"Constantine" -elokuvassa on kohtaus, jossa Constantine on oppipoikansa kanssa matkalla lahtaamaan demoneja. Oppipojalle kerta oli ensimmäinen, ja hän keräsi rohkeutta puhumalla ääneen siitä, minkälaisia varautumisia heillä oli tapauksen varalle. Hän sanoi asiat ääneen lähinnä itselleen, sillä Constantine itse selitti kyynisesti miten kaikki ei aina mene kuten kirjoissa. Ja hän ei silti jättänyt hommaa kesken.Mielestäni tässä on tiivistetty tai ainakin siitä on tulkittavissa jotain hyvin olennaista rohkeudesta. Ilmiö löytyy toki esimerkiksi ZEN -alan kirjallisuudesta : Kun soturiksi aletaan harjoittelemaan ollaan rohkeita koska ollaan naiveja. Tämä on helppoa rohkeutta. Pian oppilas muuttuu pelokkaaksi koska hän tietää mitä hänelle voi käydä. Tässä kohden viisaus suojelee hänen elämäänsä, mutta tekee hänestä pelkurin. Todellinen soturi on sen sijaan ylittänyt tämän vaiheen. Se ei ole helppoa.
Helppous ja vaikeus ovat tässä ansa: Moni, joka tuntee vain aloittelijan mallin rohkeutta, ajattelee että kielteisten asioiden mainitseminen olisi aina ja kaikkialla nimen omaan rohkeuden puutetta. Se, että on vaikeaa olla rohkea kun tietää mitä kaikkea vihollissotilas voi tehdä ikään kuin muuttuu siksi että olennaiset tiedot tulisi ignoroida jotta voisi olla rohkea. Tämä on kuitenkin enemmän typeryyden rakastamista.
Vastaava on tietysti onnellisuuden kanssa. Moni ajattelee rohkeuden tapaan että onnellisuuden on oltava helppoa. Tämän vuoksi sitä pukee vääristävät lasit silmilleen, kieltää todellisuutta, unohtaa ikävät asiat. Todellisuus takaana pysyy kuitenkin samana. Kuten sokea ei poista valoa maailmasta, ei naivikaan muuta maailmaa paremmaksi paikaksi.
Rohkeudesta en tiedä paljon. Mutta jos minulta kysytään mitä on onnellisuus. Niin se on juuri sitä että menee. Vaikka tietää. Tai oikeastaan: Kun tietää. Ja tämä olkoot vastaukseni niille, joiden mielestä kirjoittelen masentavista aiheista, jotka ajavat ihmiset pessimismiin, pettymykseen, epäonnistumisiin, kyynisyyteen, epäileväisyyteen. ; Jos näin käy, syynä ei ole minun kyynisen optimismin kyllästämää, karmean elämän realiteetteja esiin nostavaa elämäniloa pursuavat, tekstit. Syy on tulkinnassa, lukijan päässä. Luultavasti he eivät ovat "noviisi -onnellisia". Tutustuminen voi olla heille "hyvää harjoittelua". (Ja jos ei ole, niin ihmisten sekoamisen mahdollisuus on maailmassa aina läsnä. Deal it, Live with it, Don't ignore it!)
Jotain esimakua tästä kyynisestä optimismista löytää. Tällä hetkellä se on jopa näkyvästi parrasvaloissa. Malliesimerkki ei ole mikään kylmän julma ihminen, vaan Tommy Tabermann ; Hänhän tiesi kuolemastaan hyvin ennalta. Käyttäytyi silti rauhallisesti ja oli valmis puhumaan asiasta ; Ei kieltänyt asian olemassaoloa, ei selittänyt sitä pois tai lakaissut asiaa maton alle. Mutta ei itkuparkurääkynyt. Tämänlainen toiminta on hyvin vaikeaa. Siksi onnellisuus ja rohkeus ovatkin hyveitä. Jos ne olisivat helppoja, me kaikki ilmentäisimme sitä, eikä ihmiskunta arvostaisi sitä yhtä paljon. (Etiikalla ei ole arvostusasian kanssa sen enempää tekemistä: Asia voisi olla ihan yhtä hyveellinen.) Tommy Tabermanniin yhdistetään kansan syvissä riveissä lempeys ja pehmeys.
Kyyninen optimismi onkin oikein ymmärrettynä aivan helvetin kaunis asia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!