Me kaikki koemme ajattelevamme "omilla aivoillamme". Koemme että sosialiset kohtaamiset vaikuttavat vain sitä kautta miten niistä haluamme itse oppia.
Hollantilaisen sosiaalipsykologi A. Dijksterhuis viittaa työssään "Why we are social animals: the high road to imitation as social glue" hieman toiseen suuntaan. Imitaatio onkin tässä jotain muutakin kuin korkein ja rehellisin suosionosoitus. Se on jotain, jota käy helposti. Hän teki tutkimusta siten, että otti koeryhmän, jolle hän esitti kysymyksiä. Näiden vastaukset liittyivät johonkin stereotyyppiseen hahmoon. Näillä vastauksilla oli vahva yhteys samaan "hahmoon".
Vastaukset voivat virittää ihmisen ajattelemaan vaikkapa vanhuksia. Dijksterhuisille tämä ei riittänyt, vaan hän itse asiassa koetteli eri ryhmiä ja sai selville että ihminen otti itseensä ominaisuuksia joita yleisesti liitettiin tähän stereotypiaan, johon hänet oltiin viritetty.
Vanhusstereotypiaan viritetty kävelee hitaammin ja vastaa kysymyksiin hitaammin kuin verrokit (joita ei ole viritetty). Myös heidän vastauksensa ova useammin vanhoillisempia. Virittämiseen liittyikin tätä kautta hyvin erilaisia vaikutuksia. Näin ihmisestä voi tulla väliaikaisesti hitaampi vain sillä että häneen leimataan vanhus.
Tämänlainen taipumus taatusti lisää ihmisen ryhmään sopeutumista, koska ihminen mukautuu kohti sitä käsitystä joka hänellä on ympäröivistä ihmisistä. Imitaatiohan ei tehnyt ihmisistä niinkään enemmän kohti vanhuksia vaan enemmän kohti "näkemystä joka vanhuksista on".
Tätä kautta voidaan myös miettiä, olisiko vaikkapa televisioviihteellä samanlaisia, joskin tämän tapaan lyhytaikaisia, vaikutuksia ihmisten käytökseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!