keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Tarpeista ja paheista


Kun televisiosarja "Under the Dome" alkoi mainostamaan itseään, ajattelin että kyseessä olisi ekologinen sarja. Sen perusideana on se, että kupu eristää pikkukaupungin omaan kuplaansa niin että ulkopuolelta ei ei päästä sisälle eikä sisältä ulos. Kun kyseessä on pieni suljettu järjestelmä, sellaiset asiat kuin resurssit ja niiden jakaminen olisivat hyvin oleellisia.

Kuitenkin sarja ei sitten käsitellytkään tarpeita vaan paheita. Kuvun vaikutuksia erilaisiin luonnonvaroihin ja ruokaan kohdellaan yllättävän pintapuolisesti. Sarjan alussa keskityttiin lääkkeiden loppumiseen, mutta tämäkin jätettiin vähemmälle. Sarjan edetessä on lisäksi vahvistunut se, että kuvun toiminta tarinankerronnassa koskee sitä että se perustelee rajatun määrän hahmoja rajatussa tilassa, siten että salaisuuksia ei pääse pakoon ja että ne myös tulevat tietoon.

Jos kyseessä olisi tosimaailma, niin Maslown tarvehierarkia korostaisi tarpeita. Ja oikeastaan vasta kun perusasiat olisivat kunnossa olisi mahdollista mennä soveltamaan itsensä toteuttamisen alueelle, eli paheisiin. Ja kuvun pysyessä tilanteen pitäisi tältä osin vielä vahvistua sitä mukaa kun kaupat tyhjenevät. Ja lisäksi sarjan perusteeman ytimessä oleva salaisuusmateriaali - joka tässä sarjassa koostuu koulukirjaesimerkinomaisesta Boyerilaisesta strategisesta tiedosta - on jotain johon pääseminen onnistuisi paremmin tehostamalla valvontaa sen sijaan että rajoitettaisiin liikkuvuutta.
1: Itse asiassa "Under the Domen" vähintään puolihengellinen tunnelma on ymmärrettävissä, kun tiedostaa että uskonnot vaativat jonkin synnin tapaisen efektin, ja tämä toimii juuri strategisella tiedolla. Boyer on tutkinut sitä mikä tekee uskonnosta psykologisesti uskonnon. Ja yliluonnollisuus ei ole se, mitä välttämättä vaaditaan. Tärkeää on, että uskotaan että on jokin taho joka valvoo ja voi nähdä strategiseen tietoon, eli sellaisiin salaisuuksiin jotka joko rikkovat omaa identiteettiä tai yhteisön normeja vastaan. Siksi esimerkiksi avaruusolentojen kohdalla moni voi uskoa teknisesti ylivoimaisiin avaruusolentoihin, mutta jos näissä näkemyksissä korostuu strategiseen tietoon
pääseminen, alkavat esimerkiksi lepytysrituaalit ja oman käytöksen ohjaaminen uskonnolliseen suuntaan.

Itse asiassa jos katsomme maailmaa, niin se mikä tekee salaisuuksien vuotamisesta ja pakoonpääsemättömäksi on juuri sama voima mikä lisää globalisaatiota. Nurkkakuntaisuus taas mahdollistaa eksklusiivisen asenteen ja sisäpiirin salaisuudet. Kun taas esimerkiksi internet tarjoaa mahdollisuuden saada muista noloa tietoa ympäri maailmaa. Globalisaatiosta puhuttaessa korostetaan toki usein että "maailma pienenee" ja tässä mielessä "Under the Domea" on varmasti lähdetty tekemään. Mutta tosiasiassa globalisaatiossa lähinnä menee yksityisyys. Sillä globalisaatio mahdollistaa menesstyvien ihmisten kohdalla monenlaiset paheet - ja muidenkin kohdalla se levittää niitä tehokkaammin ympäriinsä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.

Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.

Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.

Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.

Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.

En carde ; Sa varaudu!