Tulen hyvin toimeen naapurien koirien kanssa. Osa oikein hämmästelee asiaa, koska heidän koiransa ovat yleensä ottaen ihmiskammoisia. Syy on oikeastaan varsin yksinkertainen. Koirat, toisin kuin ihmiset, ovat helposti luettavissa. Niillä on tiettyjä eleitä ja ilmeitä joiden lukeminen on helppoa. (Ihmiset ovat sen sijaan vaikeita.) Tärkeintä on se, että menen koiran ehdoilla. Jos näen että koira ei halua tupata lähelle, annan sille tilaa. ; Koirat pitävät ja arvostavat sitä että niiden annetaan olla rauhassa. (Tai ainakaan ne eivät pidä uhkaavana ja opi että tämä uhka on sellaista joka tunkee päin. Joka on hyvä ensimmäinen askel.)
Mielestäni tässä on tiettyä analogisuutta myös ihmisten kanssa olemiseen. Ihmisissäkin moni sekoittaa sosiaalisuuden ja puheliaisuuden. ; Itsekin teen tämän tyylisiä virheitä. Jos viihdyn jossain seurassa, puhun paljon ja tästä tulee ahdistava kokemus. Sen sijaan ihmiset jotka eivät kiinnosta minua johtavat siihen että olen kohtelias ja hiljaa. Ja näin ihmiset tuppaavat muuttumaan yllättävän puheliaiksi ja avoimiksi. (Aikanani ihmettelin miksi olen pultsarimagneetti ja miksi tuntemattomat tulevat minulle kertomaan intiimejä tai vaikeita ja raskaita asioita. Sitten luin vakoilumenetelmistä ja tajusin että tapani olla eikiinnostunut ihmisistä on äärimmäisen vahvoja informaationvuodoksia aikaansaavaa.)
Koirien kanssa suurin ongelma monilla onkin se, että he olettavat että he ovat koiraihmisiä ja hyviä eläinten kanssa. Ja he menevät rohkeasti suoraa päätä paijailemaan. (Mikä sopii ystävällisille koirille, mutta nämä ovat helppoja ja kilttejä kaikille. Taito "olla hyvä koirien kanssa" on sitä että kykenee tulemaan toimeen muidenkin kuin tälläisten kanssa.) Minä taas suoraan sanoen oletan että koira on lähtökohtaisesti puremassa ja riski. (Ja samaa oletan ihmistenkin kanssa. Kun eräs kitarankantaja-rokkari tässä päivänä parina heilautti minulle ja pyysi pysähtymään, oletin perustana, että hän haluaa vetää minua turpaan. Hän halusi kehua hattuani.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!