keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Tieteen kaikkivoipuusnäkökulman sijaan tiedepuolustus on tärkeää aivan muista syistä.

Olen skeptikko ja skientisti. Tämä yhdistelmä on monista varsin pelottava. Syy on nähdäkseni ymmärrettävä. Aika moni skeptikko ja skientisti suhtautuu asioihin sellaisella asenteella että antipatia on ymmärrettävää. Ja itsekin olen ärsyttävä. Joskin hieman eri tavalla kuin mihin tässä viittaan.

Näkökanta ja sen puolustaminen nähdään usein turhaksi koska nykyaikana aika harva on tiedettä vastaan tai vihaisi teknologiaa. Ironista kyllä, itse olen teknofoobinen verrattuna moneen sellaiseen ihmiseen joka selittää tieteen rajallisuudesta käyttämällä uusinta kivaa mobiiliteknologiaa siihen että voi jakaa energiahoitopaketteja kavereilleen facebookissa. Tässä kohden moni näkeekin että olisi tärkeämpää vastustaa skientismiä koska se on syrjivä ja rajoittava ja kylmä ja kova. Tässä korostetaan sitä että vastassa ei olisi tiede vaan skientismi eli usko siitä että kaikki tieto mikä meillä on on tieteellistä tietoa.

Itse näen että skeptikkoyhteisössä ollaan tässä kohden todellakin osa ongelmaa. Mutta ei sellaisella tavalla joka ilahduttaa skientismikriitikoita.

Otan tästä esimerkiksi rokotedenialismin. Otan tämän esimerkiksi sen vuoksi että itse en koe suuria tunteita lääketieteeseen. Olen pessimistinen kaveri joka painii suisidaalisten ajatusten kanssa, ja tätä kautta pitkä ja terve elämä on jotain joka kuuluu tasaisesti onnellisille ihmisille joilla on tulevaisuutta kohden toivoa ja odotuksia. Tai muuta varmuutta. ; Terve ruokavalio ei tässä mielessä kiinnosta. Riskini kuolla muista syistä ennen sydäntautia on kuitenkin mahdollista. Voisin ottaa esimerkiksi vaikka kreationismin josta tiedän paljon. Mutta tämän vlogauksen viestin takia on hyvä ottaa vastaesimerkiksi rokotekriittisyys.

Rokotedenialismi on omasta mielestäni oppi joka on sekä epätosi sekä seurauksiltaan niin yksilöille kuin yhteiskunnalle hyvin haitallinen. Rokottamatta jättäminen jättää ensinnä rokotettavat ilman suojaa ja toisaalta se iskee rokotteiden tarjoamaan ryhmäsuojaan sitä kautta että tosiasiassa rokote ei johda kaikilla immuniteettiin. Rokotedenialismista on helppo pahastua. Etenkin jos on omia lapsia, toisin kuin itselläni.

Onkin selvää että rokotedebatissa molemmat puolet ovat kuitenkin kiinnostuneita samoista asioista. Lasten hyvinvoinnista. Tässä rokotekriittinen saattaa moittia rokotteita ottavaa vanhempaa siitä että antaa jonkun big pharma -eliitin jäsenen myrkyttää lapsensa ja piikittää heihin autismia. Toisaalta rokotemyönteinen näkee lapsen jättämisen taudeille alttiiksi lapsen vanhemman uskomuksen vuoksi enemmän kuin ongelmallisena ; Tässä mielessä ongelmat muistuttavat niitä ongelmia joita monissa uskonnoissa tulee. Jehovan Todistajien aikuisten ihmisten verensiirtokiellot voivat järkyttää vähän. Mutta jos vanhempien usko vaarantaa heidän lapset, se herättää suuria tunteita verensiirtoihin luottavassa tavallisessa ihmisessä. ; Rokotedenialismissa molemmat puolet haluavat hyvää lapsille. Ja tämä hyvä on aikalailla samaa; Lapsen terveyttä. Tässä mielessä se eroaa vaikkapa ytimeltään uskonnollisemmasta kreationismista jossa eri osapuoli on hyvin erimielinen siitä mitä tämä "hyvä" ja "asianmukainen" tarkoittavat.

Kun katsotaan rokotekriittisyyttä on selvää että perusongelmana on se, että jokin auktoriteettitaho pistää sinuun ja lapsiisi aineita joiden toimintaperiaatetta ja seurauksia et ymmärrä. On ikään kuin vain auktoriteetti joka väittää jotain. Lisäksi esimerkiksi narkolepsiakriisissä moni näki että perinteinen lääketiede oli erehtynyttä ; Ensin rokotetta pidettiin turvallisena ja myöhemmin – rokotekriittisten mielestä liian myöhään – havaittiin että narkolepsiaa todellakin syntyi. Ja kun tämän tunnustaminen ei johtanut siihen että rokottamisesta luovutaan syntyy tietenkin epäilyjä. Näin siitä huolimatta että rokotetta käytetään koska hyödyt ovat yleisempiä ja suojelevat vakavammilta ongelmilta kuin mitä narkolepsia on yleisyytensä ja haittojensa vuoksi.

Tässä mielessä rokotedenialismi on toki liitoksissa ihmisiin jotka luottavat vaihtoehtohoitoihin. Mutta usein vaihtoehtohoitojen kannattajat eivät ole kategorisen vastahankaisia koululääketiedettä kohtaan. Heillä on hyvin spesifejä yksittäisiä asioita joista he ovat erimielisiä. Näin ollen he ajattelevat että lääketiede johtaa joskus toimiviin löytöihin ja on tätä kautta yksi keino saada tietoa. Ja tätä on syytä täydentää joillain toisenlaisilla tietämisen tavoilla koska tiedemiehet erehtyvät joskus – esimerkiksi tästä narkolepsiakysymyksestä.

Näin ollen moite ei kohdistu tieteeseen vaan skientismiin. Lisäksi valtaosa moitteista ei ole edes tieteellistä metodia koskevaa vaan koskee rahanhimoa. Lääketieteessä on taloudellisia intressejä ja tätä kautta on herkullista kuvitella salaliittoja joissa tietämättömiä koijataan rahanhimo mielessä. Ihmiskunta tuntien näitä asioita ei ole vaikeaa kuvitella.

Mutta tosiasiassa tuossa yllä on se miksi skeptismiä tarvitaan. Ylläkuvattu ei ole leppoisaa maailmankuvariippumattomuutta vaan koko ongelman ydinmehu. Taustalla on koko ajatus siitä miksi tiedettä tarvitaan ja miksi tiede toimii. Ja jos tietyt asiat hylätään niin tosiasiassa tiedeaiheen tuloksisto muuttuu pelkäksi vaihtoehtoisten totuuksien maailmaksi.

Kun me mietitään empirian historiaa, se on todella uusi. Empirististä käännettä ja tieteen nousua juhlitaan ja korostetaan. Eikä ihme. Sen keksiminen oli vaikeaa. Vain hyvin harva kulttuuri on kyennyt keksimään ajatuksen meidän tuntemastamme empiirisestä tieteestä. Ihmiset ovat muissakin kulttuureissa olleet fiksuja ja ovat tarkkailleet ympäristöään. Mutta hyvin erilaisilla tavoilla. Asenne on ollut intuitiivisempi.

Tästä hyvä esimerkki on miten tiedonhaku on ollut heikkoa. Aristoteles esitti että painavammat esineet putoavat nopeammin kuin kevyet esineet. Ajatus on varmasti intuitiivisesti ollut hyvinkin uskottava. Painavat esineet painavat enemmän ja ovat raskaita. Joten voisi kuvitella että ne myös putoaisivat vauhdikkaammin. Siksi Aristoteleen sanaan uskottiin parisen tuhatta vuotta ennen kuin se osoitettiin virheelliseksi. Ja se opittiin virheeksi siten että otettiin Aristoteleen teoria, eripainoisia punnuksia, riittävän korkea putoamismatka jotta erot voitaisiin havaita selvästi. Koeasetelma oli hyvin helppo tehdä. Mutta silti ilman empirististä otetta jossa otetaan teoria ja vaaditaan sen testaamista ei tätä keksitty pitkään aikaan. Vaikka ihmiset olivatkin aivan järkeviä ja tarkkaavaisia olentoja.

Tarvitsemme tiedettä koska se on oppimisen metodi. Ja tarvitsemme oppimisen metodia siksi että muuten maailmankuvamme ja intuitiomem otetaan sellaisinaan ja sitten niistä syntyy pitkäaikaisia väärinkäsityksiä.

Tässä tieteen ”mielipiteenmuutokset” ovatkin tärkeä todiste siitä miten meillä on päädytty siitä että emme osaa pudottaa kiviä torneista muuten kuin sotatilanteessa siihen että voimme jakaa reikiparannuskvanttiparannusideaaleja facebookissa. Tiede toimii siksi että intuitiomme eivät usein toimi ja tiede on ainut keino joka kykenee korjaamaan näitä intuitioita sellaisella tavalla joka tuottaa testattavia todellisuuksia ja kokemuksia kuvaavia ennusteita. (Empiriahan on tavallaan ihmiskokemusten ennustamista; Kun ihminen asettuu kokemaan koejärjestelmän X hän kohtaa tietynlaisia aistiärsykkeitä ja niihin liittyviä kokemuksia. Tässä on tietenkin vahva korostus siitä että empiriaa kutsutaan kokemusperäisen tiedon hankinnaksi.)

Ihmiset ja heidän intuitionsa ovat siitä ikäviä että he ajattelevat tiedettä samanlaisena tiedonhankintavälineenä kuin heidän omia kokemuksiaan. Näin ollen tieteen tiedon tarkistaminen johtaa helposti ajatukseen siitä että tiedemiehet vain arvailevat. Tässä unohtuu helposti se, että tieto on usein tarkentunutta. Voidaan esimerkiksi sanoa että Aristoteleen ajatus putousnopeuksista korvautui ajatuksella jossa korostetaan sitä että kaikki esineet putoavat samaa vauhtia ja sitten tiedemiehet ovat lähteneet linnut ja laskuvarjot mielessään arvailemaan että tosiasiassa esineiden muoto ja painopiste vaikuttavat putoamiseen oleellisesti. Tämä voi näyttää siltä että tiede vaihtaa mielipiteitään. Mutta tosiasiassa vanha tiede on korvattu paremmalla ja tarkemmalla tieteellä. Tämä on tietenkin vaikeaa muistaa kun asiaa lähestyy konkreettisesti ja siten että korosteaan että asiat ovat Totuuksia ja että Totuus on ikuinen ja muuttumaton. Siinä se että ensin korosteaan A -vitamiinin olevan vitamiini ja siksi elintärkeä kun taas sitten aletaan puhumaan ihon kesimisestä ja jääkarhunmaksasta jolloin se olisikin myrkkyä. Tämä vaikuttaa epäluotettavalta. Koska asia nähdään Totuuteen suhteessa olevana mielipiteenä, eikä tietona joka tarkentuu ja jota korjataan. Tässä mielessä homeopatian ”ikuinen ja muuttumaton faktasto” vaikuttaa varmasti mukavalta. Aristoteleen putoamisopin fanitkin varmasti pitäisivät siitä että tietoa ei muuteta jollain uudella Galileolaisella arvailulla ja mielipiteenmuutoksella ja arvailulla.

Ongelmana onkin se, että tämä arvailu nähdään joksikin joka antaa tilaa monipuoliselle tulkinnalle niin että jokainen saa oman maailmankuvansa perusteella päättää mikä on itselle sopiva totuus. Että järkevän mielipiteenvapauden mukaan kaikilla on lupa valita itselleen mieluisin tulkinta.

Tästä on lopputuloksena se, että eri poliittiset ryhmät alkavat lobbaamaan omia harhaoppiklimppejään. Esimerkiksi oikeistolaiset ovat kannattaneet ilmastonmuutosdenialismia ja siellä olevat tietyt fragmentit ovat tukeneet holokaustia koskevaa revisionismia tai kreationismia. Toisaalta liberaalit ovat ottaneet oikeistolaisia vahvemmin osaa rokotekriittisyyteen ja toisaalta heistä löytyy enemmän erilaisten New Age -terapioiden kannattajia. ; Näissä kohden usein käy niin että oikeistolainen näkee että jos osa liberaaleista kannattaa hörhöilyjä niin sitten liberaalit ovat hörhöjä. Ja vastaavasti jos oikeistolaisissa on hörhöjä niin sitten oikeistolaiset nähdään kategorisesti hölmöinä. Omista ystävistä nähdään että hörhöt ovat kuitenkin poikkeus. Media joka pitää erimielisyydestä antaa hörhöille tietenkin lukumääräänsä enemmän näkyvyyttä. Asiaa mutkistaa se että vaikka itse sattuisit kuulumaan siihen joukkoon joka on todellakin hörhöä, niin heidänkin kohdallaan korostuu se miten he pitävät niitä oman puolen hörhöttelyjä vakavasti otettavana tieteenä ja tätä kautta vähemmän ongelmallisena. Näin ilmastonmuutos-kreationistihörhö voi pitää itseään vakavana tieteestä kiinnostuneena rationalistina kun taas vastapuolen liberaali joka uskoo pelkästään rokotuksen aiheuttavan autismia on hänen kirjoissaan - sinänsä ymmärrettävästi mutta vähän huvittavasti - hörhö.

