Kun katsoo kirkon viestintää ateismista, voi huomata että viestintä ei ole kovin ystävällistä. Se on tavanomaisesti jotain sellaista josta aiemmin valitin piispa Seppo Häkkisen kohdalla. Muutenkin viesti on suunnilleen sama ; On Piispa Jari Jolkkosta selittämässä että ateistien moraali on vain lainaa kristinuskolta. "Uskonnottoman henkilön on Jolkkosen mukaan siis pakko hakea etiikkansa jostain muualta kuin epäuskosta." On sellaisia ihmisiä kuin Martti Muukkonen jonka mukaan yhteiskunta pysyy pystyssä uskonnolla ja ateistit ovat siksi joko uhka jatkuvuudelle tai vapaamatkustajia muiden yhteiskunnassa.
1: Näissä on hämmentäviä huonosti osaamisia. Olen jossain määrin huvittunut siitä miten kommenteista havaitaan että Sartren ajatus ulkoisien merkityksien menettämisestä ymmärretään mutta samalla korostetaan että vain tämänlainen ulkoinen merkitys voisi olla merkitystä. On selvästi luettu Sartren "Inhon" oksennuskohtaus mutta ei mietitty mikä oli merkityksen suhde ulkopuolisiin ja sisäisiin asioihin Sartren vankikuvauksessa. Jos kaikki merkitykset ovat sisäisiä miten mikään ulkopuolinen kuten Jumalan olemassaolo jotenkin onnistuisi ohittamaan tämän? Tämänlainen aivan suora asiavirheily ja faktojen puolivalikoiminen synnyttää sellaisia iskulauseita kuin "Ne jotka ymmärtävät Sartren filosofiaa tutkivat sitä akatemiassa, ne jotka eivät osaa, opettavat sitä kirkon viestimissä". Jos Dawkinsia haukkuu siitä että ymmärtää kristinuskon huonosti ja väärin, ei ehkä itse kannata tehdä vastaavia alkeellisia virheitä filosofiassa. Virheiden tekoon filosofiassa on nimittäin aina vaihtoehtoja. Itse olen tupannut kysyä että jos Humen giljotiini kieltää naturalistilta etiikan koska siitä miten asiat ovat ei voida päätellä miten niiden tulisi olla, niin miten Jumalan olemassaolo sitten ohittaa tämän varsin klassisen is-ought -ongelman? Kaikki metaeettiset perustat kohtaavat samantyylisiä vaikeuksia. Ja kaikkeen vastaus on "mulla on fiiliksiä siitä että tämä meidän mielivaltainen premissointi toimii paremmin kuin teidän mielivaltainen premissointi".
Tälläisessä maailmassa viitataan usein hyviin ateisteihin. Mutta ne ovat aina jätetty abstrakteiksi tai muuten sellaisiksi että nämä eivät ole mitään käsinkoskelteltavia konsepteja. Jolkkosella voi olla ikävä vanhoja ateisteja, sellaisia joita ei enää ole olemassa. Mutta nykyajasta löytyvänä sellaista ei henkilöön isketä. Teemu Laajasalon "fiksuilla ateisteilla" on tietenkin mielipiteistö jonka hän itse määrää. (Esimerkiksi häpeä jos joku pesee turhalla kasteenpoispesurituaalilla jotain jossain turhassa joukkokokoontumisessa.) Nämä kunnioitetut ateistit ovat abstraktio joilla on suunnilleen samanlainen rooli kuin Päivi Räsäsen puheissa joskus pilkahtavat "homoseksuaalit ystävät" ; Maininnoissa lähinnä siksi että voidaan siivota ennalta pois kritiikki siitä, että vastustettaisiin asioita niin asenteellisesti ja jyrkästi kuin oikeasti vastustetaan. ~ Erityisesti Piispa Jolkkonen ja Häkkinen ovat sanomallaan kertomassa aika suoraan sitä mikä on kirkon virallinen kanta tähän asiaan. Heidän kommenttinsa ovat kohtuu yleisiä, sanottu korkealla kirkollisella auktoriteetilla.
Tästä syntyy hyvin tietynlainen kuva. Kirkon viestintä ateismista ei ole koskaan ystävällistä. Ja ainut näkemäni ymmärrettävä selitys asiaan on se, että ateistit itse ovat kovin jyrkkiä myös. (Kaikki olisi mainiota jos tu quoque ei olisi argumenttivirhe. Valitettavasti se on.)
Kirkon viestintä onkin se, että ateistit ovat väärässä, eronneet kirkosta väärin syin (ja parhaimmillaan haukkuvat Häkkisen äidin lapsilleen antamaa kristillistä kasvatusta, eli röyhkeitä mummonkiusaajia. Tämänlainen äideistä pahastuminen olisi uskottavampaa jos Häkkinen itse ei haukkuisi jokaista ateistiäitiä lapsen heitteellejätöstä.) Ja kaiken tämän lisäksi ateismi on kuvattu aina heikkona ja huonona filosofiaa, sellaisena jossa ei voi mitään arvokasta sisältöä muuten kuin siten että se lainataan kristinuskosta. Tässä mielessä syntyy tilanne jossa kirkko laitetaan vastakkain "maallisen ja pinnallisen" elämäntavan kanssa. Tämä voi tuoda mieleen asioita joita nousi Alfa -kurssin mainoksen kanssa.
Tämä on kuitenkin vain puolitotuus.
Kirkon strategia on aggressiiivista mutta passiivista. Kirkko ei yleisesti ole kiinnostunut ateismista tai ateisteista. Aiheeseen palataan lähinnä kirkostaeroamislukujen yhteydessä. Ateismi, maallistuminen ja välinpitämättömyys kirkon jäsenyydestä ovat haasteita esimerkiksi Ilkka Luoman kannanotoissa. Tässä mielessä sävy on toki hyvä huomata. Etenkin kun se kattaa käytännössä kaiken ateismia koskevan viestinnän.
Mutta samalla on selvää että vaaditaan jokin poikkeustapaus että ateismi nostetaan esiin lainkaan. Tässä mielessä kirkon strategia eroaa vahvasti monien fundamentalistikristittyjen ja toisaalta aktivistiateistien lähestymistavasta. Heillä on asioihin, sanotaanko "perussuomalaisempi", suhtautumistapa ; He hakevat ennen kaikkea vastustajan jonka kritisoimisella korvaavat vähintäin jossain määrin sen oman sisällön laadun puutteet.. (Perussuomalaisissa oli pitkään sellainen puoli että ei ollut niin selvää että mitä he ajoivat. Sen sijaan oli sitäkin selvempää mitä he vastustivat.)
Toki tämä ei vielä tarkoita hirveän paljon. Olen nimittäin törmännyt usein ekumeniaa koskevaan mainokseen. Kirkossa tehdään usein yhteistyötä sellaisten uskontojen kanssa jotka ovat Häkkisen silmiin "pakanauskontoja". Tähän on vielä matkaa ateismin kohdalla. Ateismi on ilmeisesti olemassa vain sitä varten että on oltava vastustettava kohde silloin kun kirkko tarvitsee kriisiviestintää. Sellainen kohde jonka maailmankuvan latistaminen nähdään kunniakkaaksi sellaisella tavalla jota ei oikein nähdä minkään muun maailmankuvan kohdalle...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti