Turun Sanomat kertoi ICD-10 -tautiluokituksen muutoksesta. Sen mukaan sadomasokismi poistuisi sairausluokitelmasta. Tätä kautta se seuraisi ainakin homoseksuaalisuuden tautiluokitushistoriaa ; Ennen koko ilmiö luokiteltiin mielenterveyden häiriöksi. Nyttemmin vain "itseä häiritsevä homoseksuaalisuus". Sen sijaan Päivä Räsästä häiritsevä homoseksuaalisuus on aivan mielentervettä.
Perusteluna poistolle on se, että diagnooseja näistä ei ole annettu enää aikoihin. Luokitelma on siis ollut "kuollutta kirjainta". Asiaa on moitittu ainakin siitä että SM -tavat olisivat peräti yleistyneet. Tässä puolustuksessa taas menevät sekaisin ilmiön olemassaolo ja sen mielenterveyden häiriöluonne. Homoseksuaalisuuden kohdalla kukaan ei esitä argumentteja siitä että homoseksuaalisten olemassaolo tarkoittaisi sitä että se olisi mielenterveydellinen vika.
Sadomasokismi on tosin filosofisesti hyvin vaikea. Sillä monesti nyky -yhteiskunnassa vapauksiin on asetettu rajoitteeksi Harm Principle. New Agen kannattaja sanoo idean hengessä "Tee mitä tahdot, kunhan et vahingoita muita". Sadomasokismissa vahingoittaminen ja kipu kuuluvat mukaan kuvioon. ; Tosin sadomasokisteilla tälle altistuminen on vapaaehtoista. Tässä mielessä se vertautuu esimerkiksi nyrkkeilyyn. Siinähän ihmiset vahingoittavat toisiaan lyömällä toisiaan kehässä turpaan Knock Outejakin tapahtuu, eli ihmiset hakataan tajuttomiksi asti. Moni itsepuolustuslajien vastustaja tosin haluaisi kieltää nyrkkeilyn juuri tämän väkivaltais-aggressiivisen piirteen vuoksi.
Toki mielenterveyden häiriöissä on muutoinkin paljon harmaasävyisyyttä. Vakavien psykoosien kohdalla ei liene epäselvää että on tarpeen tehdä diagnoosi ja hoitaa tila. Mutta toisaalta esimerkiksi Aspergerin Syndroomassa on esillä jopa keskustelukenttä, jonka mukaan sitä pitäisi kohdella enemmän synnynnäisenä persoonallisuustyyppinä kuin ongelmana. Vakavaksi mielenterveyden häiriöksi sitä ei toki sano oikein kukaan. "Lievästi häiritsevä" on tämänlaisissa asteittaisissa ilmiöissä hyvä spotata, koska siinä on rajanvetokysymysten paikka.
1: Itse en ole tavallista elämää elänyt, eikä terve minun elämää, joten en osaa sanoa tähän asiaan oikein mitään. En tiedä missä määrin olen normaali.
Näissä harmaasävyisissä kohdissa yhteiskunnan arvot ovat käytännössä määritelleet sairauden tilan rajat. Tätä kautta kannatan rajatusti tietyssä kontekstissa Jyri Puhakan "Persoonan kieltäjät" -kirjan näkemystä. Vaikka isoissa linjoissa olenkin erimielinen. Joskus ihminen määritellään sairaaksi ja terveeksi kulttuurillisin vivahtein. Tällöin psykologia ja etiikka kohtaavat kun tehdään käytännön elämän tasolla valintoja. Päätökset ovat arvovalintasidonnaisia.
Jotkut asiat ovat yleisinhimillisempiä kuin toiset, joten murhiin tai itsensä huoltamiskyvyttömyyteen ajavien mielenterveyshäiriöiden kohdalla reagoinnit ovat vähemmän maailmankuvasta toiseen vaihtuvia. Tämä ei tietysti muuta niiden suhdetta etiikkaan muuta kuin siinä kohden että ihmiset eivät ole erimielisiä keskenään asiasta, ja siksi siitä ei debatoida. Kyseessä on eräänlainen hegemonian kautta oikeuttaminen.. Paitsi tietysti jos Sam Harris on oikeassa ja etiikka on määritelmällisesti ihmisen lajinmukaista käytöstä.
maanantai 21. helmikuuta 2011
4 kommenttia:
Ciinnostuin ma sun sanoist ia haluan sixi ehdottomasti mitellä canssais sanain säilää tahi muuten huastella.
Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa. Ios haluan beittää aateluuteni ia toimia incognito iotta ylen ialoinen sucuisuuteni ei wastincumbbanini cättä turhaan bidättelis, teen tunnuxeni iotencin selwäxi. Nihin et caici tietäwät että sanoien tacana olen juuricin minä, encä secotu sanomain ioncu muun nimettoman sanomax, he cun ylen usein ioncin sortin celmi tahi ryovari on.
Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme. Seison sanoieni tacana iotca owat omiani. Suuni ei lurita toisten buheita, matci houccain sanomisia. Encä sanoillani toist arenaa mainoza.
