Itsetarkoituksellisesti omituisen televisiosarjan "Lost" ensimmäisellä tuotantokaudella kalju statisti John Locke päätyi painamaan nappia. Hänen tehtävänään oli lyödä aikataulutetusti numerosarja tietokoneeseen. Yhdessä vaiheessa hän epäili että nappi ei tee mitään. Että kyseessä on vain psykologinen koe jolla testataan saako ihmisen painamaan nappia for not a good reason. Hän turhautui ja otti tilanteen kovasti itseensä sanoen "Every second of my pathetic little life is as useless as that button!" On selvää että kysymys ei ollut hänelle pelkästään erehtymisestä ja väärässä luulossa toimimisesta. Sen sijaan kysymys oli merkityksestä ja elämän tarkoituksesta. Aikaisemmin Locke oli puolustanut napin painamista hyvin voimakkaasti ja piti tätä omana erityisen tärkeänä roolinaan. Hän otti napin vakavasti.
Hetki kuvaa jotain hyvin olennaista uskonnollisesta kokemuksesesta. Locken kuvaus on jopa parempi versio uskonmenetyskokemuksesta kuin mitä Sartren kohtauksessa. Sartre kun laittaa hahmonsa oksentamaan tyhyyden tunteesta. Locken reaktio tuntuu ihmismäisemmältä, joltain joka uskottavammin tapahtuu. Uskovaiset joiden usko on ollut uhattuna ja ateistit jotka ovat kääntyneet ovat yleensä läpikäyneet tämänlaisen hetken. Oksentelutarinoista en ole sen sijaan kuullut.
Samalla on selvää, että vaikka Locken merkityksen kokemus on vahvasti sidottu nappiin ei napin tarjoaman kokemuksen poistaminen tuhoa häntä lopullisesti. Lockekin kokoaa itsensä. (Tosin myöhemmin nappi paljastuu uskottavammaksi ja tärkeämmäksi. Mutta sitten koko napin merkitys poistetaan ja luola räjäytetään ilmaan. Eikä tämäkään muuta ihmisen merkityksen kokemusta.) Tässä kohden uskovaisten kohdalla tuntuu olevan ymmärryksessä hyvin sokea kohta. He kuvittelevat että Locken kokeman pettymyksen tarjoama tila on kaikki mitä "Jumalanapittomuudella" on tarjota. He ovat tässä mielessä "Jumala -napin vallassa".
Kuitenkin kaikki tietävät että merkityksen voi liittää moniin muihinkin asioihin. Napin merkityksen tuhoutuminen ei ole Locken tuho. Hyökkäys napin luotettavuutta kohtaan ei ole hyökkäys Lockea kohtaan - vaikka Locke itse kokeekin niin. Kritiikki voi siis tarjota jopa kasvun paikan. Erehdyksestä voi suuttumisen ja loukkaantumisen ja arvotyhjiön lisäksi myös ottaa opikseen.
Onkin osattava jakaa identiteetti ja persoona toisistaan. Nappikritiikki, uskontokritiikki ja likimain kaikki muu koskettavat käytännössä vain identiteettitasoa. Uhkana ovat korkeintaan syvässä olevat mielipiteet. Ydin jää koskematta, koska ihmisyys jatkuu mielipiteenvaihtumisesta huolimatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!