En ole aikoihin kirjoittanut urbaanista luontosuhteesta. Kuitenkin juuri tämänlainen kuva on valtaosassa ekologisuuskeskustelua ; Asiat, jotka nähdään vihreinä ovat usein teknologisia, kuten vaikkapa energiansäästölamppujen käyttö, biodiesel tai hybridiautot. Ratkaisevaa tässä suhteessa ei ole edes se, ovatko ratkaisut aidosti luontoystävällisiä vai eivät. Ratkaisevaa on mielikuva ja imago ja siihen liittyvät asenteet, jotka voivat olla paikoin tosia ja toisaalla epätosia.Tämä urbaani luontoihminen ei välttämättä edes haikaile kivikautiseen luonnolliseen elämään. Tässä näkemyksessä esimerkiksi turkikset ovat kammottava asia, ja luonnollisuuteen palaaminen on huono vaihtoehto juuri sen vuoksi että sitten ihmiset joutuisivat taas tappamaan eläimiä ja nylkemään niitä pakosta. Teknologia antaa siihen vaihtoehdon. ; Onkin hyvä miettiä, että sodassa ennen panssarivaunuja käytettiin sotahevosia ja sotanorsuja. Tässä mielessä teknologia on ollut mutkan kautta hyväksi eläinten oikeuksille.
Urbaani luontokuva onkin jotain joka eroaa perinteisestä luonnonystävän roolista ; Askeesin ja nostalgisen menneiden aikojen tavoittelun sijasta ollaan enemmänkin hedonistisia kuluttajia, jotka tekevät eettisiä ratkaisuja. Tämä on toki riittävää, jos kahdesta pahasta pienemmän valitseminen riittää ; On kuitenkin selvää että vaikka energiansäästölamppu olisi sähköäsäästävä, se ei kuitenkaan ole energiantuotantolamppu. Ja silloin kun pelkkä imago vaikuttaa, niin jos oma hyvä mieli riittää. No, ainakin minulle tulee hyvä mieli jo siitä kun voin mällätä eikä minun tarvitse luopua mistään. Mutta minä kutsun tätä epäekologisuudeksi, röyhkeydeksi ja muuksi hauskaksi ja mukavaksi, josta arvotyjiön sumentamassa elämässäni nautin.
Kuva ei ole yhdistelmäkuva, vaan yksi valokuva. Sen otossa on kuitenkin tehty ovela temppu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!