Kansalaisaloitteen kautta esille noussut lakiehdotus samaa sukupuolta olevien avioliitosta meni eduskuntaan. Olen ollut asiassa mediahiljaisuudessa, sillä asiaan liittyi hyvin kliseistä keskustelua. Ja riittävästi. On ahdistavaa seurata sivusta keskustelua joka on jo nähty. Ja päätin olla seuraamatta asiaa.
En yksinkertaisesti kestä maailmaa jossa Niikko demonstroi homoseksuaalien avioliittoon liitettyjä uhkakuvia. Kun usein pelotellaan että homojen avioliitto estää lasten syntymistä ja että kukaan ei mene heteroavioliittoon, Niikko näyttää miten jo ajatus homoseksuaalisuudesta saa hänet nukkumaan jossain muualla kuin vaimonsa vieressä. Mutta mitäpä muutakaan voisi odottaa mieheltä joka lausunnossaan sanoo että "Lainsäädännöllä ei tule luoda sellaisia tilanteista, jossa lapselta viedään oikeus isyyteen ja äiteyteen." (Ei siis "oikeus isään ja äitiin".)
Oli tehtävä ratkaisu. Se oli joko mediahiljaisuus tai naamani ei kestä sitä kättä joka siihen toistuvasti läimii, hermoromahdus ja sotkuinen itsemurha silkasta myötähäpeästä. (Eikä se kannattava puolikaan millään luovuudella ja uusilla argumenteilla ja muulla vastaavalla yllättänyt.)
Sillä tärkein argumentti homoseksuaalien avioliiton kannalta ei ole se, voiko ihminen lisääntyä kenenkin kanssa. Sillä avioliittoa ei koskaan ole pidetty lisääntymisyksikkönä. Luonto ja biologia opettaa että ihminen voi lisääntyä muidenkin kuin aviopuolisonsa kanssa. Suuri määrä lapsista näyttää yllättävissä määrin esimerkiksi postimieheltä. Spermapankissa käyvä lesbo ei eroa mitenkään luonnosta joka itse asiassa opettaa että lisääntymiseen tarvitaan siittiö ja munasolu.
Tärkein argumentti homoseksuaalien avioliiton kannalta on se, että kun lainmuutos saadaan tehtyä, asiasta vääntäminen loppuu. Ei tarvitse enää kuunnella tätä kliseesoppaa. Jos laki ei mene läpi, sitä taatusti yritetään uudestaan. Jos laki menee läpi, paheksujat eivät saa huomiota ja kiinnostusta ja heidät "vaietaan kuoliaaksi". Huomio siirtyy johonkin toiseen aiheeseen. Toki tämäkin kliseytyy, mutta se on sentään aluksi älyllisesti innostavaa ja kiinnostavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!