"Mutta jos totta puhun, ei ole varmaa että olet tänne tervetullut, mestari Gandalf. Olet aina surun sanansaattaja. Huolet seuraavat sinua kuin varikset, ja joka kerta yhä pahemmat. En petä sinua : Kun Hallavaharja oli palannut kotiin ilman ratsastajaa, iloitsin hevosen paluusta, mutta vielä enemmän ratsastajan puuttumisesta."(J. R. R. Tolkien, "Taru Sormusten Herrasta" ["Kaksi Tornia"], sivu 450)
"Taru Sormusten Herrasta" esittää kaksi velhoa. Nämä ovat Gandalf ja Saruman:
1: Saruman on tunnettu sujuvasta kielenkäytöstään. Hänen äänensä katsotaan lumoavan massat. Hän ei kuitenkaan "aja massojen asiaa" vaan lähinnä suostuttelee heidät omiin tarkoitusperiinsä. Hän on kaunopuheinen ja manipuloinnin mestari.
2: Gandalf sen sijaan saapuu paikalle, kertoo miten asiat ovat. Hän ei myöskään maalaa yltiöoptimistisia kuvia tai lupaile mahtavia asioita. Hän ei suostuttele tai käytä ohjailevaa kieltä. Hän on enemmänkin suorapuheinen toteaja.
Kirjallisuudessa on helppoa nähdä miten Gandalf on eettinen. Mutta elävässä elämässä valta on kuitenkin Sarumanin kaltaisilla. Hankamäki kirjoittikin tuoreesti poliittisesta kielenkäytöstä. Hän muistutti että kielenkäyttö on tärkeää. Poliittinen työkalu. Hänestä nykyinen tilanne ei tuota selkeitä eroja, verevyyttä. Sen sijaan kaikki ovat latteita : "Siltoja ei voida polttaa, kuten kaksipuoluejärjestelmissä, joissa kieli kovenee merkiksi siitä, että eri laitojen puolueet eivät yleensä kulje saman hallituksen ovesta. Sen sijaan moniarvoiseen yhteiskuntaan eivät mahdu vastakkaiset mielipiteet." Hänestä moniarvoisuus johtaa siihen että ääripäät latistuvat.
Samalla voitaisiin tietenkin esittää myös se tosiasia, että kärjistäminen johtaa polarisoitumiseen, jossa ei haeta viisautta vaan liioittelua. Kompromissikin on yllättävän usein "kätevä väline". Hankamäki kuitenkin muistuttaa myös retoriikan käytön todellisesta vaikuttimesta "Antiikin preetorit eli puhetaidon opettajat vastasivat, että asia retorisesti sanottuna on aina vaikuttavampi kuin sama asia sanottuna vähemmän retorisesti. Iskevän sanankäytön vahvin motiivi on kannatuksen hankinta." Demokratiassa ja politiikassa vallanköyttö on itse asiassa hyvin oleellisessa asemassa.
Tätä kautta Galdalfin virheeksi voidaankin ottaa se, että hän ei hyödyntänyt manipuloimiskykyään ajaakseen asiaansa. Kielenkäyttö kun luo oman todellisuutensa, ja auttaa tätä asian ymmärtämistä - olipa se sitten aitoa todellisuutta tai ideologisesti väritettyä todellisuutta. Iskulauseet ja verevä kieli on tunnetusti taitavaa ohjailua - jota antiikin preetoritkin hakivat. Hehän halusivat että asian sijasta tai lisäksi myös viestin ulkomuoto kaappaa mukaansa.
Hankamäen tekstistä on mielenkiintoista huomata erilaiset poliittisen puheen luokittelut. Olennaista on että omia puolustetaan/tuetaan yksillä ja vihollisia haitataan/mustamaalataan toisilla keinoilla. Usein oman puolen "sattuva sanonta" on toisen puolueen "ideologian ryvettämää kieltä". Tämä muistuttaa siitä miten esimerkiksi ja ennen kaikkea provokaation suhteen on helppo käyttää kaksiteräistä suhtautumista : Omien kohdalla se terävöittää kantaa, on iskevä ja tehostava. Jolloin voidaan sanoa vaikkapa että "Retorinen ilmaus ampuu sopivasti yli tai ohi mutta osuu samalla paremmin maaliinsa." Mutta vastapuolen kohdalla se on mudanheittoa ja vääristelyä.
1: Provokaatiopuheesta löytääkin esimerkin humoristisen vakavassa "Napoleonin Komplekseista", jossa provosoivasti rinnastetaan suomalaiset Kristillisdemokraatit serbialaisiinn äärioikeistolaisiin. Kyseisessä viestissä on kuitenkin selvästi kyseessä provosoituminen siitä että joku on provosoitunut jostain jota on pitänyt provokatiivisena.
Ehkä tämänlaisissa asioissa on muistettava, että ääripäät kieltävä on sensuristinen laitos, jossa keskinkertaisesta "Kansan tahdosta" tehdään pakote kaikille. Mutta on hyvä muistaa myös että ääripäiden korostaminen ja polarisoitunut kaksinapaisuus maksimoi riidan ja estää "keskinkertaisuuden". Populismin kohdallakin on olennaista muistaa vain se, että se ei ole "elitismin vastakohta", koska kansaan vetoava ja kansan tahto eivät ole sama asia. Ero näiden kahden välissä taas luodaan retoriikan keinoilla. Retoriikka itsessään on arvoneutraali, se voidaan valjastaa sekä hyvän että pahan eteen.
Olisi tosin mukavaa elää maailmassa jossa Gandalfin tapaan pärjäisi ilman. Mutta näyttää siltä että ihmiset vaihtavat mieluusti vanhan Sarumanin syrjään saadakseen uudistuneen Sarumanin tilalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!