Suomen Kuvalehti kirjoitti lyhyesti siitä miten "Emmanuelle" oli aikanaan vaikuttanut Suomen TV -politiikkaan. "Illalla TV5 esittää Emmanuellen, ranskalaisen pehmopornon klassikon vuodelta 1974. Elokuva oli aikanaan hurja menestys elokuvateattereissa Suomessakin. Postikorttieroottisen paljastelun suuri päivä Suomessa oli kuitenkin vasta 24. kesäkuuta 1987. Kun Mainostelevisio esitti elokuvan kesäyönä TV1-kanavalla (tuolloin sillä ei ollut omaa kanavaansa), pehmoporno legitimoitui Suomessa."
En katsonut elokuvaa eilen, mutta olen nähnyt sen aiemmin. Tuntuu hämmästyttävältä, että sensuurikulttuurista on varsin lyhyt aika, mutta sen ajatusmaailma tuntuu todella omituiselta ja vieraalta. Siltä kuten Suomen Kuvalehti asian ilmaisee "Mutta kuinka huvittava onkaan ajatus, että jotain tämän illan elokuvaesitystä yhdellä yli tusinasta ilmaiskanavasta arvioitaisiin viralliselta taholta toteamalla hämmentyneesti mutta tomerasti, että kyllä katsojan (eli kunnon kansalaisen) tulisi jotain sivistävämpää harrastaa." Vielä erikoisemmaksi tilanteen tekee se, että todennäköisesti samaan aikaan näytettävät dokumenttielokuvat eivät olisi yleissivistystä. "Emmanuelle" sen sijaan voidaan sellaiseksi jo laskea.
Tosin rehellisesti sanoen en ymmärrä koko kyseistä elokuvaa. Sitä vaivaa hyvin monelle pornoelokuvalle tyypillinen ongelmapari (1) Elokuvassa ei ole mitään mainittavanlaatuista juonta (2) siinä on kuitenkin loppujen lopuksi aika vähän panemistakin. Elokuvassa vieritetään maisemia ja vastaavia enemmistö ajasta. Kohtaukset virtaavat aasinsiltakohtauksin tilanteesta toiseen kuin random encounterit huonon DD -pelinjohtajan kliseekylvyssä. Lopputulos näiden kahden elementin summasta on why bother? Elokuva ei tyydytä oikein rivoilun kuin tarinankerronnan haluamisenkaan tarvetta.
Ja itse asiassa em. elokuva on aivan järkyttävän kesyä materiaalia. Tuollainen materiaali oli räväkkää joskus 12 -vuotiaana. Tosin rehellisesti sanoen jo tuolloin olin tutustnunut järkyttävämpään, pervoilempaan ja paljon enemmän paljasta pintaakin tarjoavaan materiaaliin. Nimittäin klassisen korkeakulttuuritaiteen muodossa sitä oli tuotu ulottuvilleni - ja tätä pidettiin sivistävänä. Muutoin niin sievistelevä virallinen koulutusjärjestelmäkin oikein tuki ja kannusti tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!