Puhun niin meheviä kuin osaan

Minulla on ollut paljon hauskaa ajanvietettä. Esimerkiksi Torppa oli saanut veteraaniliiton logosta sangen erikoisia mielleyhtymiä joita hän piti objektiivisena totuutena. Tämänlainen ”suoran havaitsemisen ja kokemisen” paradigma ei toki yllätä. Sillä Torppa on kuuluisa kreationisti ja kreationismissa tätä intuitiivisen suoran havaitsemisen periaatetta on tuettu hyvin vahvasti. Esimerkiksi Douglas Axe korosti intuitiivisuutta hyvin pitkälle. Logossa nähty musliminainen kertoo aika konkreettisesti siitä miksi tälläinen intuitio-havaitseminen on tieteellisesti epäpätevää.

Logon taustaa voisi tietenkin aina valottaa valokuvilla. Vaikkapa siitä miten vanhassa valokuvassa on musliminaisia rivitolkulla palvomassa Allahia, Särkisalossa, joulukuussa 1939…

Puhuisin tästä enemmänkin, mutta sitten kaverini oli vähäntuohtunut youtubessa. Ihmsiet olivat olleet epäreiluja ja puhuneet pahaa ihmisen selän takana. Ja että aikuisten tulisi tietää mikä on hyvää ja pahaa ja miten kunnioittaa. Ja siksi on raskasta kertoa asioita kuin tyhmille tahi alaikäisille.

Itselleni on hyvin mielenkiintoista miten itse tykkään selittää asioita kuin itselleni. Eli aika tiiviisti. Koska minulle rakkaus, välittäminen ja huolenpito eivät ole helppoja. Siksi päätin siirtää huomioni Torpasta muualle. Toisin sanoen en voi vain juoruta Torpasta mehevää juttua vaan on mietittävä myös esimerkiksi sitä, onko tämä hupaisa aktio myös moraalisesti kyseenalaista. Ja laajemmin. Miten suhtautua juoruilun kanssa kaikkiin sellaisiin ihmisiin, joiden oikeanlaisella kohtelulla on väliä. Ketkä kaikki vai peräti aivan kaikki tämä joukko sitten sisäänsä kattaakin.

Ensin onkin hyvä määritellä vähän sitä mitä juoruilu on.Mark Alfano onkin määritellyt juoruilua filosofisesti. Tässä hän korostaa sitä, että vaikka juoruajat tavallisesti keskustelevat selän takana niin siitä huolimatta juoruilussa on aina mukana kolme toimijaa. On puhuja, kuulija ja subjekti. Tässä mielessä on hyvä huomata että puhujalla on suhde subjektiin ja puhuja on aktiviteetissa kuulijan kanssa. Mutta subjekti itse ei ole aktiivisesti vuorovaikutuksessa mukana.

Tietenkin mikä tahansa kolmannesta osapuolesta puhuminen ei ole juoruilua. Juoruilussa käsitellään Alfanon mehukkuuden tematiikkaa. Juorussa on oltava mehukkuutta. Tämä korostaa sitä että juoru on ehdottomasti parempi juoru jos se on (1) uutta tietoa ja (2) koskee jotain normirikettä.

Näitä normirikkeitä sitten voi olla joko (1) rike puhujan ja kuulijan – tai ainakin puhujan olettaman kuulijan – moraalin kanssa. Tai sitten rike on (2) subjektin omaa kaksinaamaisuutta, jolloin puhutaan siitä mikä itselleni on kognitiivisen uskontotieteen puolelta tuttu niinsanottuna strategisena tietona. Tai arkikielisesti noloina salaisuuksina. Liha minun jääkaapissani ei ole strategista tietoa vaan lähinnä kertomus ruokahaluttomuudestani, mutta liha vegaaniutta korostavan vasemmistolaisen ideologin jääkaapissa on.

Moraalirikkeet, niin sisäiset kuin ulkoisetkin voidaan lokeroida sitten hyvin monella tavalla. Rike voi olla moraalinen, laillinen, kulttuurinen tai esteettinen. Siksi esimerkiksi se, kun ala-asteella minun pottatukkani aikaansai porua, voidaan sanoa että silloin kun olin paikalla ja tästä esteettisesti rikkeestä lälläteltiin, niin kyseessä oli kiusaaminen. Silloin kun siitä puhuttiin silloin kun olin poissa tai minun luultiin olevan poissa, kyseessä oli juoruilu. Erityisen vahvasti silloin kun sitä tehtiin heti sen jälkeen kun tukkani oli juuri leikattu kotona, budjettisyistä.

