maanantai 5. syyskuuta 2016

Voiko filosofian opiskelijoiden diversiteettiongelma avata poliittista keskustelua?

Filosofia on maineeltaan poliittisesti epäkorrektia. Käytännössä se muistuttaa poliittisen epäkorrektiuden nimeen vannovia. Ja tämä johtaa siihen että siinä on kaksinaismoralismia. ; Ensimmäinen asia joka filosofiassa opitaan on että kaikki pitää kyseenalaistaa. Toinen asia on opetella filosofit, perinteet ja heidän lainaamisensa oikeaoppisesti. Filosofia on helposti pänttäyslaji, ulkolukulaji.

Splintered Mind -blogissa kirjoitettiin siitä miten filosofian opiskelijoiden parissa on vahvaa samanmielistymistä. Filosofian oppitunneilla ja väitteyissä ja vastaavissa pärjää enemmän persoonalla. "Philosophy classroom discussion is normally dominated by people with high academic/cultural capital. In the U.S. this means: rich, white, male, non-disabled, self-confident, parents with high educational attainment, fluent in highbrow English speaking styles. These are the students mostly likely to have the boldness to announce, in the second week of class, in front of their peers and professor, confident opinions about why Kant is wrong, or relativism is really the correct meta-ethical theory, or David Lewis's metaphysics is objectively better than Hilary Putnam's." Toisin sanoen jos on rikkaasta perheestä joka puhuu uskottavaa brittiaksenttia, ja on valmiiksi autoritaarinen ja tottunut dominoimaan, siitä on hyötyä. Nämä eivät tietenkään ole klassisia ideaaleissa esitettyjä filosofien hyveitä. Mutta käytännössä noilla pääsee pitkälle. Ehdotettu ratkaisu on pienryhmien korostaminen.

Poliittisesti epäkorrekti henki, mielipiteiden diversiteetti,  kasvaa. Tämä on tietenkin erikoista koska tavallisesti poliittista korrektiutta ajetaan sen vuoksi että ongelmaksi nähdään tapakulttuuri. Että röyhkeämpikin pääsee sanomaan sanottavansa ilman että etikettipoliisi jarruttaa epäkohteliaisuuksista. Mutta mielipidediversiteetistä hyötyvät nimenomaan vaatimattomimmat. Ne jotka eivät ole indiivejä, vahvoja persoonia, autoritaarisia ja huutavia. Isoissa massoissa puhuen syntyy poliittinen korrektius jossa vallassa ovat epäkorrektit tyypit.

Tämä on tavallaan erikoista vaikka sen tiedostamiseen ei "after the fact" ehkä mitään kovin kummoista ajattelijaa tarvita. Tämä on tietenkin jotain jota voidaan hyödyntää vaikkapa poliittisessa keskustelussa. Blogasin juuri "Uuden Suomen" puolelle hieman turhautuneen ja vain osittain perustellun "näkemykseni" siitä miten blogeihin saa reagointeja.

Tarkastellesani omien blogejeni kommentti- ja tykkäyksien määriä huomasin, että (1) Jos kirjoittaa stereotyppisesti liberaalista tai konservatiivisesta kulmasta saa lukijoita, kun taas molempia puolia moittiva tai kehuva saa vähemmän reagointeja ja tykkäyksiä. (2) Argumentaatiota pitää olla mahdollisimman vähän. Kompleksisuus etäännyttää hyvin voimakkaasti. (3) Oma persoona pitää näkyä ja tämän persoonan täytyy olla autoritaarinen ja mulkkumainen.

Kun nykyään puhutaan poliittisesta korrektiudesta, on huomattava että on diversiteettiongelma. Ja se ei todellakaan ole siellä missä sen helposti näkee olevan. Epäkohteliaat idioottimaiset paskapäät menestyvät nykyisessä massaviestinnässä.

Tosin tässä on syytä muistaa että echo chamberit luovat diversiteettiä. Ja massakulttuuri onkin synnyttänyt niitä paljon. Eri facebookin suljetut ryhmät ja mielipiteen normalisoivat ovat ryhmän sisäisesti poliittisesti korrekteja ja torjuvat erimielisyyttä hyvin vahvasti. Mutta tämä toisaalta sirpaloittaa keskustelukenttää ja kokonaisuudesta tulee monipuolisempi.

On tavallaan mietittävä mikä on arvokkaampaa. Tai vähemmän kuraa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.

Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.

Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.

Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.

Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.

En carde ; Sa varaudu!