Tästä seuraa?

Logiikka on siitä erikoinen asia, että sitä voidaan testata antamalla epäintuitiivisia tehtäviä. Koska johtopäätös ei ole se mitä tosimaailma ja tottumus kertovat, vaan se mitä seuraa annetuista premisseistä, on loogikon pakko ohittaa tunteet.

Joskus tästä voi tulla kuitenkin takapakkiakin. Jos ihmisille antaa monia logiikkatehtäviä, he saavat logiikkamoodin päälle. Ja silloin heitä voi hämmentää. Esimerkiksi seuraavalla tehtävällä;

P1: Kalat osaavat uida.
P2: Minä osaan uida.
J: Minä olen _______.
Jos tehtävä on muiden seassa vaikka aikarajoituksella, ihminen vastaa helposti että "Minä olen siis kala". Koska premissit ovat tosimaailmassa todet, siitä pitäisi siis seurata että olen kala. Toki tämä olo voi syntyä ilman stressiäkin, ihan siksi että ihmiset eivät ole kovin tottuneita loogiseen ajatteluun. Tai ajatteluun logiikan säännöillä. (Se mitä arkikielessä puhutaan loogisena on enemmänkin "uskottavaa" ja "järkevän tuntuista".)

Jos kysymykseen jumittuu, syntyy joillekuille helposti olo siitä että logiikkatehtävässä on jotain väärin mutta ei osaa sanoa mitä. Eli on tunne siitä että jos premissit ovat tuollaiset niin siitä seuraa tuo johtopäätös logiikan joskaan ei tosiasian perusteella. Heille tämä voi näyttäytyä ajatuksena että logiikka on rikki. Oikeasti rikki on vain se ajatus että voi olla vaikeaa nähdä että vastaus on "minä olen uimataidoltani kalojen kaltainen". (Tai vastaavat muunnelmat.) Logiikka on sitä mihin logiikan säännöt rajaavat ilman lisätulkintoja ja lisäyksiä. Ei sitä mitä lähtökohdista tulee intuitiivisesti mieleen. Ja tämä on se joka tekee logiikasta vaikean sekä silloin kun vastaukset ovat epäintuitiivisia että silloin kun premisseistä tekee mieli vetää omituisia vastauksia.