keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Tuhatvuotinen miekkakäsi ja katkarapuja!

Historiantutkimuksen ongelmana on se, että joskus on vaikeaa erottaa ennakkonäkemyksiä lopputuloksesta. Tuntemani väkivalta -arkeologi kertoi, miten hänen työhistoriansa aikana - siis käytännössä yhden sukupolven aikana - työmenetelmissä on tapahtunut isoja muutoksia.

Kyllähän se on niin, että
sukupuoli tunnistetaan
luotettavimmin teräksestä.
Esimerkiksi ennen kun haudasta löydettiin miekka, vainaja tulkittiin automaattisesti mieheksi. Nykyään pitää katsoa myös luurankoa. Sillä biologinen sukupuoli näkyy luustossa. Ja tiedetään useitakin tapauksia joissa miekan kanssa haudattu onkin ollut nainen. YLE uutisoi tähän liittyen tapauksesta jossa aseiden kanssa haudattu onkin paljastunut naiseksi. "Historiasta kiinnostuneet riemastuivat viime vuoden lopulla uutisesta, jonka mukaan Italiasta joitakin vuosia aiemmin löytynyt hauta oli erittäin poikkeuksellinen pala kadonneen etruskikansan vähän tunnettuun tarinaan. Keihäineen haudatun vainajan oli täytynyt olla hallitsija, prinssi, päättelivät haudan tutkijat. Vielä mielenkiintoisemmaksi uutinen muuttui, kun vainaja osoittautuikin naiseksi. Samalla uusi käänne toi ilmi sen, miten tämän päivän olettamukset ohjaavat menneisyyden tutkimusta. Italian kaivausten johtajan haluttomuus myöntää naisen mahtiasema kertoo myös siitä, miten vaikeaa tutkijan voi olla päästää irti omista asenteistaan."

Voidaankin sanoa, että anatomia ja evidenssi ei valehtele. Se, että tutkijalla on sovinistinen näkemys tai näkemys jossa sukupuoli on "enemmän kuin tilastollinen ilmiö", jossa on ikään kuin luonnolliset roolit joita kulttuurit ovat lajinmukaisesti noudattaneet aina, johtaa siihen että oman kulttuurin sukupuolinäkemys luokittelee menneisyyttä tavalla joka ei vastaa menneisyyden ihmisten harrastamia luokituksia.

Tämänlaisia ennakkoluuloja vastaan toimii vain tarkkuus. Se, että uskoo että miekkamies on aina miekkamies, on itsessään teoria jota voi testata katsomalla vainajan sukupuolta. Teoriassa aineisto voisi tukea sitä että sukupuolirooli olisi ollut pysyvä. Nyt se ei vain tee sitä ja se on ikään kuin pakko hylätä.

Jotain ennakkoluuloja aineistot voivat tietysti myös tukea. Vanha sanonta "joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu" voidaan nähdä tuetuksi kun otetaan esille vaikka Janakkalan tuhat vuotta sitten elänyt miekkamies jonka haudassa oli poikkeuksellisesti kaksi miekkaa ; On todennäköistä, että hän kuoli väkivaltaisesti. Hänestä on löydetty myös merkkejä vanhoista, jo parantuneista, vammoista, esimerkiksi kallovammasta. "Vainajalla on takaraivossa pieni viilto, joka on voinut syntyä jostain teräesineestä, mutta kallo on kasvanut umpeen myöhemmin. Korvan takana on pyöreä reikä, joka näyttäisi siltä, että se on piikkimmäisen esineen aiheuttama." Ja ainakin hän oli mies. "Kallossa on voimakkaat silmäkulmat eli miehestä on tosiaan kyse."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.

Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.

Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.

Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.

Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.

En carde ; Sa varaudu!