Moni ihminen haikailee hukattua nuoruutta. Sitä olisi pitänyt vaikkapa opiskella ja saada ammatti. Hikipinko -oppilaat voivat hyvässä uraputkessaan kirota sitä, että koko elämä eläkeikään asti menee kiirehtimisessä kieli vyön alla - siis mikäli töiltään kerkeävät miettimään näin pitkälle. On siis tavallaan kahdenlaisia ihmisiä. Niitä jotka katuvat sitä mitä eivät ole tehneet. Ja niitä jotka katuvat sitä mitä eivät ole tehneet.
Tekno Kekon mielekäs maailmanhistoria ei kirjoitti tähän liittyen hukatusta neroudesta ; Siinä ladatut odotukset, niissä epäonnistumisen tuoma pettymys, yhteiskunnan odotusten täyttymättömyys ja niihin liittyvä luuserileima yhdistyvät siihen että ihminen kuitenkin onnistuu hyvässä elämässä. Ja onnistuu tekemään jotain järkevääkin. Jutun loppukaneetti on varsin tehokas. "Kelvottominkin psykologi osaa ladella ulkomuistista, mikä on elämän tosiasiallinen tavoite, Maslow’n tarvehierarkian pyramiidin ylin huippu: itsensä toteuttaminen. Mutta Luoja auttakoon sitä, joka todella tulee ja tekee niin. Vaikkapa työskentelemällä sekatavarakaupan apulaisena ja teeskentelemällä, että on samanlainen kuin kaikki muutkin."
On tosiaankin helppoa mitata elämän antoisuutta ulkopuolisin keinotekoisin mittarein, vaikkapa katsomalla akateemista menestystä. Sen sijaan sama henkilö voi vaikuttaa onnistujalta, jos katsotaan erilaisilla mittareilla, vaikkapa niillä joita ihminen itselleen asettaa.
Tosiasiassa myös moitittuna ja epäonnistuneena pseudotieteilijänä toimiminen voisi olla varsin vapauttavaa ja onnellista. Useinhan niissä on mukana luovaa elementtiä. Toki esimerkiksi Wakefieldin voidaan nähdä olevan epäeettisillä linjoilla tavoitellessaan omaa onnellisuuttaan olemalla luova todistusaineiston käsittelyssä. Mutta sekin muistuttaa, miten hänkin on monin tavoin kuitenkin onnistunut onnellisessa ja hyvässä elämässä. Hän on kuuluisa. Hänellä on rahaa. Ja tiettyjen teknologiakammoisten vaihtoehtohoitajien kunnioitus ja rakkaus.
Jokainen voi olla kateellinen. Jos vain määrittää häviämisen riittävän joustavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!