1: On hyvä huomata, että tämä "Kontrollissa olevat psykopaatit keskuudessamme" -argumentti ei ole itse asiassa minkäänlainen Jumalatodistus, vaikka sitä uskonnon puolesta taistelun argumenttina käytetäänkin. Kyseessä on uskomiseen uskomis -argumentti, eli argumentti jossa uskontoa pidetään hyvänä asiana vaikka se olisi epätottakin. Itselläni näistä argumenteista syntyy mielikuva epätoivoisuudesta, koska tämänlaisia tarvitaan vasta kun ne Jumalatodistusargumentit ovat niin heikkoja että puolustelussa täytyy siirtyä tosiasiapuolesta ulos, keskustelemaan henkilöistä, uskovaisista ihmisistä ja heidän eettisyydestään ja onnellisuudestaan.
Ateistisesta näkemyksestä sen sijaan voidaan ottaa Sartre. Hänenkin havahtumisen hetki on teemallisesti mukana - ja itse asiassa hyvin Räsäsen lausuntoa seuraava. Sartren mukaan ateisti on totaaliseen riippumattomuuteen ja vapauteen heitetty. Tämän tajuamisen hetki on hänen mukaansa kova. Hän korostaa pistämällä asian tajuavan hahmonsa oksentamaan oivaltaessaan tyhtyyteen heitetyn olotilan. On hyvä huomata, että Sartrella vapauteen liittyy sama kuin vastuu. Eli vasta irrottautunut valitsija on vapaa. Tätä kautta esimerkiksi kristillinen on itse asiassa totaalisessa vastuuttomuuden tilassa. Tässä korostetaan sitä että moraali ei synny orjuudessa ja palkkio-rangaistusprosessissa. Voidaan jopa sanoa että kun raju tajuamisen hetki koittaa, siinä on se kammottava vastuu, joka oksettaa. Vapaus on ihana asia, mutta vastuu on inhottava.
Tässä kohden erimielisyyden ytimessä on vastuun suhde. Osa näkee vastuun sitä kautta, että pahat teot kostetaan jotenkin. Tällä logiikalla lukot ovat sitä varten että rehelliset ihmiset pidetään rehellisinä. Ja poliisilaitos siksi että paha ei jäisi kostamatta. Vastuuta olisi vain holhoamisen alla. Tämän jälkeen on selvää että tarvitaan hallitsija ja auktoriteetti jotta voidaan olla vastuullinen.
1: Pahan ongelma ainakin saa mielenkiintoisia sivujuonteita, kun selviääkin että maailmassa on kärsimyksiä koska Jumala ei ole vastuussa kenellekään ylemmälle ... Mistä voidaan vetää valta-oikeutus vs. seuratut moraalilait -kummallisuuksia.
Sartren mukaan holhottu-valvottu-rangaistu -teema ei tuota oikeaa vapautta, eikä siksi kunnollista vastuutakaan. Onkin eräällä tavalla selvää, että vasta mahdollisuus rikokseen josta tietää että ei voi jäädä kiinni ja saada rangaistusta on se, joka punnitsee kunnolla moraalin. Pelko rajoittaa toimintaa ja mielihalujen tekoa. Mutta ei missään tapauksessa sellaisilla tavoilla, jota voisi kutsua vapauden (eli Sartrelaisittan vastuun) käsitteiden kautta.
1: Tuntuisikin kummalliselta väittää että maksimaalinen yksilönvastuu (=Sartrelainen yksilönvapaus) olisi totalitaristisessa "Big Brother" -yhteiskunnassa, jossa kaikki teot valvotaan ja rekisteröidään ja jossa on kovat rankaisujoukot. Yksikään taskuvaras ei jäisi pamputtamatta, mutta tästä seuraava rikollisuuden väheneminen ei johtuisi yksilöiden vastuunkannosta, vaan pikemminkin siitä että vastuu delegoituu yhteiskunnalle.
Sartrekin kuitenkin antaa tilaa myös "vapaalle uskovaisuudelle". Kyseessä on se, toteuttaako kristitty itseään uskonnossaan. Vai onko uskonto identiteetinmuokaamista varten, jokin jossa omasta persoonasta luovutaan ja vaihdetaan se ulkoa annettuun rooliin.
1: Tämä on kuitenkin hyvin vaikeaa, ja itse uskaltaisin jopa sanoa että on mahdollista että on ollut vain yksi Vapaa Kristitty. Hän kuoli ristillä. Muut ovat olleet kalpeita matkija-imitaattoreita. Ainakin täällä kotosuomesssa kristillisyyden traditio tekee "tapaluterilaisia" ja identiteetinvaihto itsestä tiettyyn kuvaa "hihhuleita". Ensimmäiseen ei liity itsenäistymistä vaan passiivista mukanaoloa ja jälkimmäisessä uudelleensyntymä, persoonan luovutus ja uhraaminen, tekevät uskovasta epäautenttisen, joka joutuu kilvoittelemaan ensi sijassa sisäistä itseään vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!