Pahin mahdollinen skenaario

Kuulemani mukaan hengenasiat tarjoavat lohtua kriiseissä. Lääkkeeksi tarjotaan toivoa ja sitä luottamuksentuntua joka syntyy vaikka sairauden kohtaamisessa tai jonkun toisen kuolemassa. Tai tiedossa omasta pikaisesta kuolemasta. Itse asiassa tähän uskotaan niinkin vahvasti, että tietyt hengelliset suuntaukset uskovat että joka ikistä ihmistä kohtaa ns. etsikkoaika, jolloin kriisit ikään kuin ajaisivat kohti elämän tärkeitä kysymyksiä ja niiden tiedostamista. Omassa elämässäni viime viikkoina olisi ollut hyvää tilaa tämänlaiselle etsikkoajalle. Sen sijaan mieleni jauhoi samaa hengetöntä teologiaa mitä aina.

Puolisoni kävi leikkauksessa. Tämänlaisia ylimääräisiä tapahtumia voi käydä näin (kohtuullisen) nuorellakin iällä. (32 vuotta ei ole niin paljon.) Taustoitukseksi voin sanoa sen verran, että hän ei ole meidän perheessämme "se ateistilta vaikuttava". Ja jos minä olen teistä perusasenteeltani negatiivinen, ette tiedosta minkälainen auringonpaiste minä olen. Puolisollani on melko vähän paheita, mutta valittaminen on taatusti yksi näistä. Hän myös ajattelee usein asioita "pahimpien mahdollisten skenaarioiden kautta". Mutta vihjasinkin, että hänellä on taipumusta asioihin jotka ovat minun silmissäni jo "taikauskoisensävytteistä ajattelua".

Ennen leikkausta huomasin, että minä olen se joka ajattelee kaikkia prosentteja. Kun lääkäri konsultoi että "rutiinia" ja "riskit pieniä", huomasin kaikesta huolimatta tiedostavani nuo pienetkin prosentit. Sillä tosiasiassa siinä on kuitenkin kyseessä arvonta ja pelataan ikään kuin yhdellä arpalipulla. Ja minä en pelaa edes lottoa, sillä lotto on tyhmyysverotusta ihmisille jotka ovat huonoja matematiikassa. Ja koska minä kestän suuria määriä paskaa, mutta en kestä kovin hyvin valheellista toivoa.

Puolisoni taas ajatteli että leikkaus oli hänen kannaltaan win-win. Joko leikkaus onnistuu tai hän ei tiedä siitä. Hänen kokemusmaailmansa kannalta nukutus tapahtuu ja kaikki mitä hän voi sen jälkeen kokea on onnistumista. Pahin mahdollinen skenaario ei oikeastaan ole paha, joten miten tilannekaan olisi.

Nykymaailma tuntuu olevan pullollaan epikurolaisuutta ja joskus se purkautuu muunakin kuin hedonismina ja pikkuasioista valittamisena. Epikurolaisessa maailmassa kuolema on jotain jonka kohtaamme muissa ja tämän optimismin varassa esimerkiksi uusateismi lepää suurelta osin. Meillä eksistentialistisemmilla menee sen sijaan aina kurjemmin. Me kun kohtaamme kuoleman jo eläessämme. Oli silti ällistyttävää kuulla kuinka meidän perheessä puolisoni kuulostaa joltain Sam Harrisilta joka on muun muassa todennut että "Many people claim to find it impossible to believe or to imagine that they won’t exist after death. Just try it for a second. Imagine that everyone in Paris right now is getting along fine without all of us. None of us are in Paris. We are really, really materially absent from whatever is going on in every other city on this planet right now. You were absent for all of human history before your birth. The idea that you simply can’t imagine not existing after death is really for lack of trying."

---

Leikkaus onnistui ja potilas ei kuollut.