Moni arvostaa yhteiskunnan koheesiota. Siksi ei ole tavatonta löytää sellaisat ihmistä jonka mielestä on syytä varoa Rabbeja ja Imaameja niin että heiltä voidaan ottaa nirri pois jos he alkavat vastustamaan Yhteiskuntajärjestystä. Kuitenkin juuri nämä samat Imaamit ovat vaarallisia ja tämänlaisten puheiden aiheina siksi että he ovat idealisteja joiden mielestä on asiallista tappaa ihmisiä heti kun joku vastustaa heidän mielestään Oikeaa Yhteiskuntajärjestystä.
Moni pitää minua idealistina. Kuitenkin juuri nämä ajatukset ovat äärimmilleen vietyä idealismia. Kansallinen koheesio on abstraktio ja luomus joka oikeuttaa esimerkiksi itseään puolustavat väkivallanteot. Tekee niistä soveliaita ja moraalisia. Kansallistunne liitetään patriooteilla kansallisromantiikkaan juuri siksi että tunteet ja taide ovat idealisteille tärkeitä. Tämän vuoksi ei pidä ihmetellä että taidekäsityksissään monet taidemuodot "rappiotaiteeksi" tuomitsevat tekevät tämän siksi että taiteella on heille oleellinen tehtävä. Näille ihmisille valtio ja kansallistunne on eräänlainen uskonto ilman Jumalaa. Mutta ei ilman teologiaa. Tämä ero erotta kansallistunteen patriotismista.
Tämä ei ole mielestäni kovin ZEN. Jos joku puolustautuu sotaintoaan tai tappamisoikeuttaan ja käskee minun piirtää moraalisen maiseman ja siihen kartan jota seuraan aina ja ehdoitta, niin en voi sanoa muuta kuin että kyllä minä aina voin piirtää kartan jos toisenkin, mutta ei sinulla silti olisi mitään Käsitystä.
Enkä minä tässä hymistele. Saatan hyvinkin tappaa jossain olosuhteissa. Saatan teoriassa viillellä kurkkuja niiltä jotka yrittävät tehdä vastaavaa minulle.
Saatan teoreettis-hypoteettisesti olla jopa niitä ihmisiä jotka tullessaan tilanteeseen jossa, sanotaan nyt vaikka Valko-Venäjän alueella kirjoilla olevat informaatiosotatyypit tulevat kolkuttelemaan ovieni taakse ja pelottelemaan, niin saatan käyttää hyväkseni sitä että he eivät halua julkisuutta ja puukottaa puolijulkisesti heitä rondel -tikarilla korvaan, ihan vain välittääkseni viestin. Viestin joka kuuluu suunnilleen niin että minä olen ympäröinyt maailma itseeni sidotuilla "kuolleen miehen kytkimilä" jotka aktivoiduttuaan vievät julkisuuteen asioita joita he eivät halua julkiseksi. Ihan vaan siksi että saan heidät siivoamaan läsnäolonsa jäljet jopa teosta jonka minä tein heille.
Enkä tee tätä siksi että pitäisin ihmisiä idealisteina. Enkä siksi että moraali on puolellani. Vaan siksi että olen kova paskiainen jota on ensiluokkaisen vaikeaa tappaa teräaseilla.
3 kommenttia:
Näille ihmisille valtio ja kansallistunne on eräänlainen uskonto ilman Jumalaa.
Oiva huomio. Kansallismielisessä liikkeesä pidän puutteena sitä, että kansallisvaltiosta tehdään usein asioiden korkein mitta. Toki sen kuuluukin olla korkealla asioiden tärkeysjärjestyksessä, muttei riitä korkeimmalle paikalle.
Kansallistunne liitetään patriooteilla kansallisromantiikkaan juuri siksi että tunteet ja taide ovat idealisteille tärkeitä. Tämän vuoksi ei pidä ihmetellä että taidekäsityksissään monet taidemuodot "rappiotaiteeksi" tuomitsevat tekevät tämän siksi että taiteella on heille oleellinen tehtävä.
Tämä kuvaa osuvasti minua.
Minua on vähän ärsyttänyt kun esitetään että "natsit ei arvosta kulttuuria". Ei. Mukana on toki jo tuo natsileima joka on liioitteleva. (Vähän kuin pitäisi kaikkia kristittyjä fundamentalisteina. Ei sentään.) Kulttuurilla on heille oleellinen tehtävä. Toki mukana on analfabeetteja Puppeleita joiden viimeisin lukema kirja kertoo Puppe -koiran seikkailuista. Mutta samalla mukana on monia ns. kultturelleja ihmisiä joille kulttuuri on niin tärkeää että sen pitää olla tietynlaista.
Niin. Pidän tosin väärinä niitä ulostuloja, joissa taiteelle pyritään määrittelemään manifestien avulla jotain suuntaa. Totta kai taidetta säädellään nytkin esimerkiksi apurahojen kautta, mutta ultimaattisessa mielessä sen on oltava vapaata; tosi taiteilija luo ilmankin valtiollisia subventioita, siispä sellaiset ovat lopulta irrelevantteja.
Koska taide on vapaata, se pitää sisällään mahdollisuuden myös häpäistä kaikkea sitä mikä on hyvää ja kaunista. Mutta pidätän myös itselleni mahdollisuuden kutsua tällaista taidetta rappiolliseksi (tosin tässä on implisiittisesti ajatus, että taiteella ainakin pitäisi olla oikea suunta. No joo).
Lähetä kommentti