Radio Deissä oli harjoitettu kreationimin parissa suositulle asialle. Eli livedebatoinnille. Matti Leisola ja Atte Korhola väittelivät radiossa. Minun ei varmasti tarvitse kertoa kenellekään sitä miten syvästi en välitä mistään yleisöväittelyistä. Ne ovat promootiota, jossa pelataan enemmän karismalla kuin sisällöllä. Kannatan tieteellistä debatointia, mutta kirjallisena. Siinä kun pelataan substanssilla eikä viestintäosaamisella.
| Monista on aina yhtä kiinnostavaa saada kuulla rautakautisista ideoista jotka esitetään uusina modernin tieteen huippukeksintöinä. |
Amerikoissa libedebateilla on kuitenkin seuraajia. Tästä hyvänä esimerkkinä on hyvin tuore kreationismiväittely jossa itse Ken Ham väitteli Bill Nyen kanssa. Väittelystä oltiin sen verran kiinnostuneita, että siihen jopa valmistauduttiin asiaankuuluvasti. Debatilla oli paljon seuraajia. Väittelyn jälkeen mm. kreationisteiksi identifioituvat saivat lähettää viestejä evoluutiosta tietäville.
1: Josta en tähän laita sen enempää kuin sen, että viestin "vastaanottajana" asiassa on vain yksi millään tavalla kiinnostava ja relevantti asia. Se, että muutama kreationistinaisista oli melko sieviä ja jopa seksikkäitä. Mutta yhdessä tekstien typeryyden ja siihen omalla kohdallani vahvasti liittyvän turn-off -vaikutuksen vuoksi kikkelini on hyvin hyvin hämmentynyt. Ja siinä kaikki mitä sain. Osa skeptikoista on erimielisiä ja näkevät asiassa jotain muun reagoimisen arvoista. Mutta he ovat väärässä. Väärässä!
![]() |
| Kuvan aasi ei osallistu julkkisväittelyihin, mutta jos se osallistuisi, se tekisi parempia argumentteja kuin Ken Ham ikinä. |
Tämänlaisissa debateissa huolena on se, että niillä annetaan kreationismille näkyvyyttä. Toinen tärkeä huoli on se, että tosiasiassa dogmaattiset ihmiset eivät hevillä muuta mielipiteitään - itse asiassa edes tavalliset ihmiset, aivan ilman pakkomielteitä, eivät muuta mielipiteitään kovinkaan helposti. Slatessa oleva "skeptikon yhteenveto" käydyn debatin mediapelistä onkin mielenkiintoinen. Ennen debattia oli ollut jonkinlaista huolta "I was torn about the event; I think it’s important that science get its advocacy, but I also worry that by even showing up to such a thing, Nye would elevate the idea of creationism as something worth debating."
![]() |
| Älyllisyyden riemuvoitto. Että Hurraa! |
Tässä kristillinen enemmistö onkin tärkeässä osassa. Sillä kuten jo aiemmassa korostettiin sitä miten Ken Ham ei nuoren maan kreationisminsa kanssa edusta kovinkaan montaa kristittyä ihmistä, voidaan evoluutiodenialismin taakse nähdä vahvempi ja kaikenkattavampi vääristyminen. Vääristyminen jossa väärinymmärrettynä ei ole vain tiede vaan myös uskonto. Uskonnon ja dogman tasolla evoluutiota pidetään ateistisena näkemyksenä joka "naturalisminsa" vuoksi on yleisesti uskontoa vastaan. Kuitenkin evoluutio ei vastusta uskontoa yleensä, vaan pelkästään muutamia hyvin pieniä ja loppujen lopuksi merkityksettömiä suuntauksia. "Ham is insidiously wrong on one important aspect: He insists evolution is anti-religious. But it’s not; it’s just anti-his-religion. This is, I think, the most critical aspect of this entire problem: The people who are attacking evolution are doing so because they think evolution is attacking their beliefs. But unless they are the narrowest of fundamentalists, this simply is not true." Jos itse muotoilisin asian, korostaisin että "evolution is not against religion in general, but as any scientific theory, it can contradict certain religious beliefs. So it can be against religion in particular."
Tästä huolimatta tiedekysymyksiä ei ratkaista käsiäänestyksillä tai livedebateilla. Koskaan.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!