Joululahjatoivelistat ovat lapsille tärkeä asia. Lelukatalogeja ja mainoksia läpikäydään. Ja vastaava on aikuisillakin - lahjat vain ovat usein vielä kalliimpia kuin lapsilla. Tavallisesti minulla on ollut paljonkin erilaisia toiveita. Halusin jo lapsena kaikenlaista. Itse asiassa yleensä ottaen varttuneempanakin toiveita on ollut sen verran paljon että olen jopa pitänyt itseäni ahneena. Että kylläpä sitä paljon ollaan vaatimassa ja odottamassa ja haluamassa.Kuitenkin tänä vuonna minulla on ollut hirvittäviä vaikeuksia keksiä yhtäkään. Syynä on luultavasti se, että tulotasoni on melko nopeasti kohentunut moninkertaiseksi. Olen voinut hankkia kaiken haluamani - tai ainakin nyt kun vaateeni ovat loppujen lopuksi varsin pieniä verrattuna siihen kaikkeen mihin voisi teoriassa törsätä. Tulotasoni eivät ole "hyvätuloisen" mutta nousua on tullut niin paljon verrattuna vanhaan että kohtuuhintainenkin on minulle luksusta. Tyhjä lahjatoivelista on tietysti aikaansaanut hieman stressiä.
Huvittavinta on, että puolisoani vaivaa sama. Hänellä oli jossain vaiheessa jotain toiveita, mutta joululahjalista oli tyhjentynyt jo ennen joulua - esimerkiksi kun uunituore "Playstation 3" ilmestyi talouteemme. Minäkin voisin toki toivoa uutta miekkaa, mutta en koe tarvetta edes tähän koska minulla on kuitenkin uudenkiiltävä ja ihanasti metelöivä Pavel Mocin miekka.
Tätä stressiä kuvaamaan sopii hauskasti "Kaikki rakastavat Raymondia" -televisiosarjan jakso "Six feet under". Se keskittää huomionsa keski-iän kriisiin ja tähän liittyvään vanhenemiseen, kuolemaan ja unelmiin.
Raymondia vaivaa hänen lyhenemisensä. Tämä muistuttaa häntä kuolevaisuudesta. Hänen ystävänsä kehottavat häntä miettimään asioita joita hän haluaa tehdä. Näin elämässä on tavoitteita eikä tavallaan ole aikaa ja tarvetta miettiä kuolevaisuutta. Raymondin toivelista koostuu kuitenkin lähinnä ruoista joita hän ei ole vielä ehtinyt syödä. Eikä ravintolan annoslista tunnu sopivalta unelmalta.
Hänen veljellään sen sijaan on unelmana esimerkiksi maratonin juokseminen. Raymond on kateellinen, koska veljellä on unelma ja hänellä ei mitään. Veli taas huomauttaa että Raymond on itse asiassa saanut kaiken sen mitä hän itse haluaisi. Vaimo, lapset, talo ovat hänelle vain unelmia ja juuri tämä synnyttää sen kateuden joka Robertia kuvaa koko sarjan ajan. Myös Debra on samaa mieltä veljen kanssa. Hänestä unelmattomuus tarkoittaa sitä että ehkä Ray, jollain omituisella "Ray -tavallaan" on niitä harvoja ihmisiä jotka ovat aidosti onnellisia ja elävät unelmaansa.
Rayn mieli ei kuitenkaan vihjaa tähän - "Tässäkö on kaikki". Hän on siis selvästi pettynyt asiantilaan eikä hyväksy sitä onnellisuudeksi.
Tämänlainen unelmattomuus on tuttua, jotain jota kutsun "Keravakyynistymiseksi". Se näyttää vaivaavan ihmisiä jotka ovat saaneet kaiken liian nuorena ja jotka sitten elävät tässä Ray -ahdistuksessa. "Tässäkö on kaikki". Kenties onnistumisen ja saavuttamisen ja ponnistelun puutteessa onnellisuuden sijasta saavutetaankin unelmattomuus ja kyynistyminen. Kenties onnellisuus on kulttuurisessa puheessa rajoittunut ja määritelty keinotekoisesti - eli muuttunut "ostoslistaksi" ja tätä kautta tunkkaistunut. Eli sen kanssa olisi käynyt hieman samoin kuin perussuomalaisten isänmaallisuudelle tai kristittyjen perhearvoille liberaalien silmiin.
Schopenhauerilaisittan Ray elää täydellistä elämää, tyydyttää yksinkertaiset halunsa, tyytyy mihin saa eikä ponnistele ja riskeeraa turhaan eteenpäinpyrkimisellä. Nietzschen mukaan tälläinen passiivinen unelmattomuus on alhaisista alhaisinta, ja että todellinen onnellisuus vaatisi aktiivisuutta.
Minun lahjalistattomuus viittaa kuitenkin siihen että asiani ovat melko hyvin. Ponnistelen eimateriaalisilla alueilla. Niitä taas ei voi paketoida.
Valokuva on 1980 -luvun alkupuolelta. Esittelen sanoja jotka eivät liene, huolimatta etusormesta, ole "Ja sitten se Aristoteles".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!