"Aku Ankan" maailma on erikoinen. Maailma on idealisoitu ; Monet asiat vain ikään kuin eivät ole olemassa. Näistä yksi on seksi.
Mutta toinen, vähemmän ilmiselvä, on vammaisuus. Sarjakuvissa ei näy vammaisia. Sairaalassa ollaan tavallisesti murtuneiden luiden takia täyskääreissä. Mutta esimerkiksi pyörätuolissa olevia hahmoja ei Akun sukulaisissa näy. Mielenterveysasiat ovat "eidiagnosoiduissa muodoissa" esillä sellaisissa hahmoissa kuin Kummo Ankka ja Touho. Silloin ne ovat naurettavuuden lähde. "Hulluus on jotain jolle nauretaan".
Vammaisten puute ei teknisesti ottaen kuitenkaan aivan pidä paikkaansa. Sillä Disneyn universumissa tunnettiin hahmo nimeltä Jopi Jalkapuoli. Hänellä oli puujalka. On merkittävää, että hän oli hahmona paha. Hahmo jätettiin sotien jälkeen pois - tai oikeastaan se muokattiin Mustaksi Pekaksi - koska amputoidut yleistyivät. Sotilaisiin ei haluttu liittää ikäviä mielikuvia. Se, miten rammat ennen sotia olivat kokeneet mielikuvien ikävyyden, ei ilmeisesti ollut kovin tärkeä asia.
Sota normalisoi amputoidut. Aikaisemmin amputoidut olivat harvinaisia ja kohtaaminen tuntui ikävältä ja vammainen muistuttaa olemassaolollaan sitä, miten itse kullekin voi aivan oikeasti käydä. Tämä herättää helposti ikävyyden tunteita. Vammaisiin voitiin kohdentaa Durkheimin tyylistä eriyttämistä. Ylenkatseellinen sääli (joka eroaa aidosta myötätunnosta) on inhoa, joka naamioidaan eettisyydeksi.
Syynä ei tavallaan ole Disney. Vaan se pirun inhimillisyys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!