Tänään mennessäni töihin, näin erikoisen näyn. Keravalaisia kotiäitejä oli lastenvaunuineen ringissä puun ympärillä. Ihmettelin että minkälainen taikauskonen bakkanaali on kyseessä. Kunnes tajusin että naiset olivat lapsineen ringissä kuuntelemassa satakieltä.Tajuamiseen ei riittänyt linnunlaulun kuunteleminen. Sillä minulle satakieli on lähinnä "huutajalintu". Asuessamme Korsossa (hyvin monta vuotta) talomme lähellä oli pensaistoja joissa satakieliä pesi - parhaimmillaan muutaman metrin välein. Ja kun lähiympäristö koostuu (a) etupäässä yöaikaan laulavista (b) laulultaan yllättävän -etenkin mainettaan vastaan- toistavalta ja kaavamaiselta (c) volyymiltään yli 100dB:n äänestä, siitä tulee kuunneltavan laulun sijasta meteliä.
Näin voidaan sanoa että arkielämä on etäännyttänyt kotiäidit luonnosta niin että tavallisinkin asia näyttäytyy heille eksoottisena ja ihanana. Tai sitten todellisuus on kyynistänyt minut. Molemmissa tapauksissa todellisuudesta on vieraannuttu ja luontokuva on muokkautunut kokemusmaailman myötä yllättävän rajusti.
Eikä tilanne ole edes näin yksinkertainen. Sillä kykenen samastumaan Keravalaisiin äiteihin. Vieraillessani Suomenlinnassa (kolmatta kertaa kahden viikon sisään) siellä oli juuri kuoriutuneita valkoposkihanhenpoikasia. Vanhemmat olivat tietysti äksyjä. Minulle ne olivat kivoja, mutta paikalliset olivat selvästi ärsyyntyneitä, kun kotimatkan peittää vihainen sihisevä olento, josta ei voi olla aivan varma, pureeko se itseä tai lapsia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!