Minä, vaeltajapastori.

Tänään minulle tarjoutui varsin ainutlaatuinen tilaisuus. Tapasin erään entisen työkaverini. Paljastui että hän on muun muassa yrittämässä kristillisdemokraatteihin ammattipoliitikoksi. Lisäksi hän oli liittynyt herännäissävyiseen uskonnolliseen järjestöön ja oli kuluttamassa aikaa käännyttäjänä.

Siispä päädyin viettämään aikaa seurassa, ikään kuin hangaround -julistajana. Oli aivan selvää että ulkopuolisetkin kokivat minun olevan sellainen. Tämä tarjosi erikoisen tilaisuuden kurkistaa maailmaan sellaiselta kantilta johon ei muutoin törmää. Koska olen minä, en erottautunut ryhmästä. Mutta joka ikinen debattiin pyrkivä ihminen joutuu hämmennetyksi, edustipa sitten mitä tahansa ideologiaa, sukupuolta tai seksuaalista suuntautumista tahansa. Sillä julistamistilanteessa olemisen seuraaminen ei ollut se "main point", jonka vuoksi viivyttelin tilanteessa. Se oli vain mielenkiintoinen lisä, joka lisäsi tilanteen hauskuutta.
1: Koska olin liikkeellä työkaverin kanssa, en joutunut itse kristillisen julistuksen kohteeksi. (Jos haluatte välttää käännytetyksi joutumisen, tähän on siis olemassa konsti!) Ainakaan sen jälkeen, kun käännytyspuhe siirtyi siihen, miten iloisen pirtsakasti selitin heille miten olen ylpeä generational satanist ja illuminatin jäsen, joka uhraa lapsia persoonalliselle pahalle ja itkee iltaisin onnetonta elämäänsä ennen nukkumaanmenoa. Tai itkisi, jollei arvotyhjiö olisi tehnyt minusta tunteetonta robottia. Ex työkaverin mukaan olen niin outo että hän ei edes yritä käännyttää.

Yleisesti ottaen opin ainakin sen, että käytännön julistamisessakin on erilaisia näkökulmia, tapoja joista eri tyypit pitävät ja toiset eivät. Osa käyttää hienovaraista ja leppoisaa lähestymistapaa. (Sitä, joka tuntuu minusta matelevalta, salavihkaiselta ja kierolta. Siltä, joka on aitoa manipulointia.) Osa ottaa mukaan karismaa ja toimii ikään kuin auktoriteettina. (Sitä, joka minusta näyttää avoimelta kusipäisyydeltä ja pikkusieluisuudelta. Ja jonka moni liittää manipulointiin vaikka se ei sellaista olekaan.) Kolmas käyttää tunteita. (Se näyttää minun silmiin melodramaattiselta riehkaamiselta jossa ei ole järjen häivääkään.)

Huomasin varsin nopeasti, että islamilaiset ovat fundamentalistijulistajille yllättävänkin kovaäänisiä ja aggressiivisia. Tätä kautta ei ole itse asiassa ihmeellistä, jos islaminusko vaikuttaa fundamentalisteilta ahdistavalta. Normaalistihan islamilaisuudesta ei kuule. Eikä se näytä vaikuttavan katukuvassa mitenkään. Kuitenkin kristillinen katujulistus näyttää vaikuttavan heidän tunteisiinsa.
1: Tässä keskustelussa esille on tietysti nostettava se, miten esimerkiksi israelissa on uskonasioiden vuoksi taisteltu aiheesta "suunnilleen aina". Ehdotin että sitä voitaisiin järjestää etanakisat, jossa toinen etana nimetään Jeesukseksi ja toinen Allahiksi. Ja sitten katsotaan kumpi etanoista kulkee viinivanaa pitkin nopeammin maaliin. Ja voittaja saisi Jerusalemin. Kun tätä pidettiin naurettavana ja outona, ei auttanut kuin ihmetellä sitä, miten rationaalista, järkevää ja eettistä on ratkaista asiaa sillä, että ammutaan toisia kohdi lingoilla tai raketinheittimillä tai mitä tappoaseita teknologia sitten onkin suonut. Ja varmistaa että hävinnyt päätyy hakemaan revanssia jolloin väliaikainenkaan voittaja ei pääse voitostaan iloitsemaan.
2: Islamin ja kristinuskon paremmuuskin voitaisiin selvittää kivasti. Jumala on selvästi kulinaristi, kun katsoo mitä makuihmeitä maailmassa on. Siksipä uskontojen paremmuus voitaisiin katsoa siten että valittaisiin ikään kuin esitaistelijat, jotka kokkaisivat aterian Jumalansa kunniaksi. Ja se, joka tekee maukkainta pekonia voittaa.

Myös ateistit olivat jonkin verran aktiivisia, yrittivät jopa minulle. (My cover vas success?) Uskonnonlevittäjän ylenkatse toistui sanoissa. Toki minä muistutin heitä siitä, miten minä olen tyytyväinen ja saan pätemisen, ylemmyyden ja paremmuuden tunnetta ylenkatseesta. Kerroin että kaikki sen suuntainenkin. Tekee iloiseksi ja että suosittelen. Sitä kannattaa kokeilla.

Moniarvoisesta yhteiskunnasta selviämiseksi ehdotin idols -tyyppistä kisaa Jumalille. Jokainen universumin Luojaksi pyrkivä ilmoittautuisi, ja ensin käytäisiin jonkinlainen esikarsinta. Ja tämän jälkeen joka viikko äänestettäisiin yksi Jumalaehdokas pois kisasta ja tämän pettymyksen kyyneliä kuvattaisiin. Uskoin, että hanuman voisi pärjätä kisoissa aika korkealle, koska se on hieman humoristinen, hauska jumala. Joka peräti sopii hyvin yhteen evoluutioteorian kanssa. Myös Thorin uskoin pärjäävän pitkälle, koska tätä koristavat monenlaiset erikoistehosteet: Salamat tuovat siistejä efektejä ja Thor taipuisi coolisti myös showpainiin, toisin kuin Jeesus. Tosin Jeesuksen monitaitoisuus olisi hyvä valtti. Yhdellä viikolla tehdään temppu jossa vesi muutetaan viiniksi (jonka toki osaan itsekin) ja toisella kävellään vetten päällä. Kolmannella sitten kai kahlataan viinissä.
1: Ilmoitin että hakisin kisaan itsekin. Päätyisin siihen ensimmäisen jakson kevennysosioon. Mutta saisin sen varttini kuuluisuudessa. Eli pääasia olisi että nimi olisi oikein.

Opin lähinnä sen, että julistajilla on itse asiassa melkoisen tylsää. Kun antaa lapun, se laitetaan yleensä roskiin kulman takana. Ja kaikki tietävät tämän.