Jos katsotaan ihmisen mielialaa, voidaan huomata, että siinä on kahdenlaisia pidemmän aikavälin sisältöjä. Ihmisillä on yllättävänkin vakaa temperamentti. Jonathan Haidt korostaa "Onnellisuushypoteesissa" sitä miten tästä aika iso osa on pysyvää ja biologistakin. (Siihen voi tosin vaikuttaa, esimerkiksi toimivilla mielialalääkkeillä.) Niitä voidaan pitää erilaisina strategioina selvitä tilanteista. (Eri tilanteet voivat vaatia eri strategioita. Ja toisaalta joissain peliteoreettisissa ongelmissa on monta Nashin tasapainotilaa, eli samaan ongelmaan voi olla useita eri ratkaisuja. Ja. No. Elämään kuuluu sekin että kaikki eivät onnistu.)
Mutta tämä kirjoitus keskittyy enemmän siihen toiseen. Mielialaan (mood). Mielialan muutos sidotaan usein nimenomaan yllättymiseen. Sitä tutkittaessa on havaittu myös omituinen kasautumiselementti ; Ihmiset päätyvät hyvälle/huonolle tuulelle silloin kun asiat menevät paremmin/huonommin kuin he odottivat. Hyvällä tuulella olo lisää myös riskienottoa ja huonolla tuulella oleminen lisää herkkyyttä kielteiselle informaatiolle. Epäonnistumisiin kiinnitetään huomiota enemmän kuin onnistumiseen. Ja näin onnettomuus kasautuu. Näin ollen jos ensimmäiset asiat aamulla tuppaavat menemään pieleen, niin ihminen kiinnittää epäonnistumisiin enemmän huomiota ja koko päivä tuntuu menevän pieleen.
On mielenkiintoinen kysymys miettiä sitä miksi näin on. Ongelma on tavallaan aika suuri. Sillä jos ajatellaan maailmaa ja siinä olevia yhteensattumia, niin miten se, juna on ollut aamulla myöhässä johtaisi siihen että töissä tulisi vastaan kenkkuja projekteja? Maailma kuitenkin tuntuu menevän näin koska keskitymme eri asioihin. Tilastomatemaattisesti tämä on sama kuin selittäisi että kun edelliset nopat ovat antaneet tietyt tulokset niin se jotenkin vaikuttaisi seuraaviin heittoihin. Matemaattisesti - tai fysikaalisestikaan - siinä ei ole mitään järkeä. (Mutta silti moni peluri uskoo tällaisiin, rehellisesti sanoen taikauskoisiin, yhteyksiin.)
Jos mietitään miksi ihmisillä on tällainen asennoituminen, joudutaan miettimään tällaisen turhakkeen suhdetta evoluutioon. On helppoa ajatella että tämä olisi hyvä esimerkki neutraalista muutoksesta. Sellaisista joita neutraaliteoria olettaa. Olisi vaikeaa nähdä sitä adaptaationa. Tämä mielen luonne voitaisiin siis nähdä ennen kaikkea todisteena siitä että evoluutio on optimointia, jossa ei haeta tai vaadita täydellistä vastausta vaan jossa riittävän hyväkin käy. Evoluutiossa adaptaatioiden antamat hyödyt ovatkin yleensä nimenomaan suhteellisia. Niitä verrataan muihin vastaaviin ominaisuuksiin. Asiat hoituvat paremmin tai huonommin jälkeen mutaation kuin ennen sitä. "Lisääntymisetu kalibroidaan oman lajin populaatioon".
Tosin juuri tälle antamalleni selitykselle on annettu kohtuu vakuuttava adaptiivinen selitys. Tai ainakin relevantti mahdollisuus miksi tämänlainen voisi olla adaptiivinen. Tutkimus "Moods as Representations of Momentum" kertoo että menneisyydessä tilanteet harvoin ovat yhteensattumia. Eli esimerkiksi alueen puut ovat samojen sääolosuhteiden alaisia ja siksi niissä saattaa kaikissa olla paljon hedelmiä. Ja tämä voi vaikuttaa paljon eläimiä alueella on. Ja niin edespäin. Jos siksi hedelmiä keräävä löytää odottamaansa enemmän hedelmiä, hän tulee paremmalle tuulelle ja voi olla motivoidumpi keräämään myös muista puista. Ja on kenties ollut tyytyväisempi lähtemään metsällekin. Tälläisessä kontekstissa mieliala on "laskentaa säästävä heuristiikka", joka on toiminut koska palkkioiden/resurssien saatavuudessa ympäristössämme on usein esiintynyt korrelaatiota. Nykymaailmassa monet asiat ovat toisistaan riippumattomia ja niitä lähestytään tilastollisesti. Näin ollen mieliala voi johtaa eräänlaiseen ekologiseen loukkuun ; Ennen hyödyllinen ominaisuus voi nykyään pilata monta päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!