Ensiksi itse olen tavannut erottaa huhut juoruista. Sillä minun intuitioissa juorussa on kysymys pienimuotoisemmasta ilmiöstä. Juoruilu liittyy sosiaalisene peliin jossa juoruajalla on jonkinlainen yhteisöllinen sidos sekä juorukerhoon että juoruttavaan. Huhut taas ovat laajemmin levinneitä. Niissä on kysymys laajemmasta asiasta. Tämän vlogauksen kannalta tätä eroa ei ole kuitenkaan relevanttia tehdä ja voidaankin sanoa että Alfanon määritteissä huhu on juoruamisen yksi alatyyppi. Näin käy usein kun näkökulma valitaan. Kun peruskäsite määritellään, niin se vaikuttaa esimerkiksi siihen onko juoru ja huhu irrallisia vai sama asia. Ja näiden kanssa koherenttius on tärkeää. Muuten syntyy virheitä.

Tämä määrittelytapa korostaa sitä että on tavallaan vaikeaa nähdä suoraan miksi juoruilu on niin paha asia. Itse asiassa aiheenahan on subkektin moraalinen puute. Ja usein tässä korostuu sekin että juoru ei ole aina määritelmällisesti valehtelua. Väärän tiedon kohdalla on tietenkin helppo korostaa valehtelun huonoutta. Mutta todelliset asiat – kuten se minun kammottava pottatukkani – voivat olla ihan empiirinen silmämunia polttavan konkreettinen tosiasia.

Ja tämä korostaa sitä miten moni on nähnyt metoota juoruakkain pahanpuhumisena eli juoruiluna. Metooseen mukaan ottaneet ovat nähneet tämän muiden moraalisten ongelmien esiintuomisena, tiedottamisena, jopa journalistiikkana. (Itse asiassa uutisten ja journalistiikan yhteys juoruiluun onkin tuon annetun määrittelyn kanssa aina aika lähellä. Mikä korostaa sitä että juoruilulle voi nähdä eettisesti perusteltua ydintä.) Metoo on ollut varoittavaa, jolloin subjekti onkin moraalisesti kyseenalainen vainoaja. Kuitenkin metookritiikissä näkee miten monet näkevät että oikeat vainoajat ovat nämä juorupuhujat jotka hakevat kollektiivisen massan piinatakseen seksuaalisia häiritsijöitä.

Tässä kenties vahviten nousee esiin juoruilun vaikea suhde tosiasioihin. Karkeasti sanoen jos jutun kertoja uskoo että juttu on luotettava, tosi ja mehukas, hän ajattelee että se on journalistiikkaa. Jos joku ei pidä juttua totena hän näkee sen valehteluna. Ja suhtautuminen muuttuu tämän mukana. Juorut ovatkin äärimmäisen hankalia juuri siksi että se on sananvapauden ja tiedottamisen tai tiedottamisksi väittämisen aktio. Juoru ei koskaan tunnusta olevansa valehtelua. Mikä tekee siitä tavallaan aika tavallista todenpuhumista että valehtelua. Konteksti ja sosiaalinen interaktio ja intentiot ovat tärkeitä. Samoin kuin lausumien totuudellisuus.

Miksi juoruilua sitten pidetään pahana? Itsekin olen pyrkinyt siihen että juoruamisen sijaan haukun. Eli puhun ihmisistä avoimesti pahaa sellaisella tavalla, että he itse ovat paikalla tai voivat tietää siitä. Tämä on mukana siinäkin, että en yleesä poista tuotoksiani muuta kuin julkaisutahojen suosittelujen jälkeen. Syynä on se, että ajatus itseen kohdistuvasta paskamyrskystä hillitsee muuten hillitöntä mieltäni ja moraalisia närkästymisiäni. Sillä pidän moraalisessa närkästyksessä tehtyjä pikatuomioita ongelmallisena. Eli pidän juoruamista ongelmallisena.

Juoruilun ongelma on tavallaan se, että siinä on epäsymmetristä informaationkäsittelyä. Kertoja konstruoi tapahtumaa aika yksinvaltaisesti ja moraalinen kontekstikin konstruoidaan kertojan ja kuulijan välillä. Subjekti taas ei saa esitettyä omaa kantaansa asiaan tai välttämättä edes tiedä että jotain pahaa puhutaan. Tämä johtaa episteemisiin ongelmiin joissa kertojan intentiot ja arviot vaikuttavat tilannekuvaukseen liiaksi. Kuulijan moraalinen närkästyskin saattaa värittää tulkintaa jälkikäteen.

