Manu Ryösö on kirjoittanut blogissaan tekstin joka on ilmiselvä vastine kirjoittamaani kritiikkiin. Tämä on sinänsä asiaankuuluvaa, että tuotostani on luettu hämmentävänkin paljon. Näin ollen siihen reagointi on ymmärrettävää. Hän ei toki mainitse minua nimeltä tai saati linkitä aineistoon niin että lukijat voisivat varmistaa että kritiikki osuu kohteeseensa. Mutta kyseessä onkin Manu Ryösö. Hänenkaltaisiltaan on turhaa olettaa linkittelyä vääriin mielipiteisiin.
Hänen asenteensa on mielenkiintoinen. Hän esittää esimerkiksi että ”Uskonnottomia ihmisiä ei ole olemassakaan; eikä filosofia ole oma itsenäinen tieteenalansa, vaan edustaa parhaimmillaankin vain johdanto-opillisia kysymyksenasetteluja kuin teologian renkinä!” Tässä hän toki selittää sen verran että uskonnolle on useita määritelmiä. Ja hänen asenteensa onkin varsin elitistinen sillä tämän jälkeen hän viittaa apologiawikin uskonnollisuuden määritelmään ja vetoaa että jos joku kutsuu itseään uskonnottomaksi hän ei voi puhua totta.
Mikä on erikoista koska kysymys ei ole siitä "haluammeko olla uskonnottomia". Vaan siitä olemmeko uskonnottomia niillä uskonnon määritelmillä joita uskonnottomat tarkoittavat puhuessaan siitä että ovat uskonnottomia. Ryösö tunkee ulkopuolelta maailmankuvallisen "oikean määritelmän" joka vaatii ensimmäisen filosofian olemassaoloa. Ja päättää asian uskonnottomien puolestakin. Tämä vaatii jotain aivan ainutlaatuista.
Tämä on hyvin kiinnostava kysymys. Koska vaikka annettaisiin kuinka paljon löysää, niin Ryösö on itse asiassa syvemmissä vaikeuksissa.
Koska useimmiten on ajateltu että tosiasiassa teologia on yksi filosofian osa-alue. Ryösön suhtautuminen onkin kuin suoraan keskiaikaisesta maailmanjärjetyksestä jossa esimerkiksi yliopisto-opiskelu oli jäsennetty siten että teologia olisi kruunu.
Ryösön kommentti on seuraava ”Tämä on monille liian kovaa puhetta. Moni haluaisi olla neutraali ja uskonnoton. Tämä on kuitenkin mahdotonta. Meitä länsimaisia ihmisiä vaivaa kreikkalaisilta peritty eksistenssiongelma. Luulemme, että voimme vain olla ja filosofoida kuin katsomosta käsin, mutta siinä petämme itseämme.”
Tässä ulkopuolisnäkökulmassa hän viittaa siihen mitä esimerkiksi kannattamani Quine kutsuu ensimmäiseksi filosofiaksi. Ja tässä olen Ryösön kanssa samaa mieltä. Quinen näkemys oli että on hylättävä ensimmäiset filosofiat. Ajatukset siitä että voitaisiin tietää lopullisesti kaikki. Ryösö jättää kuitenkin tiedostamatta, että tosiasiassa juuri Quinelaisuus on hyvä syy irtautua Ryösön kannattamista fundamenteista eli perususkomuksista; Itse asiassa voidaan nähdä että foundationalismi on eräänlainen ensimmäisen filosofian jäänne. ; Koherentismi ja reliabilismi jäävät Ryösöltä käsittelemättä vaikka juuri ne ovat kannanottoja siihen miten muuten ensimmäisestä filosofiasta irtautuminen tulisi tehdä.