Caicel olcon aicansa. Onbi aica taistella ia aica cwolla, eri aica bascahysisa asioida. Näit en toisiinsa secota ; Ymmärrän, joshi mittelö on wacawa asia, iossa hurmekin hubelehtii. Helbosti woisi haawain loucaantua. En halua catceroittaa cetään lobuxi icäänsä mielisuruihin waan byrin taistelemaan cuin tosi herrasmiehen, ritarim ia gentlemannin cunnialle sobii.
Sixi uscallan lausua noin nimetä että ios iocu alcaa himoita cuontaloani seinälleen wiisaitteni wuoxi, on turmeltunembi miesi, ei uroiden sotilasi waan boica-sicuri ionca buheis haise häne uran labiointi, ioca io hänen aiwoiens baica toimittabi.
En carde ; Sa varaudu!
Tuosta asperger-jutusta tuli mieleen, miten yleisestikin (teoriassa) mieleltään ei-niin-terveet haluavat nähdä joidenkin ominaisuuksiensa olevan synnynnäisä ja heistä itsestään lähtöisin. Esim. mielenterveyden ongelmista kärsivät taiteilijat mieluummin ajattelevat, että olisivat todella luovia ilmankin sairauttaan eikä sairaudesta johtuen.
VastaaPoistaTällainen pätee kylläkin ihan laajemminkin. Jos saan käyttää esimerkkiä omasta elämästäni, niin oma vanhempani on alkoholisti ja itse olen aina ollut täysin raitis. Olisi typerää väittää ettei vanhempani alkoholismi olisi mitenkään vaikuttanut valintaani, mutta haluan ajatella päätökseeni johtaneissa tekijöissä tämän vaikuttaneen vain 30% eikä 70 %. Ihmiset mieluummin ajattelevat valintojensa, päätöstensä taikkapa erikoisuuksiensa olevan seurausta omasta tahdosta ja itsestä ympäristön sijaan.
Tässä ei ole halusta kysymys. Toivemaailman luonne ei välttämättä toteudu elämässä. Minua kiinnostaa asiantilat enemmän kuin se, miten niiden pitäisi olla.
VastaaPoistaAspergeri johtuu suoraan neurologiasta.
Aikaisemmin vanhempia syytettiin, esimerkiksi "jääkaappilapsiksi". Sitten huomattiin, että kyseessä ei olekaan mikään "kylmä äiti" ja huono vanhemmuus. Vaan epäsosiaalisesti käyttäytyvä, eikä paremmaksi oppiva lapsi johtaa vanhempien epätoivoon ja kylmyyteen.
Toki minullakin on ollut paljon sosiaalisiin tilanteisiin tunkemista. Se oli ahdistavaa, mutta opin selviämään erilaisilla "kikoilla". Etiketti ja vitsit päästävät pitkälle, vaikka ei olisikaan hajuakaan siitä mitä pohjimmiltaan tapahtuu.
Ne vaativat kovasti työtä ja keskittymistä, mutta onnistuu miltei hyvin toimimaan. Arkikoekmuksena elämä on silti perseestä. Muut kenties näkevät toimintani normaalina, jopa sosiaalisuutena. Itse vaan mietin että "tässä vaiheessa on hyvä katsoa silmiin, ei yli puoltatoista sekuntia."
Minun halullani antaa todennäköisyysarvoja eivät merkitse mitään. Vanha vitsi sanoo että jos haluaa että joku usko epätotuuden, niin siihen pitää liittää numero. Ilman faktuaalisuutta on prosentin lykkääminen vain mieltymysten ilmaisu, ei tosiasia jossa olisi mitään perustelua takana. "Musta tuntuu että se on vähän" on sama kuin väittäisi että "sain kuolemanrajakokemuksen Jeesuksesta, joten sinun ateistin täytyy kääntyä".
Toki itse lohduttaudun sillä, että pakonomainen tekemiseni on seurausta, jota ei oikein voi kiertää, kun taas aiheet ovat omaa valintaa. Ja sosiaaliset taitoni ovat huonot, mutta pärjään välttävästi niistä huolimatta.
Pahoitteluni, jos ilmaisin itseäni epäselvästi. En pohjimmiltaan tarkoittanut että asperger ja muut vastaavat olisivat valinta- ja halukysymys, jos tästä nyt sai sellaisen kuvan. Assosioin vain asioita enemmän tai vähemmän epäsuoria reittejä pitkin, enkä valitettavasti aina ilmaise tätä niin selvästi.
VastaaPoistaEn ottanut asiaa ihan noin.
VastaaPoistaTakana on yleinen ajattelutapa, jossa ihmiset, väärin, ulkoistavat ongelmat tautitiloihinsa, mutta samalla ottavat ansiot itselleen.
Joskus on vaikeaa erottaa. On toki selvää että "jalaton mies" ei juokse, vaikka itkisi. Mutta nilkkukin voi harjoitella kipittämään paremmin kuin moni muuten terve, mutta kuntonsa sohvaperunoinnilla ja vaikka alkoholismilla tuhonneet.