Filosofi voisi nähdä tässä mielenkiintoisen tilanteen. Kun joku puhuja kertoo juorun jostakusta, hän asettaa toisen moraalisen hahmon tulilijjalle. Ja kun katsotaan juoruilua käytännössä, niin hyvin usein se ei jää tilannekuvaukseksi. Esimerkiksi jos joku kertoo juorun siitä, että joku valehtelee, tästä luodaan hyvin helposti yleiskuva jossa valeen kertoja onkin valehtelija. Tässä kohden puhutaan attribuutiovirheestä; Tässä moraalisesti kyseenalaisissa tilanteissa toisten ihmisten tekemiset nähdään liiaksi sisäisistä syistä johtuviksi ja omaa käyttäytymistä selitetään liikaa tilanteesta johtuvaksi. Me teemme väärin olosuhteiden pakosta mutta muut ovat pahoja. Siksi minäkin vaan teen mokia ja asiavirheitä ja liian nopeita johtopäätöksiä mutta Torppa on idiootti. Toki tässä tulkinnassa on huomioitava myös sellaisia asioita kuin erehtymisen frekvenssi. Mutta se ei ole tämän vlogauksen aihe. Paitsi jos oikeasti tämä frekvenssi on puhtaasti vain minun kokemani tulkinta tilanteesta. Joka sitten johtuisi nimenomaan attribuutiovirheestä. Kiehtovaa onkin että attribuutiovirhe voi tapahtua vaikka juoru on totuudenmukainen. Jos joku on valehdellut ja tästä kertotaan tosi juttu saattaa lopputulos olla tosi valheita kun tyyppi leimataan valehtelijaksi vain siksi että hän on joskus jossain tilanteessa valehdellut.

Myös aiemmin mainitsemani seikat vaikuttavat. Erityisesti jos ollaan moralisteja kristilliseen tyyliin, on usein niin että henkilöä ei tuomita hänen omien arvojensa ja niiden mukaan seisomisen mukaan vaan viitekehys on se, että koska kristinusko pitää sitä syntinä on se syy tuomita nämä synnintekijät. Tämänlaiset tuomitsemiset on hyvin helppoa nähdä muissa kulttuureissa ja hyvin vaikea nähdä omissaan. Ja siksi on helppoa nähdä että islamilainen kunniakulttuuri vakavine seuraamuksineen on huolestuttavaa kun siellä juoruttu avioliiton ulkopuolinen suhde voi johtaa juorun kohteena olevan naisen sortoon. Mutta vaikeaa nähdä sitä siinä kun maallinen kaveri naureskelee miten joku näkee huntumuslimeja joka paikassa ja miten tämä on vain sitä mitä Torpalta nyt voi odottaakin.

Kulttuuri sävyttää ja sen kanssa – ja ilmankin – ihmiset helposti korruptoivat nimenomaan sen mitä fakta tarkoittaa. Aivan kuten fakta on että veteraaniliiton logo näyttää tietyltä voidaan tulkita huntumuslimiksi tavallaan ymmärrettävällä tavalla, moni antaa juorulle mielipiteidensä kautta tuomioarvoa jossa totuus mutiloituu tai muuttuu faktankertomisen sijaan vaikka kansankiihotukseksi.

Tässä yhteydessä kertojan asenteet ja maailmankuva vaikuttavat. Ja sen lisäksi karisma. Kun joku kertoo juorun hän tavallaan asettaa sosiaalisessa kontekstissa oman arvovaltansa panokseksi kun hän kuvaa mitä subjekti on tehnyt - tai attribuutiovirheen läsnäollessa mukamas on. Tässä kuulijan on hyvin helppoa tehdä arvioi ei-episteemisin, ei tiedollisin, syin. Juoruajaan uskotaan vaikka siksi että kertoja on kaveri eikä ole hyvä epäillä omaa aatetoveria tai mitä tahansa.

Toki juorun sisältämä tieto on muutenkin hankalaa. Kun joku juoruaa hän usein jatkokertoo tarinaa. Ei tarvinne kertoa rikkinäisestä puhelimesta jotta tajuaa miten tämä vaikuttaa iteratiivisena osana prosessia. Pienetkin virheet kertautuvat ja kasautuvat, etenkin jos ne tekevät juorusta mehukkaamman. Flirttailu firman juhlissa saattaa helpostikin paisua kännipanoksi nopeammin kuin erektioni, ja leviää nopeammin kin erektioni alkaminen johtaa ejakulaatioon. ; Juoruissa ongelmana on se, että väärin saatu tai huono tieto leviää luottamuksen ja sosiaalisuuden kautta. Totuus on tavallaan irrelevanttia juuri sen vuoksi että totuus on vain sivutuote, juoruhan ei määritelmällisesti ole tosi ja hyvin perusteltu uskomus. Perusteet on usein sitä että se tyyppi sen kertoi ja totuus on se mitä tarinassa kulloinkin eteenpäin jaetaan.