Tässä syynä on se, että kun tiedettä ei jakseta lukea, päädytään helposti siihen että ei vastusteta tiedettä. Mutta tieteelle tulee rooli auktoriteettina jos ja vain jos ja vain silloin kun se tukee niitä asioita joita itse pitää luotettavana. Muuten voidaan korostaa vaikka täydellisen konsensuksen puutetta tai vedota muutamaan staraan. Jolloin käy niin että poliittinen mielipide painottaa sitä että ne tieteen teoriat jotka eivät vastaa niitä omia intuitioita ovatkin huonoa tiedettä. ; Tässä mielessä on hyvä muistaa että aika moni kreationisti on insinööritieteiden kannattaja ja jopa pahin nuoren maan kreationisti pitää suunnattomasti termodynamiikka -sanan ylilausumisesta tavalla joka ei vastaa fyysikoiden näkemyksiä termodynamiikasta. Suuri osa tiedevastaiseksi tulkitusta onkin sitä että vastustetaan spesifejä omaan maailmankuvaan sopimattomia teorioita.

Tässä kohden ongelmana onkin se, että tiedettä tarvitaan juuri näistä intentioista vapautumiseen. Ja toisaalta kun meillä on vahva maailmankuva se itse asiassa painottaa meitä ottamaan asiasta vahvan mielipiteen jolloin arviointimme tehdystä tieteestä vinoutuu sekin. Jos jokin teoria uhkaa maailmankuvaamme vahvemmin, tartumme helpommin vaikka miten marginaaliseen yksinäiseen toisinajattelijatutkijaan. Turvaudumme intuitioon vahvimmin juuri siellä missä siitä on tietämyksemme kannalta eniten haittaa ; Tartumme puolustamaan ja vastustamaan vääristä syistä ja tätä kautta jo intomme osallistua keskusteluun on helposti todiste siitä että pitäisi keskittyä johonkin ihan muuhun aiheeseen. ; Tässä mielessä emme kenties koskaan ole täysin neutraaleja. Mutta tosiasiassa tiedettä tarvitaan koska joissain asioissa olemme todella paljon maailmankuvallisempia kuin toisissa. Olemme joissain asioissa hyvin epäneutraaleja vaikka toisissa olisimme järkeviä ja kykeneviä tuottamaan analyyttistä sisältöä josta on asian arvioinnissa hyötyä.

Tässä mielessä tiedekeskustelu on usein sivistyssanarikkainta mutta puupäisintä. Jopa lukkiutuneempaa kuin uskontoa koskevat näkemykset. Ja se ei ole ihme.

