"Niin&Näin" sisältää Mikko Kuhan, joka on ollut sitä mieltä että nuoria olisi hyvä kouluttaa ilman historian painolastia. Olisi lähestyttävä ongelmakeskeisesti, ja että filosofiassa pitäisi opettaa kriittistä ajattelua. Tältä osin lausunto muistuttaa kovasti Kotron mielipidettä.
Edmund on tästä erimielinen. Hän korostaa sitä että filosofia on koulun ulkopuolella esimerkiksi yliopistoaine. Hänestä filosofia ei ole omien näkemysten puolesta argumentointi, vaan "todellisten filosofejen" ajatuksia tulisi käsitellä. Eli filosofiassa opetellaan paljon filosofian historiaa ja sen perinteitä, ja sitä miten ajatukset ovat muokkaantuneet aikaisemmista aikojen saatossa. Näin filosofi voi esimerkiksi tutkia ja löytää ennen julkisesti huomaamatta jääneitä yksityiskohtia jonkun kuuluisan filosofin ajattelusta. Tässä näkemyksessä perinne on mukana vahvasti. Tämä voi näyttää henkilönpalvonnalta, mutta ei ole väistämättä läpeensä huono asia. Edmund tiivistää tämän erinomaisesti : "Henkilön palvonta filosofiassa mahdollistaa "omat ajatukset", sillä filosofian historia voidaan esittää kriittisen ajattelun historiana, jossa jokainen kivi on käännetty monta kertaa ympäri. Filosofian historia on johdatus kriittiseen ajatteluun, joka ei pysähdy edes nykypäivään."En voi olla muuta kuin yhtä mieltä tästä, koska esimerkiksi biologianopettaja joka opettaa yliopiston oppisisältöön valmistaen toimii olennaisesti oikein. Jokaisessa muussa aineessa on elementtejä tämänlaisesta ajattelusta, joten se selvästi on hyvin olennainen filosofiankin kohdalla. Jos vertaan tätä tekemällä analogian tieteensosiologiaan, Edmundin näkemys muistuttaa kovasti "perustutkimuksen" korostamista. Nykyään ajatellaan helposti ekstreemisti vain uusien juttujen kehittelijöitä, jolloin filosofian mestarit näkyisivät eräällä tavalla vain kilpailukohteina. He ovat luoneet uusia "paradigmoja".
Kouluaineet kuitenkin yleensä ottaen muutenkin opettavat normitiedettä. Järjestys on se, että ensin uusi paradigma valtaa oppineiden piirit, ja vasta sen jälkeen se painetaan kirjoihin.
Tälle vastavoimaksi haluaisin kuitenkin antaa Paul Feyerabendin. Hänestä filosofia ei ollut mitään "talon sisäistä asiaa", vaan kuului kaikille. Hänen ihanteensa oli, että kansalaiset ja normaali ihmiset olisivat aivan itse kyllin valistuneita huolehtiakseen filosofiasta ilman ammattimaisia filosofeja. Tätä kautta tärkeämmäksi voitaisiin nostaa myös filosofian hyöty elämässä. Jolloin "opiskeltaisiin elämää ei koulua varten".1: Ainakin itselleni filosofia on ensisijassa elämäntapa, vaikka joitan opintoviikkoja onkin tullut aiheesta hommattua yliopistonkin puolelta. Oma ajattelu vaatii kuitenkin tradition tuntemusta jo senkin takia, että filosofian historian aikana on käännetty kiviä ja kivitetty käänteitä. Olisi turhan hidasta "kehittää pyörä uusiksi".
Esimerkiksi itse näkisin filosofiassa hyödylliseksi vaikkapa kurssin, jolla ihmiset osaisivat perusargumentaatiovirheet. Ihan sen takia että ei tule sitten siinä elämässä huijatuksi. Että tunnistaisi perusteettoman ja tunteisiin vetoavan manipulaation katsomalla argumenttirakenteita ja tunnistamalla takana olevan onttouden.
En usko että on yhtä filosofiaa, ja mietin miksi vain yhtä pitäisi opettaakaan. Kai se on se aika- ja resurssipula. Ja ehkä opettajan omat näkemyksetkin.
Yläpatsas on Fredrik Pacius, hyvin kuuluisa ja arvostettu säveltäjä. Laitoin kuvan tähän, koska tässä patsaassa on harvinaisen vahvasti tuntu arvovallan rakentamisesta, yleisestä sivistyksestä ja viisaudesta. Kenties pönäkkyyteen asti. Alakuvassa taas on jonkun anonyymin graffititaiteilijan tolpankulmaan laittama sticker.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!