Sinä, vastuuton.

Vastuuttomuus on sana, joka uskontokeskustelussa liitetään mielellään vastapuoleen. Uskovaiset ovat usein liittämässä vastuuttomuutta ja moraalittomuutta. Lievimmästä päästä tätä suhtautumistapaa löytyy Päivi Räsäsen -aikanaan meteliäkin herättänyt- suhtautuminen kouluammuntaan liittyy olennaisesti tähän teemaan. ; Räsäsen mukaan kristillisyydestä eriytyminen tarkoittaa kristillisistä arvoista luopumista. Ja tästä seuraa arvotyhjiö. Räsänen korosti sitä että arvotyhjiön voi täyttää ilman uskontoa, mutta se ei ole kaikille mahdollista. Tätä kautta kristillisyydestä luopuminen on vaarallista. Uskovainen on sen sijaan vastuussa teoistaan, koska hänelle seuraa asiasta rangaistus tuonpuoleisessa. Ateisti on vastuuton, koska hän voi joskus tehdä väärin ja livahtaa rangaistuksetta.
1: On hyvä huomata, että tämä "Kontrollissa olevat psykopaatit keskuudessamme" -argumentti ei ole itse asiassa minkäänlainen Jumalatodistus, vaikka sitä uskonnon puolesta taistelun argumenttina käytetäänkin. Kyseessä on uskomiseen uskomis -argumentti, eli argumentti jossa uskontoa pidetään hyvänä asiana vaikka se olisi epätottakin. Itselläni näistä argumenteista syntyy mielikuva epätoivoisuudesta, koska tämänlaisia tarvitaan vasta kun ne Jumalatodistusargumentit ovat niin heikkoja että puolustelussa täytyy siirtyä tosiasiapuolesta ulos, keskustelemaan henkilöistä, uskovaisista ihmisistä ja heidän eettisyydestään ja onnellisuudestaan.

Ateistisesta näkemyksestä sen sijaan voidaan ottaa Sartre. Hänenkin havahtumisen hetki on teemallisesti mukana - ja itse asiassa hyvin Räsäsen lausuntoa seuraava. Sartren mukaan ateisti on totaaliseen riippumattomuuteen ja vapauteen heitetty. Tämän tajuamisen hetki on hänen mukaansa kova. Hän korostaa pistämällä asian tajuavan hahmonsa oksentamaan oivaltaessaan tyhtyyteen heitetyn olotilan. On hyvä huomata, että Sartrella vapauteen liittyy sama kuin vastuu. Eli vasta irrottautunut valitsija on vapaa. Tätä kautta esimerkiksi kristillinen on itse asiassa totaalisessa vastuuttomuuden tilassa. Tässä korostetaan sitä että moraali ei synny orjuudessa ja palkkio-rangaistusprosessissa. Voidaan jopa sanoa että kun raju tajuamisen hetki koittaa, siinä on se kammottava vastuu, joka oksettaa. Vapaus on ihana asia, mutta vastuu on inhottava.

Tässä kohden erimielisyyden ytimessä on vastuun suhde. Osa näkee vastuun sitä kautta, että pahat teot kostetaan jotenkin. Tällä logiikalla lukot ovat sitä varten että rehelliset ihmiset pidetään rehellisinä. Ja poliisilaitos siksi että paha ei jäisi kostamatta. Vastuuta olisi vain holhoamisen alla. Tämän jälkeen on selvää että tarvitaan hallitsija ja auktoriteetti jotta voidaan olla vastuullinen.
1: Pahan ongelma ainakin saa mielenkiintoisia sivujuonteita, kun selviääkin että maailmassa on kärsimyksiä koska Jumala ei ole vastuussa kenellekään ylemmälle ... Mistä voidaan vetää valta-oikeutus vs. seuratut moraalilait -kummallisuuksia.

Sartren mukaan holhottu-valvottu-rangaistu -teema ei tuota oikeaa vapautta, eikä siksi kunnollista vastuutakaan. Onkin eräällä tavalla selvää, että vasta mahdollisuus rikokseen josta tietää että ei voi jäädä kiinni ja saada rangaistusta on se, joka punnitsee kunnolla moraalin. Pelko rajoittaa toimintaa ja mielihalujen tekoa. Mutta ei missään tapauksessa sellaisilla tavoilla, jota voisi kutsua vapauden (eli Sartrelaisittan vastuun) käsitteiden kautta.
1: Tuntuisikin kummalliselta väittää että maksimaalinen yksilönvastuu (=Sartrelainen yksilönvapaus) olisi totalitaristisessa "Big Brother" -yhteiskunnassa, jossa kaikki teot valvotaan ja rekisteröidään ja jossa on kovat rankaisujoukot. Yksikään taskuvaras ei jäisi pamputtamatta, mutta tästä seuraava rikollisuuden väheneminen ei johtuisi yksilöiden vastuunkannosta, vaan pikemminkin siitä että vastuu delegoituu yhteiskunnalle.

Sartrekin kuitenkin antaa tilaa myös "vapaalle uskovaisuudelle". Kyseessä on se, toteuttaako kristitty itseään uskonnossaan. Vai onko uskonto identiteetinmuokaamista varten, jokin jossa omasta persoonasta luovutaan ja vaihdetaan se ulkoa annettuun rooliin.
1: Tämä on kuitenkin hyvin vaikeaa, ja itse uskaltaisin jopa sanoa että on mahdollista että on ollut vain yksi Vapaa Kristitty. Hän kuoli ristillä. Muut ovat olleet kalpeita matkija-imitaattoreita. Ainakin täällä kotosuomesssa kristillisyyden traditio tekee "tapaluterilaisia" ja identiteetinvaihto itsestä tiettyyn kuvaa "hihhuleita". Ensimmäiseen ei liity itsenäistymistä vaan passiivista mukanaoloa ja jälkimmäisessä uudelleensyntymä, persoonan luovutus ja uhraaminen, tekevät uskovasta epäautenttisen, joka joutuu kilvoittelemaan ensi sijassa sisäistä itseään vastaan.