Kun ajatus lopullisesta totuudesta on tullut, on haluttu välttää relativismia mutta on haluttu pitäytyä ehdottomuuksissa. Foundationalismi on dogmaattisuutta ja tästä irtautuminen on järkevää. Ryösö asettaa tämän ainoaksi vaihtoehdoksi täydellisen tiedon ja neutraaliuden. Joka on hyvin väärä oletus. ; Itse asiassa jos tämä voitaisiin tietää meillä olisikin keino saada lopullista tietoa ja tällöin me voisimme hylätä ajatuksen siitä että tarvittaisiin kyseenalaistamattomia a priori oletettuja maailmankuvallisia premissejä. Jotta voisimme tietää että tietoteoreettinen foundationalismi on ratkaisu siihen tosiasiaaan että emme voi välttää maailmankuvallisuutta meillä pitäisi olla varmaa tietoa.
Tässä kohden vastaan tulee tavallaan klassinen agnostikkoja koskenut vanha ongelma
Jos kannanotto on että Jumalasta ei voi saada varmaa tietoa, ja pitää tätä ehdottomuutena, esittää varmaa tietoa Jumalasta. Tätä seuraa paradoksaalisuutta. Itsekin toki olen agnostikko mutta en tässä muodossa. Näen että meillä ei tällä hetkellä ole tietoa Jumalasta. Sen sijaan näen että Jumalasta voisi teoriassa saada helpostikin tietoa. Vanhassa Testamentissa on paljon sellaisia tapahtumia jotka olisivat itselleni varsin vakuuttavaa evidenssiä Jumalasta.
Ryösön kohdalla ironista onkin se, että hän näkee foundationalismin vaihtoehtona relativismin. Eikä näytä ymmärtävän että heti kun olettaa vaatimuksen kaiken maailmankuvallisuudesta on ottanut relativistisen kannan. Tässä mielessä tietoteoreetikkoa voi naurattaa kun Ryösö esittää, että
”Osa filosofeista on silti pyrkinyt rakentamaan teorioita, joiden mukaan kaikki fundamentaalinen olisikin tulkinnallista ja suhteellista. Joku puhuu kielipeleistä, joku merkityksen katoamisesta, joku postmodernismista. - Näin jotkut kuvittelevat perustelevansa itsensä vapaaksi siitä, että jokaisella meistä on tietyt uskonvaraiset fundamentit (kestävät tai kestämättömät).”
Ja jatkaa, että
”Harva em. teorioita kyhäilevä taitaa kuitenkaan huomata, että kaiken määritteleminen suhteelliseksi on sekin varsin perustavanlaatuinen uskonvarainen väite (fundamentaalinen yritys). - Niinpä siis nämäkin “näppärät” kaverit päätyvät tietynlaiseen usko-suhteeseen todellisuuteen nähden… He vain yrittävät piirtää kuvaa absoluutista, joka näyttää ei-absoluuttiselta. Lopputuloksena on vain filosofia, joka tekee itsensä älyllisesti impotentiksi!”
Tämä tekee koko hänen lausunnostaan sisäisesti ristiriitaisen tavalla jossa kritiikki on suoraan hänen omassa kirjoituksessaan. Se, että noinkin lyhyt blogaus on sisäisesti ristiriitainen tavalla joka esittää omaan rakenteeseensa merkittävän päättelyrakenteen sisällään samalla kun teksti on asenteellinen ja haukkuva toki tekee Ryösön kuvauksesta varsin osuvan itsekuvauksen.
Ryösö väittää että ei voi olla varmaa tietoa ilman foundantteja. Kuitenkin hän väittää että uskonnottomia ei ole ja että kukaan ei voi välttää Jumalakysymystä. Vaikka tämä vaatisi varmaa tietoa. Samoin hän kommentoi varmana tietona että olemme maailmankuvallisia. Ja toisaalta hän esittää varmana tietona että jokaisella on foundantteja. Ja kuvittelee ilmeiseti olevansa kovinkin näppärä. Vaikka itse olen korjannut laadukkaampia virheitä ala-asteelaisten filosofiaesseistä.
Ryösön ajatus maailmankuvallisuudesta ja sen suhteesta foundationalismiin on mielenkiintoinen. Hän väittää että se on vakuuttavaa ja suoraa tietoa. EI vain tulkinta vaan sellainen että on väistämättä suhde Jumalaan. Hän tekee non sequitur päättelyvirheen jo siinä että väittää että foundationalismin ollessa tosi se tarkoittaisi että kaikilla olisi samat ja tietyt foundantit.
Hän kirjoittaa suoraan ”Emme pääse Jumala-kysymystä pakoon.”
Foundationalismin ollessa tosi voidaan nähdä että ihmisillä on joitain perususkomuksia. Se mitä nämä uskomukset ovat on jotain johon ei oteta kantaa. Eli vaikka foundationalismi olikin tosi, ei siitä voitaisi päätellä että mukana olisi väistämättä Jumalaa koskeva oletus. Kaikkiin aiheisiin ei tarvitse foundationalismissa ottaa kantaa. Todellisuusnäkemys kun keskittyy siihen mitä pitää relevanttina. Vaikka voimme tietysti kuvitella uusia ideoita ja ajatella että ihmiset joko uskovat niiden olemassaoloon tai eivät usko, niin tämä ei kuitenkaan ole sama kuin että niistä jotenkin tulisi foundantteja ja osa maailmankatsomusta.
Tässä mielessä voidaan toki pehmentää asiaa siten että meidän kulttuurissamme Jumalaa tuputetaan joka paikkaan ja sillä on vahva osa siinä mitä ajatuksia meidän mieleemme syydetään. Tämä ei kuitenkaan tee tästä uskomuksesta yleisinhimillistä välttämättömyyttä ja väistämättömyyttä. Evolutionismia tunnetusti halveksiva Ryösö voitaisiin ajaa tilanteeseen jossa korostetaan että jos hän on olemassa ja foundantit ovat väistämättömyys niin sitten evoluutioteoria on jotain jota vastustamaan kreationisti nousee. Ja tätä kautta esimerkiksi Ryösön pahastuminen muiden autonpuskureiden darwin -kaloista on osoitus siitä että evoluutioteoria on osa hänen käsiteverkkoaan ja että hänellä on evoluutioteoriaa koskeva foundantti. Tunteenomainen ja tätä kautta vain maailmankuvallinen perususkomus.
Ryösökin varmasti ymmärtää että tässä kohden hänen evoluutiovastaisuutensa voi olla sivutuote muista perususkomuksista. Eli evoluution epätotuus on seuraus siitä että hän olettaa muita asioita kuin evoluutiota koskevia asioita. Ja toisaalta vaikka kulttuurissamme evoluutioteoria onkin jokaisen mielessä niin on selvää että voitaisiin kuvitella kulttuuri jossa evoluutioteoriaa ei tunneta tai siitä ei välitetä. Tai jossa evoluutioteoria olisi yhtä epäkiinnostava kuin flogistonteoria nykymaailmassa. Jo yksikin näistä kohdista johtaa siihen että evoluutioteoria ei olisikaan foundantti. Ja vastaavat voidaan tehdä Jumalakysymykselle.
Ryösön ongelmana onkin se, että hänen foundationalisminsa nojaa postmodernin maailmankuvallisuusopin varaan samalla kun se teeskentelee ylittävänsä sen. Kaikesta on maailmankuvallisuutta paitsi siitä että Jumalakysymystä ei voi välttää ja että kaikilla on oltava puhtaasti a priori perususkomuksia. Kulttuurisuus ja maailmankuvallisuus heijaavat muutenkin ongelmiin joita Shackel esiintoi postmodernismissa. ; Se, että jokin on maailmankuvallista nähdään samana kuin kaiken relativismi ja tätä kautta pitää ottaa kantaa maailmankuvallisiesti asioihin ilman että mukana olisi millään tavalla objektiivisuutta. Tämänlainen virheily on tietenkin odotettavaa kun filosofiaa halveksiva ja sitä selvästi ei-osaava leikkii ja mestaroi teologipohjalta ymmärtämättä edes kritiikkinsä kohdetta tai itseään ja omia ajatuksiaan ja niiden sisällön suhdetta toisiin itsensä kannattaimiin asioihin sen paremmin. Ryösö ei tunne itseään eikä kriitikoitaan eikä filosofiaa. Ja kuvittelee että muut ovat älyllisiä impotentteja ja jotenkin renkeinä hänen ideologialleen.
Mutta tartun vielä lisää Ryösön väitteeseen.
Se nimittäin näyttää että tosiasiassa ihminen voi varsin hyvin ja ilmiselvästi ottaa kantaa todellisuuteen ilman että ottaa kantaa foundantteihin. Ryösön ajatus onkin siitä hyvä että on selvää että hän ottaa kantaa tiettyihin asioihin. Mutta ei toisiin. Hän ei itse asiassa ota kantaa niihin asioihin joihin otin kantaa siinä tekstissä johon tuo on aika selvä vastine. Ryösön ajatus on erikoinen.
”Toisinaan uskonnottomuuden utopiasta haaveilevat filosofit väittävät, ettei kaikkien tarvitse ottaa kantaa perimmäisten asioiden syvimpään olemukseen (fundamentteihin). - Ehkä tältä voi joskus tuntua, mutta tämä on kuitenkin vain haihtuvaa päiväunta...Vaikka on toki mahdollista, että jopa ihmiskunnan enemmistö pyrkii väistämään elämän peruskysymyksiä, se ei kuitenkaan tee meistä kenestäkään uskonnollisesti/maailmankatsomuksellisesti puolueetonta… välinpitämättömyys, pakeneminen ja torjuntakin ovat aina kannanottoja. - Lisäksi on huomioitava myös tiedostamattomat katsomuksemme. Ne ovat usein niitä vaarallisimpia!”
Ryösö näkee foundationalismin vaihtoehtona tietorelativismin tai verifikaatiokeskeisen positivismin tai ignoranssin. Argumentaatio muuten on hieman sama kuin mitä löytyi lasten vitsaamisen puolustamisesta. Ajateltiin että jos lapsia ei saa pahoinpidellä kasvatusmielessä niin sitten lapset olisivat ilman kasvatusta vapaassa kasvatuksessa jossa he voivat tehdä mitä tahansa. Kun vaihtoehtona on se, että kenties kasvatus voidaan hoitaa muullakin tavalla kuin piiskalla.
Kuitenkin Ryösön ongelmalle on ollut vastaus jo hyvin kauan.
Se on itse asiassa ollut alkujaan lähtoisin Popperin falsifikationismista. Verifikationistisessa mallissa ajateltiin että voitaisiin rakentaa metafysiikaton tieto. Tämä osoittautui vääräksi. Ja tämä on se syy miksi maailmankuvallisuuskysymys on relevantti. Täysin todistettu ja objektiivinen ensimmäinen filosofia on mahdoton.
Tässä perussyynä oli induktion ongelma. Induktioita ei voida lopullisesti todistaa. Popperilla oli kuitenkin tähän liittyen varsin näppärä ajatus. Hän huomasi että induktion voi kumota deduktiivisesti yhdellä vastaesimerkillä. Falsifiointi nojaa tälle modus tollens -rakenteelle. Tieteessä olevat deduktiot eivät tuottaneet ongelmia mutta induktioiden kohdalla oli vaikeaa. Ja Popper onnistui ratkaisemaan tämän. Moni hoopo joka valittaa siitä että falsifiointikriteeriä ei voi falsifioida ansaitsevat sen pilkan jonka Popper tiettävästi on sanonut. Kun Popperilta kysyttiin että miten hän falsifioisi falsifiointikriteerin hän haukkui kysymyksen. Tämä ei tietenkään ole ihme. Sillä falsifiointiperiaate ei ole induktio vaan se nojaa deduktiorakenteelle.
Popperin ajatus oli että teorioita on kahdenlaisia;
1: Niitä joita voidaan kumota modus tollens jossain testirakenteessa.
2: Asioita joita ei voida kumota jotka eivät ole edes väärässä vaan ovat 100% uskomuksenvaraisia.
Näissä falsifiointitesteissä teoria joko kumoutuu tai ei.
1: Kumoutuvat falsifioituvat varmasti.
2: Testin kestävät korroboroituvat ja ne ovat mallia ”ehkä tosia”.
Tästä seuraa se, että jokaista tieteessä olevaa induktiota voidaan testata vähintään yhden kerran. Tätä kautta voidaan nähdä että 100% selvittämättömyyttä ei tarvitse tehdä puhtailla oletuksilla. Quinen käsiteverkko nojaakin juuri siihen että ei ole mitään ensimmäistä filosofiaa. Joka ikinen maailmankuvassa oleva oletus voidaan heittää roskiin tarpeettomana. Oletuksenvaraisuus laimenee siten että hyvässä käsiteverkossa ei olekaan yhtään ainutta täysin testaamatonta induktiota Ne eivät ole foundantteja. Ei ole välttämätöntä luottaa yhteenkään 100% uskomuksenvaraiseen asiaan. Ja tätä kautta foundationalismi ei ole väistämättömyys. Ja tämä ei vaadi sitä että ignoroitaisiin tai ei oltaisi kiinnostuneita joistain asioista. Päin vastoin; Kiinnostusta ja ignoraation välttämistä on niin paljon että mitään ei hyväksytä pelkästään siksi että se rapsuttaa pappien ilmeisesti jalkojen välissä olevia Jumalallisia valtarakenteita.
Toisin sanoen lopullisen varmuuden saavuttamattomuus ei johda siihen että olisi pakko tehdä täysin testaamattomissa olevia perususkomuksia. ; On täysin mahdollista rakentaa käsiteverkko jossa jokaista induktiota on testattu vähintään yhden kerran. Tämä on toki täysin eri asia kuin että koko käsiteverkko olisi 100% objektiivinen. Mutta tämä on mahdollista tehdä ilman foundationalistisia perususkomuksia.
Ne eivät myöskään ole alistavassa suhteessa toisiinsa niin että toiset olisivat renkejä. Yhdelläkään ei ole ehdotonta paikkaa käsiteverkon kaapin päällä. Koska se vaatisi ensimmäistä filosofiaa. Näköalaa josta katsoa. Tai oikeastan ovat. Sillä Duhem-Quinen teesi voidaan nähdä jonain jossa se miten paljon tiede hyödyttää muita aloja on tärkeä. Tässä mielessä filosofia tuottaa teologeille kysymyksiä joilla on arvoa teologeille sitä kautta että he vastaavat niille. Teologia ei sen sijaan hyödytä vastaan. Ja tätä kautta teologia on loisimissuhteessa. Ja tätä kautta huonompaa.
Tämä jälkimmäinen osa on kiinnostava. Sillä Ryösön ja muiden foundationalistien näkemys on se, että
(1) Maailmankuva on todellisuuden perimmäisiin asioihin kantaaottava katsomus.
(2) Ei ole mahdollista rakentaa täysin todistettua kannanottoa maailmasta.
(J) Ihmisten maailmankuvissa on jotain oletuksenvaraisuutta.
Josta he vetävät jatkon siitä että tämä tapahtuu siten että otetaan joitain täysin todistamattomia 100% tutkimuksen ja tiedon ulkopuolella olevia perususkomuksia jotka ovat täysin maailmankuvallisia. Ja että tämä tarkoittaa uskonnollisuutta. Ja että uskonnollisuuteen liittyy väistämättä Jumalakysymys.
Eli sinänsä pätevästä loogisen positivismin kumoutumisesta vedetään jonnekin joka ei vastaa edes niihin Ryösön vähättelemiin filosofisiin perustason kysymyksiin joita filosofia alustaa. Ryösön teologia ei toisin sanoen edes ansaitse renkiään. ; Voisi sanoa että hän on toki omien kriteereidensäkin nojalla älyllinen impotentti. Mutta tämä ei haittaa koska ei kukaan haluaisi nussia hänen kanssaan. Ja että Ryösö saa seksiä vain raiskaamalla. Tosin impotenttinsa vuoksi hän on älyllisesti alempitasoinen mies ja hieman kuin oliiviöljy; Rasvainen ja Extra virgin. (I'll whip him so bad, they'll make a virgin meringue. It is quite certain that he is never going to bang.)
Tämän vuoksi en voi lopettaa tätä juurikaan paremmin kuin lainaamalla Ryösöä. Ryösö sanoo ”Heprean kielessä vain Jumala eksistoi, eli on olemassa riippumattomana subjektina. - Me kaikki luodun todellisuuden edustajat toimimme suhteessa häneen… emme siis varsinaisesti koskaan vain “ole”. Sen sijaan me joko aina palvelemme tai vastustamme Luojaamme… ajatuksin, sanoin ja teoin… jopa nukkuessamme mielenliikkeemme suuntautuvat kauniilla tai rumalla tavalla! Tästä johtuu se, että kaikki katsomuksellisuutemmekin kiertyy aina tavalla tai toisella uskonnollisuuteen (kuten edellisessä blogissani rohkeasti väitin).”
Tämä on totta jos ja vain jos Jumala on tosi ja olemassa. Toisin sanoen kysymys on presuppositionistinen; Ryösö ei osoita että Jumala olisi olemassa mutta hän tulkitsee maailmaa sen kautta ja pitää huomioitaan jonain jotka on siirrettävissä ateisteihinkin. Jos ei niin sitten tämä on irrelevanttia. Jumalakannanottoa ei voida tehdä maailmankuvattomasti. Kuitenkin Ryösö esittää sen varmana tietona. Nojaten relativistiseen ajatukseen siitä että maailmankuvallisuutta ei voi välttää ja että jokainen on foundanttejemme vanki.
Rohkeus ja huonous ei ole synonyymejä. Ryösön filosofiointi on tyhmänrohkeaa. Hän on toki epäkunnioittava mutta hän luulee että pahastuminen on ymmärrettävää kun puhuu epämiellyttäviä totuuksia. Ongelmana on se, että tosiasiassa hänen väitteensä eivät ole totuuksia vaan jotain jotka hänen halveksumansa filosofia havaitsee hyvin täysin oletuksenvaraiseksi. Eli hänen kanssaan samanmielisyys vaatii maailmankuvallisia oletuksia. Kun hän esittää niitä ehdottomuuksina jotka pätisivät kaikkiin tavoilla joita ei voisi välttää. (Joka vaatisi näköalapaikkaa ja ensimmäistä filosofiaa jonka hän itsekin kiistää järkevänä mahdollisuutena itsepetoksellisuuden ulkopuolella.) Hän on ilkeä ja sisäisesti ristiriitainen joten hänen argumenttinsa ei ole enää edes maailmankuvallinen. Sillä eri maailmankuvat ovat sentään sisäisesti koherentteja tulkintamalleja. Sisäisesti ristiriitainen malli ei ole edes sitä. Ryösön malli on siis asenteellinen mutta ei edes maailmankuvallinen.
Toki tyhmänrohkeutta löytyy sellaisilta ihmisiltä jotka ovat Dunning-Kruger -efektin läpitunkemia ja tottuneet olemaan valtaapitäviä instituutiossa jolle on annettu näkyvyyttä, mainetta, kunniaa ja rauha olla ilman relevanttia kritiikkiä. Ryösön filosofia onkin sidottaissa ennen kaikkea siihen keitä hän halveksii koska he eivät suostu tottelemaan häntä itseään ja nuolemaan Ryösön ruskeaa reikää kieli pitkällä joka hetki. Siitä tässä on kysymys. Että Ryösö pahastuu darwinkaloista ja haluaa että kaikki on paitsi maailmankuvallista niin myös sellaista että kaikki valitsevat maailmankuvallisuudellaan kuten Ryösö haluaa. Ja tämä on epämiellyttävä totuus jota toisella tavalla toiveajatteleva Ryösö kenties ei arvosta. Mutta hän on niin huono että ei liene mikään ongelma asian totuudelle jos hän ei myötämielinen ole.
Ryösölle teologia on kuningas. Ja hänen tapansa kohdella renkiä vihjaa siihen että renki on kohtelias kiertoilmaus maaorjille. Kuitenkin hänen vertauksensa on osuva. Teologia ja Jumalakysymys ovat juuri kuten monarkia. Aikaansa elänyt, usein mielivaltainen, julma. Ja jos ei olisikaan niin on nykyaikana tarpeeton, parhaimmillaan yhteiskunnat nykyään ovat monarkioita joissa monarkeilla on vain symbolista krumeluuriarvoa. Mutta ei mitään muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti