Eilen töistä tullessani lähdin Rekolasta junasta. Joku aggressiivinen tuntematon mies huuteli jotain perääni. Nousi penkistä ja siirtyi vaunun aulaan. Tarkoitus oli selvästi tulla asemalle perässä. Nyrkki oli ojossa ja jotain huutelua oli.
En ollut tavannut henkilöä, en ollut edes koskenut häneen. Ja itse asiassa en edes ollut katsonut häneen päin junassa. Olimme eri riveissä, hän istui penkillä jonka ohi kävelin.
Pyysin anteeksi, joten hän lopetti rynnistelynsä niin että ei jäänyt asemalle. Jos ei olisi, olisin todennäköisesti lyönyt naamalle takille, näin häirinnyt näkemistä ja sitonut kädet toimintaan ja potkinut tällä ostetulla ajalla suoraan miehisyyteen. Nyt en tarvinnut tätä B -suunnitelmaa.
En tiedä mitä pyysin anteeksi. Mutta tärkeintä on, että sain. Tälläinen kommunikaatio ihmisten kanssa on aina hyvin mukavaa.
Tarinassa on tärkeämpikin opetus. Usein ärhentelyssä on jokin moraalinen närkästys. Ehkä minä vain näytin vaikkapa homoseksuaalilta hattuni kanssa, joten kyseessä oli selvästi provokaatio minun osaltani. (Tai jotain sen tapaista, kuten Maanselkä meille opettaa) - Kenties sitten olen vain niin ruma että se on rikos ihmisyyttä vastaan, että kännistä ärsytti.
Merkittävää ei ole se, että mitä se moraalinen närkästys on, tai onko se edes aidosti eettistä. Närkästys on yleensä aitoa, joskin se varsin usein kumpuaakin räyhääjän aatteellisesta yksisilmäisyydestä, itsekkyydestä, ylpeydestä ... joiden arvo näiden eettisten päätelmien teosta voidaan asettaa varsin kyseenalaiseksi.
Kysymyksessä on tätä kautta yleensä jonkinlainen valtapeli. Siksi yksi varmimmista ja toimivimmista itsepuolustuksellisista tempuista ei ole munille potkiminen. Se on sitä, että vaikka myöntää toiselle ääneen että hän on voittanut. Tai pyytää anteeksi vaikka ei tiedä mitä oli tehnyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!