"Lentämisen taidon tai oikeastaan niksin voi oppia. Kikka on siinä, että oppii paiskautumaan maata kohti osumatta siihen."
(Douglas Adams, "Linnunradan käsikirja liftareille")
Kaikki tietämämme asiat putoavat alaspäin, jos niiden alla ei ole tukea. Siksi maanpiirikin putoaisi alaspäin jos sitä ei olisi tuettu. Maanpiiri ei kuitenkaan putoa, joten se on tuettu. Maailmassa ei ole reaalisia äärettömyyksiä, joten jossain täytyy olla ensimmäinen tuki. Kutsumme tätä kilpikonna Suureksi A'Tuin:iksi, tuettomaksi tukijaksi. Näin ollen voimme olla rationaalisia Terry Pratchett -faneja.
Arkikokemuksessa gravitaatio vetää asioita alaspäin. Siksi taivaankappaleiden ylhäälläpysymisen taakse on nähty pysyviä rakenteita kuten Seppo Ilmarisen taivaankansia tai väliainetta jossa taivaankappaleet kelluvat. Newtonin suuri oivallus ei siis ollutkaan se, että omenat putoavat alaspäin, vaan se että sama voima joka vetää omenan maahan, on se voima joka pitää kuun leijumassa ilmassa.
Kiertoradan ajatus voidaan kuvitella siten, että ammutaan omena tykillä. Jos voimaa on vähän, omena lentää kaaren ja putoaa maahan. Jos voimaa on hirveästi, se sinkoaa ulkoavaruuteen. Mutta jos voimaa on juuri sopivasti, omena jää kiertoradalle. Radalle jossa maan vetovoima kaareuttaa sen kulkua niin että omena jää ikuisiksi ajoiksi paiskautumaan maata kohti osumatta siihen.
Tämän vuoksi Suurta A'Tuinia ei tarvita. Syyseuraussuhteessa ikuista regressiota vältetään alkusyyargumentaatiolla. Kvanttifysiikan maailma, tapahtumien reduktiotasolla aivan perustalla olevat ilmiöt, eroavat syyseuraussuhteiltaan arkikokemuksen mukaisesta syyseuraussuhteesta melko paljon. Suunnilleen yhtä paljon kuin ajatus siitä että kuu leijuu ilmassa maan vetovoman vuoksi. Eikä sitä liikkumatonta liikuttajaakaan tarvitse kovin vakavasti ottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!