Tässä mielessä olisikin syytä muistaa että usein tiededenialismi narratoituu. Koska hyväksymme heikommatkin mallit jos ne rapsuttavat meidän omaa maailmankuvallista korvasyyhyämme. ; Itse esimerkiksi kiinnitän huomiota siihen kiinnitetäänkö huomiota dataan vai ihmisiin. Denialismi elää usein salaliittoteorioilla. Intelligent Design -liike esimerkiksi mainosti sitä että heillä oli vähän tutkimuksia koska heidän oppinsa oli uusi ja darwinistit vainosivat heitä. Mainio teoria mutta todisteet vainosta puuttuivat. Ja ID -tutkimuslaitokset, kuten ISCID, sitten eivät saaneet kuitenkaan tutkimuksia julkaistua vaikka ne olivat pelkästään ID -myönteisiä. Samoin rokotekriittinen Wakefield lietsoi ajatusta big pharmasta ja tulosten manipuloinnista, vaikka hänen oma tutkimuksensa havaittiin tutkijaetiikan ja vakuttavuuden kannalta kyseenalaiseksi. ; Jos hyvät paradigmankorjaukset ja uudet nousevat teoriat nousevat siitä että puhutaan datasta eikä datan piilottamisesta, niin useimmat pseudotieteet tunnistaa ennen kaikkea siitä että he haluavat puhua datan sijaan ihmisistä. Kreationismin kohdalla halutaan helposti puhua naturalistien pahuudesta, toisinajattelijoiden vainoamisesta ja arvotyhjiöydestä ja kytköksistä natsismiin. Rokotekritiikissä halutaan ennen kaikkea puhua ihmisistä jotka haluavat rahaa ja myrkyttää lapsia. Fiksut tiedonhaluiset tutkijat ja avomieliset etsijät puhuvat datasta ja omien teorioidensa falsifiointikriteereistä. ALhaiset kakkosluokan ajattelijat puhuvat erimielisistä ihmisistä.

Salaliitoissa on kyse vähän samasta kuten vieraissakäynnistä. Mustasukkaiset ihmiset toki luottavat intuitioihinsa mutta usein lähinnä rikkovat parisuhteensa ja ajavat vastapuolta kohti vieraissakäymistä. Kuitenkin monet ovat varsin kykeneväisiä käymään vieraissa tavoilla joissa tätä yritetään salata. On melko selvää että terve ajatus on että ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan. Toisin todistaminen taas keskittyy tosiasioiden setvimiseen. ; On katsottava todisteita jotta toinen jää rysän päältä kiinni. Nuuskiminen ja siitä saadut tulokset ovat tässä se joka erottaa tunteilevat paranoidit ja aidosti petetyksi tulleet. Näin siitä huolimatta että joskus joku käy vieraissa ja on niin maan maar ovela piilottamaan jälkensä.

Jos huomaa että on mennyt keskusteluun jossa oman ajatuksen puolustus on sitä että selittää miksi omalle asialle ei ole todisteita, sen sijaan että näyttää todisteita siitä että vastapuoli on piilottanut tietoa niin että siitä on parempaa tietoa tarjolla, niin on syytä lopettaa keskustelu. Jos syyttää vastapuolta ”tiedon monopolista” joko tulosten vääristelyn, kätkemisen tai toisinajattelijoiden vainoamisen kautta sanoo että itsellä on tarjota vain selityksiä todisteiden puutteelle mutta ei itse todisteita. Vaino todistetaan sillä että löydetään nykytietoa parempi tieto jonka toinen on kätkenyt. Mutta jos oma maailmankuva on kovin tietyn asian perään, tämänlaiset tuntuvat vakuuttavammilta; Jos joutuu ylipäätään puhumaan siitä miten tieteen status quo on omaan näkemystä vastaan, on antanut lähinnä tunnustuksen siitä että oma näkemys ei edusta sitä tiedemiesten nykyään suosimaa kantaa. Toki jokin näistä voi olla tuleva uusi paradigma. Mutta jokaista uutta paradigmannousua kohden on hyvin lukuisa määrä hörhöttelyjä joiden tausta-asenne on oman maailmankuvan lobbaaminen ja se että faktoja sovitetaan omaan poliittiseen tai ideologiseen agendaan sivistyssanakirja edellä.

Jos nappaa itsensä kiinni tämänlaisesta, kannattaa yksinkertaisesti vaihtaa aihetta. Muualla on kenties tarjoamassa lisätietoa. Mutta tämänlaisessa asiassa argumentaatio ei aja muuttamaan omaa mielipidettä. Joten sitä joko ei opi mitään kun johtopäätöksen tietää jo valmiiksi. Tai sitten ajautuu olemaan pitkäjänteisellä ja yhä saivartelevammalla ja foliohattuisemmalla tavalla väärässä. Pahinta on vielä se, että salaliittoteorioissa usein tulee loukanneeksi vastapuolta. Ja tätä kautta he eivät ainakaan halua muuttaa mieltään.

Esimerkiksi itselleni on syntynyt sellainen vaikutelma että ”skientismiä” ei sallita ”erilaiseksi maailmankuvaksi” ja sitä halutaan vastustaa ja mollata typeräksi, kylmäksi ja puutteelliseksi. En ole ainakaan toistaiseksi kokenut tämän luovan sellaista oloa että haluan kuunnella enemmän ja tarkemmin vastapuolen näkökantaa. Päinvastoin, virheet ja loukkaukset vaikkapa syrjimisestä ovat pikemminkin nostattaneet puolustuskannalle. Tässä ilmapiirissä eivät valistusihanteet elä. Itse asiassa itse olen käyttänyt skeptikkopalstoja lähinnä trollaamiseen. Koska siellä ihmiset vetävät ”skeptikkojen haastamisia” ideologiapohjalta ja loukkaavin salaliittoargumentein, ideanaan tuhota väärä skientistinen lattea kylmä maailmankuva ja takoa nöyryyttä tiederunkkareihin, on selvää että asenteet ovat sen verran innostuneita että tämä tärkeyden kokemus ja tärkeily pakottavat rakentelemaan trooleja ja lietsomaan. Kun ihmisiä ei saa harkitsemaan kantojaan tai muuttamaan mieltään missään asiassa, on ainut keino hämmentää ja heittää läskiksi.

Eli näin lopuksi ja lyhyesti; Itse olen skientisti siksi että en usko että on tieteestä poikkeavaa tapaa saada omia virheitämme korjaavaa tietoa. Intuitiomme ovat ilman tämänlaisia mielipiteitä pelkän oman maailmankuvan kuvauksia ja siihen liittyvän vallan lisäämispyrintöjä. Tiede ei ole mielestäni täydellinen keino saavuttaa tietoa. Näen että aika moni korostaa liikaa huomiota siihen että onko huomio skientismissä vai tieteen kunnioittamisessa. Huomio pitäisi kiinnittää siihen missä sitä tiedettä pitäisi käyttää. Kyseenalaistamaan omia ennakkokäsityksiä. Falsifiointiperiaate muuttuu tässä näkökulmassa psykologisten vinoumien käsittelymekanismiksi eikä pelkästään joksikin abstraktimmaksi normatiivisen tieteenteon dogmiksi. Aina kun tiedemaailma on omaa mielipidettä vastaan ei pitäisi tuudittautua siihen että monet mielipiteet ovat tiedemaailman mukaisia. On helppoa kokea itsensä tiedemaailmaa fiksummaksi toisinajattelijaksi. Indiivi ainutlaatuinen lumihiutale on tietenkin miellyttävää olla. Tämänlainen egoismi johtaa kuitenkin usein lähinnä siihen että rakennetaan suvaitsevaisuutta sellaiseen asenteeseen jonka seurauksena kivien putoaminen pysyy kylttuurissa harhakäsityksenä useita tuhansia vuosia.

Skientismi on kenties monista liikaa. Itse toki en usko että tiedeverkon ulkopuolella on tietoa. Mutta usein skeptikkojen maailmankuvallisuutta käsitellään latteutena tavalla jossa allaviivataan sitä että tosiasiassa skientismin kohdalla ei ärsytä se, että se on niin rajoittunutta. Vaan enemmän se että tiede toimii ja se on ansainnut lähes kaikkien luottamusta sillä, että se toimii. Skientisteissä ärsyttää se että heistä löytyy tyyppejä joilla on omasta mielestä vastenmielisiä mielipiteitä. Skientistien rahanahneus, halu myrkyttää lapsia ja naturalismien arvotyhjiö viittaavat että erimielisten ideologioiden latistaminen on tärkeä innoke haukkua skientistejä. Väärä mielipide evoluutiosta ärsyttää kreationismia samasta syystä kuin evoluutikkoa ärsyttää kreationismi. Tässä ei ole kysymys siitä että skientistien vastapuoli olisi toisinajattelijuutta ja sananvapautta puolustava uuden tiedon airut. Tunnereaktioon oleva syy on yleensä maailmankuvallinen ja poliittinen. Ja jo tämä tunnereaktio on sinällään vihje siitä että keskustelua ei pidä aloittaa. Se pitää lopettaa. Tai muuttaa pelleilyksi ja trollaamiseksi. Koska jos trollaa ja vetää läskiksi, niin silloin keskustelu sentään vastaa sille asetettuja ihanteita. Tai ainakin tavoitteita.

Ei kommentteja: