keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Ansaitsittekin tuhoutua!

Päivän yllätysuutinen oli Anttila -tavaratalon konkurssiinmeno. Se on vaikuttanut varsin pysyvältä instituutiolta.

Asia on siitä ongelmallinen että olen jossain mielessä Anttilan velkoja. Tai siis "samassa asemassa" Anttilan muiden velkojien kanssa. "Verkkokaupasta juuri ennen konkurssia tilanneet menettävät Tiilikan mukaan rahansa, eivätkä saa tuotteita." Kuin sattumalta olin juuri ostanut Anttilan verkkokaupasta tietokoneen. En parinkympin CD -levyä jonka menetys tuntuu mitättömästi. Tietokone sen sijaan on kohtuullinen investointi. Etenkin kun sen tekee kuten minä. Eli ostaa koneita ajatuksella että maksaa paljon ja käyttää sitä sitten iäisyyden.

Kykenen myös kuvittelemaan mitä tämä "samassa asemassa" oleminen tarkoittaa. Velkojat luokitellaan merkittäviin ja vähemmän merkittäviin. Josta seuraa helposti se, että montaa yksityisostajaa voidaan jättää maksamatta, mutta muutamaa suurta ja tärkeää instituutiota ei. Ei vaikka yksilöillä on mahdollista panostaa merkittävä määrä yleistä varallisuuttaan projektiin niin että on relevanttia puhua näiden tahojen omista konkurssitiloista kun joutuvat nyt sitten ikään kuin maksamaan kahdesti tuotteista. Kuten vaikka tietokoneesta.

Voi vitun saatanan perkeleen jumalaudan helvetti!

5 kommenttia:

Sami kirjoitti...

Prioriteettijärjestys ei tule velkojan vaan velan luonteesta. Isot instituutiot joille Anttilalla on paljon samantasoista velkaa ovat paremmassa asemassa lähinnä siinä mielessä, että niiden velkojen valvonta on suhteessa edullisempaa (on paljon hyödyllisempää kirjoittaa valvontakirje ja saada esim. 60 % kahdesta miljoonasta eurosta kuin tehdä sama ja saada 60 % kahdesta sadasta eurosta). Tämän vuoksi toki varmasti moni pienvelkoja jättää saatavansa valvomatta. Toisaalta et varmaankaan mielelläsi olisi tilanteessa, jossa Anttilalla olisi sinun rahaasi moninkertaisesti.

Itse velanmaksu etenee siten, että ensin maksetaan kaikki korkeimman prioriteetin saatavat, sitten toiseksi korkeimman, jne., kunnes mahdollisesti päästään tasolle, jonka maksamiseen varat eivät riitä. Tällöin tämän tason velkojille maksetaan kullekin sama osuus heidän velastaan, eli esim. 60 % kaikille. Mikäli pesästä pystytään suorittamaan kaikki velat (mahdollista tilanteessa, jossa konkurssi johtui likviditeettiongelmasta), loput rahat jaetaan osakkeenomistajille.

Prioriteettijärjestyksessä edelle menevät kai lähinnä konkurssin alkamisen jälkeiset palkat ja kulut, ja mahdolliset pantit ja kiinnitykset.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Niin, olen ymmärtänyt että prioriteetit on määritelty siten että persoonattomien yritysten rahat ovat tärkeämpiä mutta itse tuolla ostoksellani en ole kovin merkittävä. Eikä siinä mietitä että montako tuollaista "isompaa rahaerää" niillä isoilla firmoilla on tehdä ja monestako vastaavasta keikauksesta menee talous pienemmiltä. Se, että kuvaamasi järjestys on olemassa korostaa että tämä valinta on tehty. Ilmeisesti juuri taloussyin jne. Sinun on tietysti helppoa olla maltillinen koska eihän siitä sinulle tullut vastaavantasoista persnettoa henkilökohtaisesti. Ja sama koskee niitä viattomia ihmisiä jotka tälläisiä järjestelmiä ovat määritelleet juridiikkaan.

Oikeastihan Anttila ei tietenkään voi vaikuttaa tämänlaisiin mitenkään. Olen itsekin ollut töissä firmassa joka meni konkurssiin. Anttila ei ole tehnyt tätä ratkaisua. Se ei valitettavasti muuta taskussani olevia rahoja sentinkään vertaa.

Sami kirjoitti...

Pitäisin kyllä melko todennäköisenä, että saat hyvinkin ison osan rahoistasi takaisin, kunhan jaksat lähettää sen valvontakirjeen sitten kun on sen aika. Sen verran tästä on kohuttu, että varmaankin siitä kuulee sitten. Aikaa siinä menee, mikä on tietysti myös varsin ikävää.

Tom Kärnä kirjoitti...

Itse hankin sellaisesta lafkasta kuin Linuxkauppa.com kannettavan tietokoneen useita vuosia sitten. Se maksoi melkein tonnin.

Ikävä kyllä koneeni sanoi sopimuksensa irti pian takuuajan umpeuduttua. Jätin reklamoinnin kesken, koska päättelin, että olen saattanut käyttää koneen akkua vastoin ohjeita.

Sittemmin ko. liike on tainnut lopettaa...

Sinä olet kuitenkin syytön!!

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Se on pahinta. Kun olisinkin syyllinen. Minua kiinnostaa tylsästi vaan raha. Oma raha. Ihan ilman mitään myötätuntoa ketään kohtaan. En tosin kävisi Anttilan yllätystyöttömäksi jääneelle mennä päin naamaa huutamaan. Olisi siinä huudettu joku jolla on mahdollisesti vielä itseäkin vähemmän valtaa vaikuttaa yhtään mihinkään..