"Tarkasteltakoon esim. Koraania: Tämä huono kirja on ollut riittävä perustamaan maailmanuskonnon, tyydyttämään jo 1200 vuotta lukemattomien miljoonien ihmisten metafyysillisen tarpeen, muodostamaan pohjan heidän moraalilleen ja melkoiselle kuoleman halveksimiselle sekä myös innostamaan heitä verisiin sotiin ja laajoihin valloituksiin. Siinä tapaamme teismin surullisimmassa ja kurjimmassa hahmossaan. Käännöksissä saattaa mennä paljon hukkaan, mutta en ole voinut löytää siitä ainoatakaan arvokasta ajatusta."
Ylläoleva lause on jotain jonka kaltaisia voi odottaa Sam Harrisin tapaisilta ateisteilta tai Timo Soinin tyylisiltä poleemikoilta. Toki kieliasun vanhahtavuus kertoo että kyse ei ole kovin uudesta ajatuksesta. Lausunto on Arthur Schopenhauerin "Pessimismin elämänviisaudesta". Tein lainauksen juuri sen vuoksi että Schopenhauer on maineeltaan hyvinkin leppoisa. Humaaniusmielikuva on sellainen että se saattaa järkyttää sivistysihanteista kaunosielua.
Toki otin asian esiin siksi että modernina aikana ne jotka olisivat halukkaita lainaamaan Schopenhauerin kannanottoa ovat niitä jotka käyttävät mielellään argumentteja joiden perustaa Schopenhauer tässä hieman kalvaa. Lausunto kun on kohdassa joka koskee ihmisten metafyysistä tarvetta. Homo religiosus -ihmiskuvaa käytetään usein uskonnon oikeutuksena ; Ateistit ovat valehtelijoita jotka ovat oikeasti teistejä. Uskonto on yleisinhimillistä ja siksi uskonnot ovat hyvyyttä, tarpeiden tyydyttämistä kuten ruoka ja vesi.
Schopenhauer kannatti itsekin homo religiosuksen makuista ihmiskuvaa ja hän piti metafyysillistä tarvetta inhimillisenä. Hän kuitenkin huomautti että tarpeen tyydyttyminen jollain ei tarkoita että siitä ei syntyisi tarpeetonta kärsimystä. Tai että tämä tyydyttävä asia olisi arvokas ja tärkeä vain siksi että sen varaan on rakennettu yhteiskuntia ja hirveän moni pitää niistä.
Vituttakoot tämä sitaatti kaikkia. (Paitsi minua.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!