Ajatukset ja kokeet.

"Elävästi muistan kuinka velttoilin silloin
nuorempana aamuin sekä päivin sekä illoin
Luin Sartrea, Nietzscheä, Hegelia ja Kanttia,
se oli kyllä tavallaan kovin intresanttia
että toiset vei naiset, oli jokaisella heili, ne näet urheili."
(Eppu Normaali, urheiluhullu)

Kamppailulajeissa korostetaan usein asennoitumista. Herrigelin "ZEN ja jousella ampumisen taito" -kirjassa mestari neuvoo oppilaitaan miettimään jousiammuntaa paitsi ampuessaan, myös matkallaan harjoituksiin. Itsekin olen huomannut, kuinka erilaisiin tilanteisiin itsensä kuvitteleminen ja niihin selviytymistapojen kehittely on hedelmällistä oppimisen kanssa. Kaikki kuvittelu ei kuitenkaan ole hyödyksi. Moni on varmasti esimerkiksi pikkulapsina mielessään kuvitellut itsensä ikään kuin Turtlesiksi tai muuksi sankariksi, joka päihittää vihollisia sadoittain. Tämä ei kuitenkaan ole samalla tavalla kehittävää. Koska niissä ei mietitä tosiasioita. Lisäksi Herrigel kuten minäkään ei voi oppia toimea vain mietiskelemällä. "Väline on myös otettava kauniiseen käteen." Ja aina välistä kuvittellut tilanteet osoittautuvatkin vääriksi. Kokeillessa harhaluulot rapisevat.

Filosofiassa ajattelu on aina ollut tärkeässä sijassa. Sokrates korosti älyä niin paljon, että hän piti fyysisen todellisuuden tutkimusta järjettömänä touhuna. Platon ei juuri ollut empiirisempi. Hänen mukaansa todellisuus on heijastumaa. Se, mitä havaitsemme on vain ideamaailman varjo. Häntä kiinnostivat ideat.

Eräällä tavalla tunnettu luolavertaus valottaakin kuinka vähän Platon arvosti empiiristä tutkimusta: Empiristit, "havaintoihinsa luottajat" ovat kuin niitä kahlehdittuja, jotka näkevät vain varjoja. Todellista viisautta ja vapautta oli sen sijaan nähdä idea.

Kreikkalaisia kiinnosti ennen kaikkea "vedenpitävyys". Argumentin tuli kestää kaikenlaisia vastaväitteitä. Lawrence Kraussin kirja "Kvintessenssi" kuvaa, kuinka tälläinen puhtaasti "nojatuolipohjalta" tapahtuva maailmanselittämminen oli muotia pitkään. Esimerkiksi René Descartesilla oli oma selitykensä, jota hän ei testaillut empiirisesti. Hänelle riitti että se oli "järkevä", eli likimain "mahdollinen". (Tälläinen johtaa tietysti kahdenlaisiin totuuksiin; Sellaisiin, jotka kestävät aidosti kritiikin ja ovat tosia, ja sellaisiin jotka ovat vain immunisoineet itsensä vastaväitteille dogmatisoimalla itsensä tai johtamalla itsensä kehäpäättelyyn.)

Tässä suhteissa heidän tapansa tutkia muistutti niitä lapsia, jotka fantasioivat voittavansa tyyppejä. He eivät sotkeneet asioihin kokeilua.

Systeemi kuitenkin kehittyi, ja empiria osoitti toimivuutensa niin lääketieteen kuin muillakin aloilla. Aristoteles oli kenties viisas, mutta se, että Totuus saatiin vertaamalla näkemyksiä Raamattuun ja Aristoteleen mielipiteisiin ja näiden pohjalta tehtyihin rationalisointeihin, ei vielä riittänyt.

Tämä kääntyi huippuunsa, kun empiristit, käsyttelevät ajatuskokeita. Heille ajatuskoe lähti kasasta oikeita havaintoja, joiden pohjalta rakennetaan näkemyksen siitä, että jos teoria on totta, mitä pitäisi loogisesti seurata jostain tietystä tilanteesta. Tätä seurataan tarkasti, yksityiskohtaisesti matematiikalla ja katsotaan onko teoriassa järkeä. (Ja tätä järkevyyttä vertaillaan sitten muiden teorioiden järkevyyteen.) Ja tässä näkemyksessä ei luoteta pelkkään "havaintojen sopivuuteen", vaan myös siihen, kuinka pakotetusti näin tapahtuu. Jos teoria sallii kaiken, sitä ei pidetä hyvänä. Jos se sen sijaan sallii vain osan mahdollisista tapahtumista, ja nämä havainnot tapahtuvat, se on jo heti paljon parempi. Tärkeää on myös se, että ajatuskokeet ovat testattavissa. Ajatuskokeen jälkeen koe suoritetaan, ja jos se on todella tärkeä tai uudenlainen, tätä testiä vielä toistetaan. Ja tällöinkin tehdään aitoja kokeita.

Toinen, filosofien usein käyttämä tapa, taas on se, että oletetaan että jotain on tapahtunut ja sitten mietitään mitä se voi tarkoittaa. Mitkä johtopäätökset kyseisestä tapahtumasta ovat päteviä ja mitkä taas eivät. Kun filosofit toimivat näin, heidän ei tarvitse kokeilla. Kyseessähän ei ole suoranaisesti todellisuutta koskeva väite, vaan väite siitä mitä jostain tapahtumasta on loogista sanoa. Voidaan sanoa että he eivät empiirikkojen tapaan katso maisemaa, vaan sen sijaan kiillottavat silmälaseja.

Argumenttina käytettävästä ajatuskokeesta ei sen sijaan käy Granville Sewellin tapa tehdä "ajatuskoe", joka koostuu kuvitteellisesta ystävästä tekemässä kuvitteellista tietokoneohjelmaa, jota ei käytännössä voida toteuttaa, ja tämän väitetystä lopputuloksesta, jota ei voi tietenkään varmistaa tai koetella mitenkään, ja tämän kuvitellun lopputuloksen väittämisen faktaksi ja tämän pohjalta todellisuutta koskevien syvällisten päätelmien tekeminen. Ilman testaamista tehty väite siitä että jotain tapahtuu ei voi korvata aitoa koetta. Vaikka sitä kuinka kutsuisi "ajatuskokeeksi".