torstai 1. kesäkuuta 2017

Mitä mieltä sää on?

Minulle sanottiin että Suomen pitäisi olla opportunistinen ja tukea ilmastonmuutosta. Että globaalia uhrautuvaisuutta emme tarvitse. Että ajetaan vaan tänne Suomeen lämpimät ja kauniit kelit.

Ei ottanut huomioon, että Suomalainen kulttuuri on sitä että emme pidä ihmisistä ja tykkäämme valittaa. Jos Suomeen tulee lämmintä, kaikki haluavat tulla tänne ja se olisi kauheaa.

Ja toisaalta kauniissa kelissä ei voi valittaa. Suomalainen olemisen asenne vaatii taustalleen Suomalaisen ilmaston. Ja ennen kaikkea sään, joka saa sinut.

Ilmastonmuutoksen tukeminen onkin Suomen kulttuurille pahin yksittäinen kriisimme ikinä. Pahempi kuin uhista muuten suurimmat - eli suvivirsikohu ja islamisaatio - yhdessä.

1 kommentti:

Tom Kärnä kirjoitti...

Kyllähän suomalaiset tykkäävät ihmisistä, mutta yleensä eivät ylisosiaalisuudesta. Ja mitä tulee valittamiseen, niin suomalaiset ovat maailmanmitassa suhteellisen onnellista väkeä.

Kiinalaiset ovat alkaneet ruveta olemaan onnellisessa asemassa myös, koska heikäläisistä yhä useammalla alkaa olla omistuksessaan älymobiililaite. Sellaisen kanssa näpräämällä voi kätevästi vältellä osaltaan tilanahtaudesta johtuvaa ylisosiaalisuuden pakkoa.

PS Itse olen onnellinen vain silloin kun sataa.