Franz Kafkan "Muodonmuutos" kertoo kauppamatkustaja Gregor Samsasta, joka muuttuu hyönteiseksi.Sen sijaan saṃsāra (sanskritiksi संसार) on sielunkiertoa käsittelevä buddhalainen oppi. Siinäkin ihminen voi muuttua hyönteiseksi, seuraavassa elämässään. Samsaran ytimessä taas on dukkha, kärsimys tai epätyydyttävyys. Taustalla häämöttelevät anicca eli pysymättömyys ja anatta eli itsettömyys. Buddhalaisille pahan ongelma ei olisi teologinen pulma, vaan maailman ilmiselvyys.
Kafkalla irrallisuus, byrokratian rakentama hengetön ja epäinhimillinen maailma, loi absurdia järjettömyyttä ja kärsimystä. Kafkan tuotanto on niin vahvasti itsettömyyden ja pysymättömyyden läpitumkemaa, että niiden perussävy on juuri kärsimys ja epätyydyttyneisyys. Kafkan maailmassakaan ei ollut pahan ongelmaa, vaan ihminen oli enemmänkin pahoissa ongelmissa.
Jopa siinä määrin että Markus Kajo on kuvannut Kafkaa kirjailijaksi jonka kirjoja täysjärkinen ihminen ei lue. Tai siis ei ole täysijärkinen luettuaan.
Jos minä kiertäisin elämästä toiseen, luulisi että keksisin samanlaisia ideoita. Ne kun eivät olisi uutisia, vaan vanhasia. Jo keksitty on helpompi muistaa. Tai sitten kuolemanjälkeiseen elämään liittyy jokin muistintyhjennysvaihe. Tälläinen tuntuu epäuskottavalta.
Sillä historiassa, keskiajalla, on ollut joku, jolle ihmishyönteiset on ollut sadun aihe. Jos Moderni maailma oli hankalaa, niin keskiajallakaan ei ollut mukavaa. Ajatus on sen verran outo, että Kafkan kohdalla moni on ajatellut että "ihmisestä tulee hyönteinen, että WTF?" Mutta tämäkään ei ole ollut uniikki ensimmäinen oivallus.
Kuvien hyönteiset eivät ole osallistuneet tarinoiden tapahtumiin. Mutta kovaa käähistelyä niilläkin näyttää olevan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!