Rikkinäinen puhelin ei vaadi edes pahoja intentioita. Jopa väärin kuultu sana voi muuttaa merkitystä oleellisesti. Jos joku kertoo bileissä haluavansa liksaa saattaa joku kuulla hänen haluavan liisaa. Ja viimeistään seuraava kertoja tajuaa että haluaminen on seksuaalista.

Eli toisin sanoen juoruilu on hyvin usein motivoitunut joko ilkeämielisellä halulla vahingoittaa jotakuta tai sitten se on altruistista ja tavoitteena on auttaa muita, esimerkiksi varoittaa vaarallisesta roolipelaaja-saatananpalvojasta joka pian turmelee nuorenne piikittämään kannabista.  Ja usein näiden kuuleminen voi synnyttää moraalisen närkästyksen kautta ilkeämielistä halua vahingoittaa jotakuta. Ilkeys ja altruismi eivät näissä asioissa ole toisiaan poissulkevia. Niillä on kuitenkin sekä arvoja ja arvomaailmaa viestivä puoli joka voi yhdistyä siihen että ihmisistä paljastetaan tietoja. Journalismi on tavallaan juoruilua joka on tehty oikein, eli on tarkistettu että subjektia koskevat väitteet ovat tosia ja vältetään kieltä ja lausuntoja joissa on tai jotka lietsovat attribuutiovirheitä.

Tässä mielessä on tavallaan helppoa ymmärtää vaihtoehtojournalismin suurin ongelma. Se on astenteellista ja kertojilla on juoruilijoiden motivaatio. 

Esimerkiksi MV:ssä ja Finleaksissa satunnainen henkilö voi kirjoittaa sivustolle keksimänsä jutun, jos ylläpito sen hyväksyy. Käytännössä kenen tahansa sepittämä teksti kelpaa, kunhan se noudattaa julkaisun linjaa. Asiaa pidetään uskottavana koska kukaan ei ole todistanut sitä vääräksi ja uskottava koska pahan puhuminen tietysti vihatusta ihmisryhmästä on uskottavaa ja sitä mitä odottaakin. Moni ihmetteleekin miten se voi olla valemedia jos se kertoo juuri niitä asioita joita tyyppi pitää uskottavana ja mitä hän haluaakin kuulla. Juorun filosofia auttaa ymmärtämään miksi asia on tismalleen näin. Juorujen ongelmapiirre auttaa ymmärtämään sitäkin miksi juorun kohde on usein hankalassa tilanteessa jos hän joutuu osoittamaan syyttömyytensä ennen kuin juoruilu lopetetaan. Oikeusvaltion johtava rikosoikeudellinen periaate on syyttömyysolettama. Se tarkoittaa sitä, että jokaista pidetään syyttömänä siihen asti, kunnes hänet oikeudessa todetaan syylliseksi.

Oikein tekeminen on kuitenkin vaikeaa ja usein juoruilua tehdään vailla evidenssiä suullisesti ja privaatisti niin että subjekti ei voi puolustaa itseään edes silloin kun faktat olisivat subjektin puolella. Tämä yhden osapuolen ignoranssi tilanteesta johtaa hämäriin mainekatoihin. Ja lisäongelma tässä on siinäkin että jos moraalikato on todellinen, on juoruilussa sellainenkin huono piirre että jos subjekti ei kuule siitä niin hän ei välttämättä tiedä että hänen tulisi korjata jotain. Ja toisaalta vaikka moraalikato ei olisi vilpitöntä – kuten se joskus on vilpitöntä ja vahingossa tehtyä tilannesokeutta tai vastaavaa – niin niin kauan kuin subjekti ei tiedä juoruilusta hänellä ei ole sosiaalilsen paineen tuomaa intoa tehdä muutoksia. Metoo ja maalitus onkin tavallaan juoruilua joka tehdään siten  että tehdään tiedotetuksi juoruilusta myös subjektille. Jolloin se tietenkin määritelmällisesti lakkaa olemasta juoruilua. Mutta on sille äärimmäisen lähisukuista kuitenkin.