maanantai 20. maaliskuuta 2017

Tubeaminen

Olen rakennellut viime päivinä kohtuu aktiivisesti vlogia. Se on filosofia-miekkailuvlogi. Ideana on täyttää sitä materiaalilla joka olisi ei-valittamista. Toisin sanoen täyttäisin sen asioilla joita pidän hupaisana.

Ratkaisu oli tavallaan ilmiselvä ; Päätökseni omasta vlogista alkoi kun korostin miten inferiorinen kanava video itse asiassa on tiedonvälitykseen. Videoissa korostuvat esiintymistaidot, joita itselläni ei ole. Videoissa lähteistäminen on vaikeaa. Videoissa informaatiota tulee hitaasti verrattuna luettuun. Videoissa on lisäksi sellainen piirre että niiden takaisinkelattavuus juuri tiettyyn kohtaan on hankalaa. Kirjan kanssa voi aina palata määritelmään ja takaisin siihen kohtaan mitä on lukemassa. Lähteissäkin tietää mikä kohta lauseesta on lähteistetty mihinkin. Videossa tämä kaikki on hyvin vaikeutunutta.

Olen tehnyt blogit tähän asti yhden otoksen äänityksillä. Tämä on tavallaan tunnelmanluomiskikka. Mutta se korostaa kirjoitetun ja sanotun sanan välistä eroa. Videoiden editoiminen on vaikeampaa. Kirjoittaessa voi vaihtaa kirjoittamassaan lauseessa yhden sanan. Videossa tämä korvaus on hyvin vaikeaa. Kuvaan tulee leikkausjälki ja ääninauhakin rytmittyy hyvin omituiseksi.

Toisaalta on ollut hauskaa kun on voinut värikoodata eri aiheita niin että on tavallaan aavistuksen erilailla itseään korostava hahmo analysoimassa pelejä tai kertomassa miekoista. Kypäräpäähahmo oli itseni kannalta hauska koska minun piti hakea itselleni aavistus pahaa mieltä että yhden otoksen videoista tulisi juuri sen sävyisiä kuin niistä halusin. (Näiden tekeminen on muuten ällistyttävän hidasta. Yksi moka ja alusta -meininki vartin videon kohdalla auttaa kyllä kestämääm virheitä.)

Olisi hauskaa saada tuolle vlogille seuraajia ja kommentteja. Tapani blogetahan ei ole ollut kommenttihakuinen. Toisaalta koen että noissa "mukavissa asioissa" en samalla tavalla aseta itseäni tulilinjalle. Ja saatan olla pikku hiljaa sen verran tervehtynytkin että tuollainen "ilon kautta lähestyminen" on ylipäätään mahdollista minulle itselleni...

4 kommenttia:

Lauri Stark kirjoitti...

Mistä vitusta sulla näin paljon kaikenlaisia veitsiä on? Soitan poliisit! Vaarallinen mies, VAARALLINEN MIES!!

Mä en tiedä viiltelyvehkeistä mitään. Miten tuokin yksi paksu hakkausväline, joka näyttää miekalta, ei ole miekka? Mikä tekee miekan, vain pituusko? Ihan kummallista.

Mä haluun katanan. Ja jonkun eeppisen ristiretkeläismiekan. Sen muuten sanon vielä, että Final Fantasy-miekat näyttävät typeriltä.

jokutyyppi19 kirjoitti...

Miekan määritelmän kanssahan on harrastettu kaikenlaista pelleilyä mm. miekkakieltojen vuoksi.

Moottor Miäs kirjoitti...

Pari videota kävin katsomassa... Vähän investoit kameraan ja mikkiin, pikkuisen editointia ja harjoitusta niin sullahan on jo ihan pätevä kanava.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Tein videon miekkuudesta jossa korostuu tärkeä viesti "this is a knife". Mukana kompensationarisia vaikutteita.