Helsinki on tietyllä tavalla hyvin tyypillinen kaupunki. Siinä on tiettyjä vanhoja kaupunginosia jotka ovat sekä iäkkäämpää rakennuskantaa että hyvin paraatimaisia. Tämänlaisia paikkoja on hyvin useissa paikoissa. Näissä on luonne jota ei välttämättä tiedosta yhtä hyvin kuin joissain toisissa paikoissa.
Suomenlinnan kirkon äärellä on tätä nykyä puustoa ja nurmikkoa. Kyseisellä alueella on kuitenkin alunperin ollut erilaisia hökkelikyliä. Alueella on siis ollut slummeja. Sitten siihen on pykätty kirkkorakennus ja alue on siistitty. Alueella ei sen jälkeen ollut enää löyhkää ja elämää.
Ja näin siitä on tullut kliininen. Monissa kaupungeissa onkin tämänlaisia kliinisiä alueita joita yleisesti ottaen kuvaa myös se, että ihmiset eivät asu niillä. Niissä käydään jonkin verran töissä, yleensä hämmästyttävän vähäisessä määrässä tätäkin. Ja käytännössä kukaan ei oikeasti asu niissä.
Michel de Montaignella olisi tähän paljon sanottavaa. Hänestä ihmiset luovat keinotekoisia siistittyjä kuvia elämästä. Esimerkiksi hän kertoi miten muotokuviin pynttäydytään eikä niissä näytetä elämän raakoja ja rujoja puolia. Hän koki että tämä jätti elämästä paljon syrjään. Ja että oli tärkeää myös kuvitella vaikka historian suurimpia filosofeja piersekelemään.
Jossain määrin rakennuskantakin kertoo että rakennamme usein tiloja jotka ovat kauniita ja siloiteltuja, mutta joissa ei tavallaan enää ole tilaa elämälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!