein hyvinkin eri henkilöitä. (Olisi tosin hauskaa kuunnella miltä kuulostaisi sävellys joka olisi orkesterin yhteistyössä säveltämä.)
Yhtenä syynä tässä on kenties se, että kevyen musiikin kappaleita tulkitaan usein niiden esittäjien henkilökohtaisten kokemusten kautta. Nämä myös tuovat niihin lisäarvoa. Näin esimerkiksi Eric Claptonin "Tears in Heaven" on hankkinut lisämyyntiä ja lisäarvoa sitä kautta että se kertoo hänen pojastaan. Näin ollen esittäjän vaihtaminen voi pilata paljon. "Evanescencen" "Hello" ei tarinakeskeisessä näkökulmassa yhtä kauniisti soi jos sitä ei esitä Amy Lee. Koska kappale jotenkin ytimeltään kertoo hänen sisarensa kuolemasta.
Tämä on ollut itselleni hieman vieras asenne ; Olen enemmänkin niitä ihmisiä joille kappalevalinnat kertovat kuuntelijastaan. Kappaleet ovat minulle enemmän immersiivisiä, eivät tarinan kuuntelua. (Tosin pidän myös musiikkikappaleiden sanoitusten ylianalysoinnista. Ja syy miksi en ylianalysoi musiikkia johtuu siitä että minulla ei ole kykyjä tehdä sen tyylisiä analyysejä mitä on tehty vaikka "Game of Thronesin" "Winds of Winter" -taustamusiikista.) Eli kappaleita käytetään kuten vaikkapa "Billions" -televisiosarjassa jossa eräässä jaksossa peilattiin hahmojen psyykeä sitä kautta mistä "Metallican" kappaleista he pitävät eniten. Asenteita edustivat klassinen "Fade to Black" ja uudempi "Creeping Death".
Oma suosikkikappeleeni Metallicalta ei tullut mainituksi. Se ion vanha. (Kuten ilmeisesti alan olemaan itsekin.) "Unforgiven". Se kertonee jotain itsestäni. Tosin on myönnettävä että se mitä tämä luultavasti kertoo on jotain joka voidaan liittää siihen tarinankerronnalliseen kulmaan. "Explore Rock'N' Roll" kertoo että "Unforgiven" on sidoksissa James Hetfieldin kokemuksiin outona ja äärikristillisessä perheessä kasvaneena. Kykenen tunnistamaan tämän mukaankuulumattomuuden. Tosin en minä siihen välttämättä olisi tarvinnut tätä tietoa.
Ja lisäksi jopa Mozartin "Lacrimosa" ratsastaa sillä että säveltäjä sävelsi tämän omaksi hautajaismusiikikseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti