Kun katsoo "poliittisesti epäkorrekteja" piirejä, niissä esiintyy hyvin usein moitetta (1) postmodernismia ja (2) tekotaidetta kohtaan. Tässä kohden korostuu se, että taiteen tulisi usein kannattaa hyvinkin tiettyjä arvoja. Mutta toisaalta tätä tehdään Slunga-Poutsalolaisessa relativismissa jossa ei ole niin väliä miten asia objektiivisesi on vaan tärkeää on se miten se koetaan. Tärkeää ei ole olla argumentatiivinen ja eksaktikaan vaan puhua kuten Esson baarissa puhutaan ja kuvata mielipiteitä joita nämä Essonbaarilaiset puhuvat.
On itse asiassa paradoksaalista että vaikka populistinen poliittisesti korrekti ja sananvapautta ja mielipide-eroavuuksien kestävyyttä retoriikassaan tukeva perussuomalaisto ajaakin sanoissaan näitä asioita niin heillä kuitenkin perussuomalaisia puolustavan Jukka Hankamäen mukaan on arvoja joista he eivät suostu oikein mitenkään joustamaan..
Tämä on hyvin mielenkiintoista, sillä jos poliittista korrektiutta ja sananvapautta ja mielipiteenvapautta arvostetaan, on hyvin hyvin vaikeaa olla avaamatta tietä sille että (1) pitää hyväksyä omituisia ja maailmankuvallisia mielipiteitä vaikka ne olisivat omasta mielestä hyvinkin vääriä ja jopa mielisairaita ja (2) pitää hyväksyä ilmaisua jonka muoto ei sovi johonkin tiettyyn annettuun ja määrättyyyn normistoon.
Matti Mäkelän taidetta koskeva kirja "Tämä ei ole taidetta" tavallaan törmäyttää tämän ristiriidan esiin. Vaikka se tuskin on kirjoittajan tavoite. Hän kirjoittaa siitä miten poliittinen korrektius on ottanut sen tilan joka aikaisemmin kuului uskonnoille.
Olenkin tässä kohden itse asiassa hyvin samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Joku näkee äärioikeistolaisen pro-aggressiivisuuden uutena. Minä näen sen vain jonain jossa perinteinen - ja jossain määrin kansankirkkomme halailemien ryhmien aktiivisesti harjoittama - mielipidekontrollikeinosto kohdistuu ateistejen sijaan maahanmuuttajiin. Ja jos poliittinen korrektius sensuroi sananvapautta, tämä nähdään konservatiivien puolella uutena ja jopa "epäsuomalaisena". Mutta tosiasiassa tämä on vain sitä että heihin kohdistuu sellaisia rajoitteita ja kikkoja joita konservatiivisto on perinteisesti kohdistanut liberaaleihin. En sano että tämä on pelastus kummallekaan. Sanon vain että on turhaa teeskennellä että kyseessä olisi teknisesti ottaen jokin "uusi asia". Kyse on maan tavasta ja maan tavan hieman eri tavalla jäsentymiesestä. Ja yllättävän harva kestää sitä kohtelua joilla muita kohtelee. Ja yllättävän moni haluaa harjoittaa muille kohtelua jota itseensä kohdistuneena on tuominnut.
Mutta puhuessaan "Kissantappovideoista", "Mustasta Mannerheimista" ja muista vastaavista epäkorrektiuksista Mäkelä tuokin esiin sen että monesti näiden teosten taideluonnetta ei ole kritisoineetkaan ne tahot jotka poliittiseen korrektiuteen usein liitetään. Eli liberaalit postmodernistit. Usein moitetta harjoittavat tahot ovat konservatiivisia arvojaan puolustavat moralistit. Jostain syystä tätä ei tahdota nähdä poliittisena korrektiutena. Ilmeisesti siksi että "valtaeliitin propaganda" on määrittynyt poliittisesti kun taas "kansaa" edustavat ovat kaikki dogmaattisesti tietynlaisia. Ihmisiä jotka edustavat koko Suomen Kansaa toisin kuin ne mielipuolet vasemmistolaiset komukat. Vain "kansaa" voi sensuroida koska sananvapaus ei koske mitään mikä ei koske mitään "propagandaa" aivan kuten kansalaisoikeuksia on vain "oikeilla kansalaisilla" eikä sitä tarvitse välittää niiden ihmisoikeuksistakaan jotka eivät ole "todella aidoisti ihmisiä".
Toki usein tätä erottelua ei edes tarvitse tehdä. Hyvin monissa sensuuritapauksissa postmodernit liberaalit feministit paiskaavat hattua perinteis-kristillisille moralisteille. "Kukkahattutätien" moralistinen toiminta on sinänsä piristävää katsottavaa että se ei katso monin paikoin puoluerajoja ja vastaavia. Se luo toivoa siitä että nykyisessä jakaantuneessa maailmassakin voivat toimia kuten ihmiset Terry Pratchettin kiekkomaauniversumissa. Eli on mahdollista, että valkoiset ovat valmiita luomaan rauhan ja yhteistyön mustien kanssa voidakseen hyökätä vihreitä vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti