"Onko tuo nyt sitten olevinaan hauskaa?"
"Ehdottomasti, jos ei muuta niin on olevinaan."
Oleminen on kuitenkin jännittävä ilmiö, koska se ei ole koskaan puolittaista. Jokin kappale voi olla pieni ja toinen suuri, mutta molempien olemassaolo on sama, ainoastaan ominaisuuksissa ja niiden määrissä on eroja.
Siksi on jännittävää miettiä, mitä on jos joku ei "ole" vaan "on olevinaan". Tämä viittaa jonkinlaiseen illuusion ajatukseen. Mutta toisaalta, kuten Kant meille opetti, vaikka todellisuus olisi illuusiota, ainakin nämä illuusiot olisivat olemassaolevia koska kerran havaitsemme ne. Ne olisivat mielessämme, ja niitä kutsuttaisiin houreiksi, koska niissä havainnoilla ei ole yhteyttä mielen ulkopuoliseen maailmaan. Havainto ilman havaittavaa.
Ilmeisesi siksi "olla olevinaan" viittaa aina jonkinlaiseen adjektiiviin. Niissähän taas tärkeätä on se, että jokin asia voi olla olemassa olematta suuri tai punainen. Näin "olla olevinaan adjektiivi" on merkittävästi erilainen kuin "olla olevinaan" vaikkapa kivi. Jokin tylsä vitsi voi olla tarkoitettu hauskaksi, mutta se ei olekaan hauska. Itse vitsi on silloin olemassa, sillä ei ole tiettyä ominaisuutta.
Toisaalta näyttelijät ovat olevinaan vaikka joitain tiettyjä kuuluisia henkilöitä ja ylpeät rikkaiston tädit voivat "olla olevinaan", mikä tarkoittaa sitä että he ovat ylpeitä. Tätä ylpeyttä ei vain mainita, mutta se on olemassa adjektiivina. Ja näyttelijäkään ei itse asiassa väitä olevansa se kuuluisuus eivätkä ole se kuuluisuus. Näyttelemisessä - vaikkapa huijausmielessäkin tuotetussa- kun yritetään simuloida ominaisuuksia jotka ovat tai olivat imitoidulle tai näytellylle henkilölle tyypillisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!