Hyvä alku.

"Hell of a good start."
("300")

Tämä on 300 artikkeli tässä blogissa. Juhlistan siis eräänlaista länsimaisen sovitun numerojärjestyksen mukaista pyöreää lukua. Kuten olen tehnyt aina aikaisemminkin tämän ehdon täyttyessä.

Mielestäni "tämän satasen" aikana sain aikaan jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä tämä blogi tekee. Se on muuttunut ja laajentunut. Tilannetta voitaisiin kuvata elokuvien ja väkivaltaviihteen kautta : Akira Kurosawan elokuvassa "seitsemän samuraita" on kohtaus, jossa yksi "niistä seitsemästä" samuraista haastetaan kaksintaisteluun. Haastaja on epämiellyttävä, epäkohtelias ja ylpeilevä. Samurai ei ota haastetta vastaan. Haastaja jatkaa, kunnes lopulta samurai päättää että he voivat käydä taistelun harjoitusmiekoilla. Harjoitusottelun lopuksi haastaja esittää että siitä tuli tasapeli. Samurai kertoi että jos taistelu olisi ollut oikea, toinen ei olisi edes huomannut hävinneensä. Haastaja loukkaantuu ja yrittää heilutella oikeaa katanaa. Ottelu päättyy hänen kannaltaan ikävästi.

Filosofian kanssa on hieman samanlainen tilanne. Ei ole tavatonta että taitava filosofi argumentoi jonkun harjaantumattoman henkilön selvästi tappiolle ilman että toinen edes huomaa sitä. Siksi pitää tietää mikä on paras oma alue. (Kehittyä voi toki aina.) En siksi edes kuvittele, että osallistuisin vaikuttajana filosofian kehitykseen. Toimin siellä, missä on minun paikkani. Aktiivisena maallikkona. Teen itse asiassa täsmälleen samaa kuin miekkailun kanssakin; Moni on minua parempi. Useita en voi edes toivoa päihittäväni. Osan kanssa en voi edes kuvitella saavani tilaisuutta kokeilla häviämistä. Mutta tämä ei tarkoita että ei voisi tehdä mitään.

Olen nimittäin huomannut, että monesti argumenteissa taitava filosofi ei pohjusta argumenttejaan. Kuten samurai ei esittele sitä miksi hänen joku tekniikkansa on hienostunut. Tästä seuraa helposti se, että hienoutta ei huomaa. Taitava kendokakin näyttää vaivattomasti, kuin sattumalta, voittavan kerran toisensa jälkeen. Alustus sen sijaan on se, mitä voin tehdä. Lisäksi se, että ei pärjää mestareille ei tarkoita että ei voisi ottaa ja jopa voittaa otteluja muiden kanssa.

Pystyn kirjoittelemaan yleisimmistä ajatusvirtauksista, ja niiden käyttämistä työkaluista. Pystyn ikään kuin ottamaan samurain liikkeen videolle ja ottaa siitä hidastuskuvia ja esitellä toimintaperiaatteet, joiden mukaan hän liikkuu. Tämän hidastuksen pohjalta ihmiset voivat opetella itsekin hieman miekkailua. Tai vähintään arvostamaan sitä, kuinka taitava se hyvä samurai on. Tai minimissään tajuamaan sitä, kuka on hyvä ja kuka huono miekkamies. Sillä toisin kuin miekkailussa, väittelyssä käy usein niin että hävinnyt jää kentälle väittämään tilannetta voitoksi - aivan kuten musta ritari siinä kuuluisassa kohtauksessaan Monty Pythonin "Holy Grail" elokuvassa.

Olen siis vähän kuin thermopylainin laakson edessä: En ole spartassa, mutta spartan maisemia kyllä pääsee ihailemaan ohitseni. Ja kuten thermopylainin taistelun kuvauksessa, toiminta on paikoin "messy, ugly and violent." Toisaalta, kiertoteitäkin on monta. Kirjastossa on kirjoja ja netti pullollaan eri tavoin jäsenneltyä informaatiota. Ja on aina mahdollista että joku ruma mutantti kavaltaa tien selustaanikin.

Kokonaisuutena voisin kuitenkin sanoa, että pahimmilta sudenkuopilta olen käsittääkseni välttynyt. Tämä on minusta ollut ihan hyvä alku. Aina on pari ideaa, eikä ne ideat kirjoittamalla maailmasta lopu. Ja jos loppuu, niin otetaan toinen näkökulma. Pohjimmiltaan on kuitenkin lukijan vastuulla päättää huudanko minä "THIS IS SPARTA!!!" vai "NONE SHALL PASS!!"